Politiikka

Euroopan unioni ei ole mikään poliittisesti eksoottinen eläin. Vaikuttaminen ja toimiminen unionissa on samalla lailla arkipäiväistä aherrusta kuin toimiminen kansallisessa parlamentissa tai kunnanvaltuustossa. Päätettävien asioiden areena ja kattavuus vaihtelevat, mutta kaikki tasot ovat demokraattisen toiminnan näyttämöitä.

Euroopan parlamentin vaalit lähestyvät. Meistä 14:sta istuvasta edustajasta ainoastaan viisi on asettunut uudelleen ehdokkaaksi.

Eurokraateille, jotka ovat perimmiltään eurouskovaisia federalisteja, EU on "Eurooppa". Koko maanosan nimen käyttöön ei ole kysytty lupaa niiltä mailta, jotka eivät ole EU:n jäseniä.

EU kulkee kohti liittovaltiota automaattiohjaus päällä. Euroihmisen aatteen hengen ankaran laulun sanat on kirjoittanut Jean Monnet ranskalaisesta Cognacin kaupungista: "Euroopan kansakuntia pitäisi ohjata kohden supervaltaa ilman, että niiden ihmiset ymmärtävät, mistä on kysymys."

Tammikuun lopulla EU:n huippukokous pohti ilmaston lämpenemisen ja talouskriisin lisäksi umpikujaa, johon niin kutsuttu Lissabonin sopimus ajautui Irlannin kansanäänestyksen kielteisen kannan takia.

Irlantilaisia keljuttaa muun muassa se sopimuksen kohta, joka vähentää komissaarien määrää niin, että jatkossa jäsenmaat vuorollaan olisivat yhden vaalikauden vailla omaa komissaaria.

Pääministeri Matti Vanhanen moitti suomalaisia Euroopan parlamentin jäseniä siitä, että iso osa mepeistä äänesti työaikadirektiivistä käydyssä äänestyksessä vastoin Suomen hallituksen tahtoa. Hän penäsikin julkisuudessa kenen asioita mepit ajavat Euroopan parlamentissa. Hänelle on monesta eri suusta vastattu niin julkisuudessa kuin julkisuuden ulkopuolellakin, että mepit ajavat kansanvallan periaatteiden mukaan äänestäjiensä asiaa.

Kulunut kausi täällä parlamentissa on ollut erittäin mielenkiintoinen. Yhteistyö muiden meppien, sekä kontaktit komissaarien ja parlamentin virkamiesten kanssa on erittäin tärkeä osa vaikuttamistyötä parlamentissa.

Minusta oli erittäin hyödyllistä tulla nimitetyksi parlamentin suurimman ryhmän, EPP-ED:n varapuheenjohtajaksi. Tämä helpotti ja edisti kontaktien luomista, erityisesti säännöllisissä ryhmän kokouksissa joissa paikalla on aina edustettuna ryhmän ja puolueen johto, sekä EPP:n komissaarit.

Euroopan parlamentista saa hyvän käsityksen politiikan teon paikkana melko nopeasti. Omissa arvioissani minua toki auttaa kokemus Alueiden Komiteassa ja Eurocities-järjestön puheenjohtajana. Aiemmat toimeni valtuustossa, kansanedustajana, Helsingin kaupungin johtajana ja Uudenmaan läänin maaherrana antavat taas vertailukohtaa poliittisen päätöksenteon eroille kotimaassa ja toisaalta täällä Brysselissä.

Viime joulukuussa hyväksyttiin EU:n niin sanottu ilmastolakipaketti. Päätöstä edelsi ankara vääntö, ja lobbaus kävi huippukierroksilla. Olin päätöksenteon sisäringissä, koska olin Europarlamentissa ilmastopaketin yhden osan esittelijä, eli vedin asiasta neuvotteluja poliittisten ryhmien välillä, ja olin parlamentin pääneuvottelija EU:n ministerineuvoston suuntaan.

Usein arvellaan, että Euroopan parlamentti ei kiinnosta jäsenmaiden kansalaisia. Kummallista: parlamentti on ainoa unionin elin, johon kansalaiset voivat vaikuttaa demokraattisesti suorilla vaaleilla ja parlamentilla on vaikutusvaltaa. EU-parlamentissa tehdään lakeja kaikkia EU-maita varten ja peräti 60-70 prosenttia Suomen lainsäädännöstä on nykyisin EU-peräistä.

Miten tämä näkyy toimittajaresurssoinnissa? Brysselissä on suomalaisia kirjeenvaihtajia noin tusina. Helsingissä eduskuntaan on akreditoitu peräti 128 toimittajaa ja 70 kuvaajaa.

Harvalla kansanedustuslaitoksella on niin huono imago kuin Euroopan parlamentilla. Parlamentti mielletään helposti tuhlailevaksi ja elitistiseksi instituutioksi, joka verorahojen haaskaamisen ohella tekee 'vääriä' tai 'vastuuttomia' päätöksiä, arvioi Tapio Raunio. Lue koko artikkeli [Lue myös Satu Hassin kommentit.]

Puolustus on nyky-Euroopassa menneisyyttä. Se on käsitteenä kadonnut useimpien eurooppalaisten maiden sanastosta ja jäljellä on ainoastaan turvallisuus yleisessä mielessä. Lue lisää

Vaikka Suomi ei ole virallisesti Naton jäsen, on Suomesta tullut kahdessakymmenessä vuodessa osa uusliberaalia länttä. Tämä näkyy ulkosuhteiden kaikilla osa-alueilla, muodollisesta sotilaallisesta liittoutumattomuudesta huolimatta.

Ulkopoliittisen instituutin uudessa raportissa Joidenkin puolustamisesta monen turvaamiseen (2007) kerrotaan, että ”Suomen tämänhetkinen osallistuminen Nato-operaatioihin ylittää jo joidenkin jäsenvaltioiden panoksen”.

Kolme europarlamentin vihreää meppiä on jättänyt kirjallisen kysymyksen EU:n ministerineuvostolle asekaupoista Tshadiin. EU:n kriisinhallintamission alla on käynyt ilmi, että Belgia myönsi vuonna 2006 vientiluvan raskaasti aseistetuille ajoneuvoille, joita Tshadin hallitus voi nyt käyttää iloisesti Sudanin rajalla kapinallisten nujertamiseen. Vienti kohdistui Ranskaan, joka myi ajoneuvot edelleen.