Tapio Raunion artikkelia Europarlamenteista (Ydin 2/2008) " />
Meppi Satu Hassi (vihr.) kommentoi Tapio Raunion artikkelia Europarlamenteista (Ydin 2/2008) viidellä pointilla:
1) On tosiasia, että Europarlamentin valta on kasvanut ja tulee edelleen kasvamaan, jos Lissabonin sopimus eli "riisuttu perustuslaki" tulee voimaan. Itse koen olevani meppinä huomattavasti vaikutusvaltaisempi kuin Suomen eduskunnan jäsenenä, ainakin jos vertaan vaikutusvaltaa niihin kausiin, jolloin vihreät ovat olleet oppositiossa.
2) En koe, että Europarlamentissa päätökset tehtäisiin valtaosin konservatiivien eli EPP-ryhmän ja demarien keskinäisinä kauppoina. Toki sitäkin tapahtuu. Mutta nämä kaksi suurinta ryhmää ovat sangen usein eri mieltä ja silloin vaa´ankielen asemassa ovat useimmiten liberaalit, eli kolmanneksi suurin ryhmä. Mutta toisaalta on myös hyvin yleistä, että isot ryhmät hajoavat äänestyksissä ja silloin
esimerkiksi vihreillä voi olla ratkaisijan asema. Koen olevani aika usein voittajan puolella sekä ympäristövaliokunnan että täysistunnon äänestyksissä.
3) Mepeillä on Europarlamentissa paljon suurempi toimintavapaus kuin kansanedustajilla Suomen eduskunnassa. Europarlamentissa ei ole koko vaalikauden pysyvää "hallituspuolueiden rintamaa" ja tästä syystä myöskään hallitusrintaman keskinäiset sopimukset eivät sido edustajien käsiä. Yksilö voi saada suuren vaikusvallan päästessään jonkin asian esittelijäksi eli raportööriksi, tai varjoraportööriksi eli puolueensa neuvottelijaksi. Esimerkiksi itse olen juuri nyt vuosien 2012-2020 kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksien raportööri päästökaupan ulkopuolisten alojen (kuten asuminen, liikenne ja maatalous) osalta.
4) Sekä Europarlamentin merkittävästä vallasta että meppien suuresta toimintavapaudesta johtuu, että parlamenttiin kohdistuu myös innokas lobbaus. Lobbareita on joka lähtöön. Ilmastoasioissa lobbaavat esimerkiksi sähköntuottajat, paperiteollisuus, metallisulatot, kaukolämpöala, jätteiden polttajat, turveteollisuus, uusiutuvaa energiaa hyödyntävän tekniikan tuottajat, ympäristöjärjestöt. Suurin osa ammattilobbareista edustaa firmoja tai firmojen järjestöjä.
Mielestäni yksi suurimmista "demokratiavajeista" Europarlamentissa on se, että lobbauksen säännöt ovat jääneet ajasta jälkeen. On esimerkiksi hyvin yleistä, että mepit jättävät käsiteltävänä oleviin lakeihin nimissään ehdotuksia, jotka oikeasti ovat lobbarien kirjoittamia. Näiden ehdotusten todelliset sylttytehtaat jäävät usein hämärän peittoon.
Lobbausta harjoittaviin organisaatioihin tulisi mielestäni kohdistua vastaavat avoimuussäännöt kuin USA:ssa, eli niiden tulisi ilmoittaa julkiseen rekisteriin asiat, joihin ne pyrkivät vaikuttamaan sekä toimeksiantajansa. Lisäksi lobbarien tulisi ilmoittaa julkiseen tiedostoon myös kaikki ne ehdotukset, jotka ne toimittavat parlamentin jäsenille. Näin esimerkiksi toimittajat, tutkijat tai ketkä tahansa aktiiviset kansalaiset voisivat tarkistaa, onko mepin tekemä ehdotus peräisin esimerkiksi auto-, ydinvoima- tai kemian teollisuudelta, tai sitten esimerkiksi ympäristö- tai kuluttajajärjestöltä.
5) Veikaisin Eurooppapuolueiden profiilin selkiintyvän vuosien vieriessä. Jotta kansalaisten kuva eri poliittisten ryhmien linjoista selkiytyisi, tarvittaisiin myös nykyistä aktiivisempaa median raportointia Europarlamentin päätöksenteosta ja erityisesti siitä, missä asioissa poliittisten ryhmien linjat eroavat. Nyt mepillä on aivan liian usein tunne, etteivät hänen äänestyksissä tekemistään
valinnoista ole kiinnostuneet muut kuin lobbarit.
Replica watches
“If you watch chanel watches from the photos appeared to be very cost-effective, the quality of photos may confuse the true state of the product chanel J12. “
Knowledge and awareness of the table is the key to the Watches Watch in Figure bought.
“If you photograph have sufficient understanding of chanel replica watches
Swiss Watches
watches for sale
replica watches
cheap watches
One of the ongoing fashion trends that is a lot of fun involves accessorizing casual clothes Ralph Lauren Polo Shirts . Women are donning all styles Ralph Lauren Shirts and then making them livelier by adding necklaces, bracelets, rings and earrings that would normally be worn with more formal attire. Wrap a long scarf around your neck, put on a pair of boots over Ralph Lauren Outlet and you have a perfectly styled outfit. There’s a growing accessories Ralph Lauren Online Shop and one of the reasons is that fashion accessories are now being worn even with the most casual Ralph Lauren Store. You even see sweatshirts being accessorized!Ralph Lauren Polos for you.
christian louboutin
christian louboutin shoes
Christian Louboutin Pumps
christian louboutin peep toe pumps
christian louboutin black pumps
christian louboutin booties
christian louboutin wedding shoes
christian louboutin wedges
christian louboutin pigalle
christian louboutin decollete
christian louboutin rolando
christian louboutin eugenie
jimmy choo bridal shoes
manolo blahnik boots
manolo blahnik mary janes
Jimmy Choo Pumps