Saddamin julmuudet selvittämättä

Olen nyt ollut neljä viikkoa Irakin Kurdistanissa ja jatkanut tutustumista Anfaliin viime kevään matkan pohjalta. Tilanne on vielä paljon kauheampi kuin silloin tajusin.

Irakissa on ollut jo viisi vuotta laaja kansainvälinen sotilasoperaatio maan vapauttamiseksi, mutta Saddamin aikaisia julmuuksia ei ole selvitetty. Anfal-kampanjassa katosi 182 000 ihmistä vuonna 1989. Tätä asiaa ei ole käsitelty lainkaan Irakin rauhansuunnitelmissa. Täällä ei ole minkäänlaisia totuus- ja sovintokomiteoita kuten Ruandassa. Kun kysyn asiasta esimerkiksi aluehallituksen virkamiehiltä, he eivät ole kuulleetkaan mitä ne ovat.

Parhaillaan Bagdadissa käydään neuvotteluja amerikkalaisten vetäytymisen aikataulusta ja Irakin parlamentti yrittää päästä yksimielisyyteen Kirkukin vaalipiireistä - paikallisvaalit pitäisi nimittäin olla lokakuun alussa. Vaalikampanjointi ei ole vielä alkanut, koska kukaan ei tiedä järjestetäänkö vaalit.

Sekä paikallisvaalien järjestelyt että neuvottelut amerikkalaisten kanssa ovat olleet jumissa viime kesästä lähtien.

Kuinka voitaisiin tehdä kestäviä tulevaisuuden suunnitelmia, jos ei uskalleta ensin selvittää perusteellisesti ongelmien syitä ja taustoja? Sehän on välttämätöntä, että tiedettäisiin mitä on korjattava. Mutta täällä ei toimita näin. Yhdysvallat ja Britannia puhuvat Irakin vapauttamisesta, mutta todellisuudessa ne kahmivat öljysopimuksia omien maidensa öljy-yhtiöille ja peittelevät omia tekemisiään Saddamin kaudelta. Saddamhan hirtettiin 30.12.2006 varsin lyhyen pidätysajan jälkeen. Ihmiset, joiden kanssa olen puhunut asiasta, sanovat, että myös Yhdysvallat ja Englanti halusivat tätä. Jos Saddamia olisi kuulusteltu perusteellisesti - mikäli olisi mielestäni ollut välttämätöntä Irakin lähihistorian ymmärtämiseksi - hänen antamansa tiedot olisivat olleet kiusallisia Yhdysvalloille, Britannialle ja monelle muulle taholle. Sillä mistä Saddam sai aseensa? 1980-luvulla samoilta mailta, jotka nyt "vapauttavat" Irakia. Silloin ne kävivät sotaa Iranin Ajatollah Khomeinia vastaan liittolaisenaan Saddam Hussein.

Kemialliset aseet on kielletty kansainvälisissä sopimuksissa, mutta länsimaat myivät niitä Saddamille, joka kaasutti niillä omia kansalaisiaan. Halabja on vain yksi esimerkki tästä.

Anfal on tunnetuin Saddamin joukkojen toteuttamista joukkomurhista ja ihmisten sieppauksista. Sitä edelsi monta pientä anfalia, joiden on ollut pakko olla länsimaiden tiedossa, ne vain ovat ummistaneet silmänsä asialta.

Eräs näistä on Barzanien anfal: vuonna 1984 Saddamin joukot veivät 8300 Barzanien klaanin miestä. Barzanien klaanihan on Irakin kurdien kansannousun perustajan Mullah Mustafa Barzanin klaani, joka on varsin pieni. Kun vangitsemiselta välttyneet klaanin miehet tajusivat vangitsemisten laajuuden, kaikki pakenivat Iraniin. Naiset jäivät Irakiin. He odottivat miestensä paluuta vuoteen 1991 asti, jolloin varmistui, että kaikki oli teloitettu ja haudattu Kuwaitin rajan lähellä sijaitsevaan autiomaahan. Heistä 530 uhrin ruumiit on löydetty ja haudattu Barzanissa sijaitsevalle hautausmaalle. Uhreja ei tunnistettu ennen hautaamista eikä haudoissa siksi ole nimiä.

Barzanin naiset tunnetaan nykyään leskien klaanina. Kaikki alueen kylät tuhottiin Saddamin aikana ja heidät pakkosiirrettiin Qush Tapan keskitysleiriin, joka sijaitsee Erbilistä Kirkukiin johtavan tien varrella.

Kävin Barzanissa syyskuun alussa. Haastattelin leskiä heidän tragediastaan. "Minun työni on itkeminen", eräs heistä kertoi elämästään. Nyt kylien jälleenrakennus on hyvässä vauhdissa, ja siellä on kasvanut uusi sukupolvi nuoria, jotka uskovat tulevaisuuteen, kaikesta huolimatta.

Kirjoitan matkaraportteja, joiden lähettäminen on kuitenkin välillä hankalaa, koska Irakissa internet toimii tosi huonosti. Ne löytyvät osoitteesta kurdistan.fi.