James Bond uuden ajan airueena

Uusimman Bond-elokuvan juoni tiivistyy sen viimeisessä kohtauksessa. Siinä turvallisuuspalvelun päällikkö M toivottaa agenttinsa jälleen tervetuleeksi – erottamisen jälkeen – takaisin palvelukseen. Bond kuittaa toteamalla ettei hän itse asiassa koskaan eronnut.

Erotetuksi ja lähes pidätetyksi joutuminen ei siis ole Bondin kannalta olennaista. Hänen syvin olemuksensa ei liity virkaan MI6:n riveissä eikä vimmainen halu toimia myöskään viime kädessä nojaa haluun kostaa lähimmäisen murha. Tärkeintä ovat kunnia ja kansalaisen velvollisuudet yhteisöään kohtaan. Jälkimmäinen asema ja tehtävä patrioottina ovat Bondin osalta pysyviä eikä häntä voi niistä erottaa. Valtion mandaatti ottaa palvelukseen tai lopettaa virkasuhde ei ulotu näiden jälleen polttavan tärkeiksi nousseiden tasavaltalaisten hyveiden alueelle.

Peruslähtökohtana uusimmassa Bond-kuvassa on, ettei julkinen valta ja sitä edustava turvallisuuspalvelu enää edes tunnista uhkan olemassaoloa. Se on salaisen palvelun tärkein salaisuus. Ne eivät tiedä, että niitä uhataan, eivät tajua uhkan laajuutta tai tunne sen luonnetta eivätkä myöskään osaa paikantaa uhkaa. Niiden valmiudet uhkan torjumiseen ovat olemattomat siinäkin mielessä, että uhkien taustalla oleva kansainvälinen rikollisuus on jo soluttautunut aivan turvallisuuspalvelun ytimeen.

Onkin ilmeistä, etteivät Bond-kuvat enää julista julkisen vallan kaikkivoipaisuutta uhkien torjunnassa. Enää ei ole varaa yläluokkaiseen snobismiin, pateettiseen nationalismiin, lipun heilutteluun, valojen vannomiseen tai kerskailuun teknologisella ylivoimalla. Uusien uhkien aiheuttama poikkeustila vain pahenee siitä, että valtion kyky lunastaa lupauksensa yhteiskunnan turvallisuuden perimmäisenä takaajana on osoittutunut lumeeksi – ja siksi tarvitaan edelleen kykyä toimia, suoraviivaista päätäväisyyttä sekä vahvaa moraalista selkärankaa.

Uhkien moninaisuuden ja vaikeaselkoisuuden paineessa Bond joutuu irtautumaan mahoksi osoittautuneesta valtiosta ja sen turvallisuuspalvelusta. Imperiumit – joita hän myös itse aikaisemmin puolusti – samaistetaan nyt rikollisuuteen. Niitä vaivaa hybris eikä niiden enää koeta kykenevän vastaamaan ajan haasteisiin. Bondista sukeutuukin freelancer, joka vastaa kutsuun puolustaa yhteisöllistä vapautta kun kutsu käy. Ennen kaikkea hän panee peliin velvollisuudentuntonsa sekä nojaa aatteeseensa yhteiskunnan eräänlaisena peruskansalaisena.

Aivan tavallinen tasavaltalainen Bond ei kuitenkaan ole. Hän räjähtää toimintaan siinä missä perinteinen tasavaltalaisuus korostaa malttia, tavoitteiden rajallisuutta, kykyä harkintaan ja tasapainoista punnintaa. Bond ei tyydy puolustamaan vaan hyökkää. Tässä mielessä hän on uus-tasavaltalainen ja ajautuu varsin lähelle niin sanottujen neo-konservatiivien ajatusmaailmaa, jolloin valtio todella kykenevänä turvavaltiona on ehkä sittenkin hyväksyttävissä. Palvelu MI6:n superagenttina voi järjestön surkeasta nykytilanteesta huolimatta periaatteessa jatkua, joskin aikaisempaa selvemmin Bondin asettamilla ehdoilla.

Bondille sopisi hyvin, että julkinen valta myös turvallisuuspalvelujen alueella siirtyisi soveltamaan jo useilla muilla aloilla käytössä olevaa tilaaja-tuottajamallia. Hyväksyessään julkisen vallan päämäärät muttei itse valtiota, Bond olisi varsin oivallinen tuottaja.

On kuitenkin myös mahdollista, että seuraavassa elokuvassa Bond on superpatrioottina liittynyt jonkun kansalaisjärjestön riveihin vastustamaan tätä kautta ja lähempänä kansalaisyhteiskuntaa aikamme totaalisiksi, lopullisiksi ja ehdottomiksi koettuja uhkia. Hän on löytänyt edustamalleen tasavaltaisuudelle sille paremmin sopivan kanavan siitä huolimatta, että kansaisjärjestöihin usein liittyvä keskustelu, toisinajattelu, kyky ymmärtää poikkeavia näkökantoja tai maltti, harkinta ja itsehillintä eivät ole hänen parhaita puoliaan. Juuri totaalisuudessaan Bondin uusi hahmo antaa aihetta kriittiseen pohdintaan paitsi valtion mahdollisesti myös kansalaisjärjestöjen piirissä. Itse asiassa se antaa aihetta itsetutkiskeluun kaikkien niiden kohdalla, jotka kokevat edustamansa hyveet täysin yleispätevinä, itsestäänselvinä, rajattomina sekä luonteeltaan vastaansanomattoman absoluuttisina ja universaaleina.

Kirjoittaja on tutkija Tanskan kansainvälisten suhteiden instituutissa.