Kaikki vapaaehtoistyöstä?

Vapaaehtoistyön oppikirjan tarve on ollut ilmeinen. Kaikkea ei kuitenkaan kannattaisi ujuttaa samaan Tarja Raninen ja työryhmä (toim): Mathildan muodonmuutos. WSOY 2008.kirjaan: peruspakettia aktiiveille ja teoriaviittauksia yhteisöpedagogian opiskelijoille, kansalaistoiminnan yleisesittelyä ja sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyön juhlintaa. Lopputulos on hajanainen. Vapaaehtoistyön merkitykset tulevat valotetuiksi mm. esimerkkien kautta. Suhdetta hyvinvointivaltioon ja yhteiskunnan muutokseen tarkastellaan vain pinnan tasolla. Sosiaaliset perusoikeudet olisivat ansainneet oman lukunsa, valtiolliset kansalaisoikeudet opitaan jo peruskoulussa.

Hei kirjan alussa tuodaan esiin tärkeä havainto: Elämää ei voi rakentaa pelkästään palkkatyön varaan. Vapaaehtoistyö lähtee omasta itsestä. Moninaisia vapaaehtoistyön motiiveja valotetaan sekä omissa luvuissaan että haastattelujen kautta Sen ihmisten elämää rikastuttava vaikutus tulee hyvin esille.

Selkeää määritelmää sen paremmin kansalais- kuin vapaaehtoistoiminnallekaan ei esitetä. Vapaaehtoistoiminnan ja vapaaehtoistyön käsitteitä käytetään niin ikään rinnakkain. Lähimmäksi käsitteen määrittelyä tulee otsikon "Mitä sinulle tulee mieleen sanoista kansalaistoiminta ja vapaaehtoistyö" alla oleva toteamus "Vastausten laaja kirjo johtuu siitä, että omaehtoista, osallistumiseen tai auttamiseen perustuvaa organisoitua tai vapaaehtoista toimintaa on kaikkialla ympärillämme". Vertaistuki on selvin esimerkki toiminnasta, jota ei voida tehdä viranomaistyönä.

Esipuheessa korostetaan, millaista vaikeutta liikkuminen "satojen vinkkien, linkkien ja lähteiden viidakossa" merkitsee tekijöille. Valitettavasti yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen esittely tuntuu sekin pohjautuvan tällaisiin "vinkkeihin ja linkkeihin" tekijöiden omakohtaisen kirjallisuuteen tutustumisen sijasta. Epätäsmällisyyksiltä ja väärinymmärryksiltä on silloin vaikea välttyä.

Koko kansalaistoiminnan kenttää ei mitenkään voi kattaa tällaisessa perusesityksessä. Alun historiaosuudessa tarkastelua onkin rajattu. Siinä keskitytään Mathilda Wreden ja Miina Sillanpään elämäntyön esittelyyn sekä talkootyön historiaan.

Kirjan aloitteentekijänä on sosiaali- ja terveysalan järjestökenttä. Tarkastelu keskittyy sen osalta vanhoihin ja vakiintuneisiin; 1990-luvun lamavuosina syntyneet uudet järjestöt jäävät vähälle huomiolle. Niiden avulla olisi ollut mahdollisuus syventää vapaaehtoistyön toimintaedellytysten käsittelyä sekä järjestöjen että vapaaehtoisten näkökulmasta. Näihin edellytyksiin viitataan esipuheessa.

Vapaaehtoistyön ja ammattilaisuuden rajan miettiminen on tärkeää monilla aloilla. Se tulee ansaitusti esille.

Tapauskuvauksiin olisi voitu tehdä hieman seulontaa. Ensimmäinen niistä, "Lasten liikuntaharrastukset ovat perheen yhteinen asia" kuvaa kodin piiriin kuuluvaa toimintaa. Osallistuminen myös muita hyödyttävään vapaaehtoistoimintaan tulee esille vasta viisisivuisen artikkelin lopussa.

Näin vahva nojaaminen esimerkkeihin ei tee esityksestä systemaattista. Kirjassa on kuitenkin paljon hedelmällisiä yksittäisiä ajatuksia ja pohdintoja. Niin ikään kouluttajille on paljon vinkkejä ryhmätöiden ja muiden tehtävien teettämistä varten.

Lähdeluettelosta jäin kaipaamaan Kaj Ilmosen tekstejä. Niin ikään siitä puuttuvat Tilastokeskuksen kotitaloustiedustelun pohjalta tehdyt tutkimukset osallistumisesta vapaaehtoistyöhön. Tekstissä on kyllä käsitelty väestöryhmien välistä eroa osallistumisessa, mutta siitä ei selviä, mistä tiedot ovat peräisin.

Kriittisyys on yksi kansalaistoimintaan keskeisesti kuuluva ominaisuus. Ilman sitä vapaaehtoistyö saa hyväntekeväisyys- ja paikkaajan roolin ja lakkaa olemasta yhteiskunnan uudistaja. Kriittisempää silmää olisin kaivannut myös tämän kirjan kirjoittajilta. Yhtenä esimerkkinä sen puuttumisesta on naiivi suhtautuminen kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelmaan: kirjoittavat tuntuvat uskovan, että ota.kantaa.fi:llä on jotain tekemistä demokratian kanssa.