Reilu verokirja

Suomalainen verotusjärjestelmä on monimutkainen ja hajanainen. Peltola Kati & Pirkko Melender: Reilu verokirja WSOY (Barrikadi-sarja) 2008.Se on historian mittaan ommeltu tilkkutäkki, kuten sosiaaliturvakin. Se on kaikkea muuta kuin helppo ymmärtää, joten verotuskeskusteluun voi käytännössä osallistua vain hyvin koulutettu henkilö. Tämä on näkynyt viime aikojenkin verokeskustelusta.

Vaikutusvaltaiset ja mediaa kiinnostavat tahot ovat ehdottaneet ponnekkaasti tasaveroa, joka suosisi nimenomaan hyvätuloisia. Äänekkäästi on puututtu myös omaisuus- ja perintöveroihin, joiden tarkoitus on tasata ihmisten taloudellisten lähtökohtien aiheuttamaa epäkohtaa. Samaan aikaan samat hyvätuloiset valittavat suureen ääneen verotulojen riittämättömyyttä ja julkisten palvelujen kalleutta.

Toisaalta suuri enemmistö kansalaisista tuntuu kyselyjen perusteella olevan sitä mieltä, että verotusta voisi jopa kiristää, jos se takaisi palvelujen saatavuuden. Verotuksen demokratisoinnin vaatimus on keskeisintä Kati Peltolan ja Pirkko Melenderin Reilussa verokirjassa. Pamfletti on myös vastalause tasaveroehdotuksille ja hyväosaisia suosivalle veropolitiikalle.

Kirjoittajat vaativat muun muassa nollaluokkaa kunnallisveroon ja nykyistä rankempaa progressiota. Heidän mallissaan verotuksen painopiste siirtyisi työstä erilaisiin haittaveroihin, muun muassa ympäristöveroihin. Lopputuloksena olisi laajempi veropohja eli enemmän rahaa julkisiin palveluihin ja parempi toimeentulo köyhille.

Peltolan ja Melenderin nimet veromallinsa kolmelle keskeiselle elementille ovat vastustamattomia. Toisaalta ne herättävät vähänkin kriittisen lukijan kysymään, onko reilu tulovero oikeasti reilu, vihreä tuotantovero oikeasti vihreä tai demokraattinen omaisuusvero oikeasti demokraattinen. Tekee pakottavasti mieli asettaa adjektiiveja nykyisten veroelementtien eteen.

Miten pitää suhtautua esimerkiksi kaaosmaisiin verovähennyksiin? Vihreä tuotantovero korvaisi nykyisen arvonlisäveron. Se porrastettaisiin tuotteen tai palvelun haitallisuuden mukaan. Haitallisuus voisi olla haitallisuutta esimerkiksi ympäristölle tai terveydelle. Verotuksen painopiste siirtyisi työn verotuksesta tuotantoprosessien ja valmiiden tuotteiden eli välillisesti kuluttamisen verottamiseen. Kun työntekijöiden palkkaaminen olisi edullisempaa, työllisyys paranisi. Tuotantoveroon sisältyisivät kaikki tuotantoon liittyvät maksut, joten myös työntekijöiden sosiaaliturvamaksut siirtyisivät kokonaan työnantajien maksettaviksi. Reilu tulovero olisi progressiivisempi kuin nykyinen tulovero. Alle 10 000 euron vuosituloista ei tarvitsisi maksaa veroja ollenkaan, edes kunnallisveroa. Tällä hetkellähän pienituloisimpien koko verotus koostuu käytännössä kunnallisverosta. Reilun tuloveron koko tuotto ohjattaisiin suoraan kunnille.

Ilmeisesti Peltola ja Melender uskovat kuntien oikeudenmukaisuuteen tulojensa tasaajina. Sosiaaliturvaetuudet olisivat kokonaan verottomia. Demokraattinen omaisuusvero kohdituisi kaikkeen omaisuuteen ja varallisuuteen progressiivisesti. Se kohdistuisi sekä yksityisiin ihmisiin että yrityksiin. Peltola ja Melender katsovat, että demokraattinen omaisuusvero kannustaisi yrityksiä sijoittamaan rahansa työvoiman palkkaamiseen sen sijaan, että investoisivat ne pääomaan. Tällainen Robin Hood -meininki vaatisi toimiakseen kansainvälisen järjestelmän, joka estäisi pääomien piilottelun ulkomaisilla, verovapailla pankkitileillä ja rahastoissa.

Reilu verokirja ei onnistunut nostamaan niin laajaa keskustelua verotuksen oikeudenmukaisuudesta kuin olisi voinut toivoa. Se on erittäin tervetullut, mielenkiintoinen ja huolellinen esitys yksinkertaisemmasta, vähäosaisia suosivasta verotuksesta. On kuitenkin muistettava, että pelkästään verotuksen muutoksilla ei turvata hyvinvointivaltion säilymistä. Olennaisena kysymyksenä säilyy jatkossakin, miten yhdessä kerätyt verotulot käytetään.