Suomalaisena Euroopassa

Identiteetit liikkeessä on runsaudensarvi tämän ja eilispäivän suomalaisista ja suomalaisuudesta. Kirjan viimesyksyisen julkistamisen jälkeen Parlöörin lukijat ovat jo saaneetkin esimakua teoksen artikkeleista. Yksitoista kirjoittajaa, jotka edustavat erilaisia ammatteja ja elämänpiirejä mepistä ja virkamiehestä koti-isään, luovat monipuolisen ja monin paikoin varsin herkullisin sanankääntein ryyditetyn kuvan elämästä Euroopan sydämessä.Identiteetit liikkeessä Suomalaisten kokemuksia Belgiasta. Toim. Maria Lähteenmäki ja Minna Aalto. Turku 2007. 157 s.

Teoksen punaisena lankana kiemurtava omakohtaisuus antaa artikkeleille ruohonjuuritason uskottavuutta: myös teoreettisemmin aihetta lähestyvät kirjoittajat ovat asuneet ainakin muutamia vuosia Belgiassa.

Temaattisesti kokoelma on ajan hermolla: onhan Brysselissä enemmän suomalaisia kuin koskaan aikaisemmin. Lisäksi monikulttuurisuus on jatkuvasti keskusteltu ja määritelty teema globaalissa maailmassa, vaikka identiteetin - oman suomalaisuuden - määritteleminen tyhjentävästi onkin lähes mahdotonta, mitä toimittajat useampaan otteeseen painottavat. Kirjaan perehtyjä hahmottaa kuitenkin selvästi myös "brysselinsuomalaisten" yhteisiä polkuja.

Maria Lähteenmäen artikkelissa on esitelty tiivistetysti läpileikkaus suomalaisista 2000-luvun alun Belgiassa. Aineistona on useita suomalaisten siirtolaisten eli ekspatriaattien haastatteluja, jotka valottavat sopeutumista Brysseliin ja käsittelevät suomalaisuuden merkitystä. Mukavaa on, että myös lapset ja nuoret pääsevät ääneen jäsentämään suomalaisuuttaan. Lähteenmäki muistuttaa siirtolaisuuden muutoksesta: 1990-luvun kehityksen myötä keskimääräisen siirtolaisen kuva piirtyi määräajaksi lähetetyn, hyvin koulutetun, usein eteläsuomalaisen ekspatriaatin profiiliksi. Nuo kulkijat eivät lähde aineellisen pakon edessä kuten esivanhempansa, vaan haluavat tietoisesti sisällyttää työhistoriaansa ulkomaan kokemuksen. Silti myös tämän ajan ekspatriaateille suomalaisuus on tärkeä osa yksilöllistä ja kollektiivista identiteettiä.

Yksi tärkeimmistä yhteisöllisyyttä rakentavista ja suomalaisia traditioita ylläpitävistä tahoista on Suomi-klubi, jonka toimintaa liki kolmenkymmenen vuoden varrelta esittelee Salla Saastamoinen. Leena Koivu-Kulmalan puheenvuoro ulkosuomalaisparlamentin ehkä monille vieraaksi jääneestä, mutta tärkeästä toiminnasta, oli hyödyllinen ja kiinnostava lisä kirjan antiin.

Brysselinsuomalaiset elävät poikkeuksellisen kansainvälisellä alueella. Monien kulttuurien ja kansallisuuksien verkossa toiseus hahmottuu torjuttavana tai miellyttävänä - ja kaikkena siltä väliltä. Toisaalta suomalaisia on sen verran mittava joukko, ja suomalaisyhteisöllä niin paljon yhteistä toimintaa, että oman identiteetin päivittäminen ei kenties ajankohtaistu yhtä vahvasti kuin esimerkiksi Euroopan ulkopuolella.

Kiinnostavaa murrosvaihetta elävät lapset, jotka opettelevat äidinkieltään ja samalla elävät vieraskielisessä kulttuurissa. Äidinkieli on tärkeä osa oman kulttuurin säilymistä. Paikallinen erikoisuutemme on, että kouluakin voi käydä suomeksi, mikä seikka voi joskus Suomessa käydyissä keskusteluissa ällistyttää kysyjiä. Minna Aalto valottaa monipuolisesti äidinkielen ja suomalaisen kulttuurin asemaa koululaisten kautta tutkijana, opettajana ja äitinä. Olisi kiinnostavaa lukea tulevaisuudessa pidempään hänen havainnoistaan uuden murteen tai kielen - brysselinsuomen - rakentumisesta. Voisiko siitä kehittyä ajan mittaan uutta "finengelskaa"?

Teoksessa tartutaan myös historiaan inspiroivalla tavalla. Riitta Oittinen pukee Belgian "ikonin", Manneken Pisin, suomalaisiin tamineisiin. Patsaan suosituimmat asut: joulupukki ja saamelaisasu, havainnollistavat pohjoisen eksotiikan lumoa. Tosin varsinkin ensimmäinen niistä voi liittyä ei-suomalaisen katsojan ajattelussa pikemminkin ylikansalliseen kuin suomalaiseen hahmoon. Matti Haapanen lomittaa sukunsa historian oman perheensä nykypäivään. Kirjanpitäminen talousmenoista, huoli lapsista ja loputtomat keskustelut kotitöistä - joista jälkimmäisiä isoisovanhempiemme perheissä tosin ei varmaankaan käyty - tuovat tuttuuden tunteen. Brysselinsuomalaisen koti-isän arki ei juuri poikkea äidin arjesta. Koti-äitien haastattelujen ja omakohtaisten kokemustensa pohjalta Päivi Reijonen kiteyttää kodin, koulun ja kaupan kotiäidin elämän kiintopisteiksi, asutaan sitten missä tahansa. Mikseipä siis "Kotiäidit Ilman Rajoja"?

Paula Raitis on tehnyt hyvän työn kirjatessaan Antwerpenin kirkon satavuotisen historian kansiin. Tämän kirjan kantavan ajatuksen huomioon ottaen olisi kuitenkin mielellään lukenut lisää merimieskirkon merkityksestä suomalaisten identiteetin rakentamisessa tässä hetkessä, vaikkapa haastattelumateriaalin maustamana. Myös Brysselin pappilan kirjasto on merimieskirkkojen joukossa aikamoinen harvinaisuus. Kirjastoa käytetään ahkerasti ja kirjatorit vetävät lukutoukkia. Onko suomalainen uutuuskirja tärkeydessään verrattavissa ruisleipään? Mahtaako viikonloppuinen pullakahvilla ja kirjastossa käynti olla omintakeinen piirre brysselinsuomalaisen luterilaisuuden harjoittamisessa - pappilan suojissa?

Kirjan läpi kuultaa kirjoittajien välillä huvittunut, välillä ironinen ja välillä arkipäiväistynyt suhde belgialaiseen elämänmenoon. Ylipäätään haastatteluista välittyy jonkinlainen tyytyväisyys tai vähintäänkin tyytyneisyys elämään Belgiassa. Yhtä lailla totta ovat kuitenkin myös identiteettikriisit, joita ulkosuomalaiset - varsinkin kotona oleva puoliso tai lapset- kohtaavat. Ne jäävät tässä kirjassa viitteenomaisesti taustalle, mutta eivät toki ulkopuolelle. Kaikkiaan kokoelma on "sitkeän suomalaisuuden" kuvaan hyvin istuva, sisukas selviytymistarina. Itse asiassa koko teos on hieno voimainponnistus brysselinsuomalaisuudessa eläneiltä ja eläviltä elämän tarkkailijoilta. Kirjaa voi tiedustella siirtolaisuusinstituutista.