Te opitte tuntemaan työn, ja työ tekee teistä vapaita?

General Intellect: Vasemmisto etsii työtä (Like/Polemos, 2008, 292 s.)
Marxilta nimensä lainanneen General Intellect -osuuskunnan Vasemmisto etsii työtä -pamfletti pyrkii hahmottamaan työn käsitettä tietokykykapitalismin aikakaudella. Yleisäly kritisoi traditionaalista vasemmistoa siitä, että se näkee edelleen työn sirpaloitumisen ja toimeentulon epävarmuuden poikkeuksena, joka voidaan palauttaa ruotuun perinteisillä sääntelykeinoilla. Työn luonne on kuitenkin pysyvästi muuttunut: se on ”tilallisesti rajatonta ja ajallisesti epämääräistä” tietotyötä kuten GI määrittelee (s. 71). Lisäksi tiedon taloudellinen merkitys on kasvanut – yksityistetty tieto on pääomaa. Teollisen tuotannon ja kansalliseen kehykseen sidotut struktuurit eivät kuitenkaan enää riitä kattamaan nykytilannetta jo siitä syystä, että tieto on aina tuotettu yhteistyössä erilaisissa kollektiivisissa verkostoissa.
Näin ollen pamfletin sisältämä johtopäätös on, että vasemmiston on kyettävä hahmottamaan työn ja työnväen käsitteiden uudenlainen sisältö ja kaapattava oikeiston siltä omima käsiteapparaatti takaisin itselleen. Teos huipentuu kirjoittajaryhmän esittämään visioon tiedon, työn ja tuotannon muutoksista seuraavasta sosiaaliturvajärjestelmästä eli ehdottomasta perustulosta.
*
Pamfletin tekijät perustavat näkemyksensä analyysiin, että työn ja tuotannon tila on määrittynyt koko elämän tilaksi, minkä vuoksi työn ajan ja oman ajan erottaminen on mahdotonta. Toisin sanoen murros työn ja pääoman suhteessa tarkoittaa, että ”työpaikalla” ”työaikana” suoritettu palkkaan sidottu työ ei enää vastaa todellisuutta, jossa työn ulkopuolisen elämänalueen olemassaolo on kyseenalaistettu. Marxilaisittain ilmaistuna kyse on siis siitä, että työhön käytetty aika ei enää takaa hyvinvointia, vaan sen sijaan yhteiset inhimilliset tietotaidot ja kyky ajatella julkisesti ovat uusia tuotantovalmiuksia. Toisaalta, jos koko elämä on työn aluetta, niin myös rahatulon muodot on uudistettava perusteellisesti, mikä onkin eräs kirjan keskeisiä teesejä.
Esimerkiksi projektityöläisen on oltava tavoitettavissa ja valmiina tuottamaan sisältöä missä tahansa ja milloin tahansa vain huomatakseen, että projektin päätösbileiden jälkeen seuraavasta savotasta ei ole mitään tietoa. Palkkatyöstä voi tällöin itse asiassa tulla orjuuttamisen väline: elämä alkaa vasta silloin, kun pääsee palkkatöihin – tai jos pääsee. Työläinen vaeltaa näin ollen jatkuvasti palkkatyön pelastuksen ja työttömyyden limbon välillä. Täten politiikan keskiöön on nostettava työntekijän puolustaminen, ei omistamis- tai ansaitsemisoikeuksien ihannointi.
Tästä puolestaan seuraa, että markkinamekanismiin ja työsidonnaisuuteen nojaava palkkatyömalli ja prekaarien säälittely sekä moralisoiva holhoaminen eivät riitä vasemmiston politiikan tai ylipäätään itsenäisen poliittisen subjektiviteetin lähtökohdaksi. Tilalle tarvitaan ”taattu, ehdoton perustulo”, joka mahdollistaa työläisen oman ajan ja tilan, lakko-oikeuden, liikkuvuuden sekä luo voimaa kieltäytyä (orja)työstä. Samalla tällainen perustulo puolestaan antaa mahdollisuuden kehittää työn sisältöjä sekä työntekijän omaa osaamista ja verkostoitumista, kun usein pakoksi muodostuva sitoutuminen nimenomaan palkkatyöhön ei ole ainoa tulonlähde. Näin ollen sirpaleisuudesta ja hajanaisuudesta artikuloidaan uusi työväkeä yhdistävä nimittäjä.
Edellä tiivistetyn analyysin pohjalta Vasemmisto etsii työtä -teoksessa tarkastellaan työn ja työväen käsitteiden lisäksi uusia työväenliikkeitä, työmarkkinoita sekä – tottahan toki – esitetään kritiikkiä uusliberalismia kohtaan. Myös sukupuoleen liittyvän subjektiviteetin muutoksien ja tietotyön välinen suhde otetaan suurennuslasin alle. Työväenliikkeen menestyksen (tai menestymättömyyden) on historian saatossa ratkaissut, miten tehokkaasti se on kyennyt artikuloimaan erilaiset kamppailut yhtenäiseksi rintamaksi. Tätä taustaa vasten teoksessa käsiteltävät kolmannen sektorin ”epätyypillinen” toiminta, feministiset liikkeet sekä globaalin tason liikehdintä ovat erittäin oleellisia. Vasemmiston uusi kollektiivinen identiteetti ja taistelu elämän kapitalistista haltuunottoa vastaan voivat syntyä ainoastaan niiden kautta.
Uusliberalismin arvostelussa puolestaan nostetaan esiin, miten uusliberalismissa ei haluta eroon valtiosta, vaan sen päinvastoin halutaan puuttuvan tiukemmin ihmisten elämään 24/7 toimivien markkinoiden luomiseksi. Tällä tavoin koko elämästä tulee pääoman arvontuotannon osa. (s. 176–177.) Elämän ajan ja tilan markkinoistamisesta ja markkinauskosta seuraavat poliittisen kontrollin vaikeutuessa talouden omalakisuus sekä vastakkainasettelujen hämärtyminen.
Pamfletin tärkein panos uusliberalismin arvostelussa liittyy teoksen teemaan eli työhön: ”Tässä tilanteessa yhteiskunta kokonaisuudessaan ja ihmisten elämän kokonaisuus – ihmiselämän mahdollisuudet – ylipäätään alkavat kiinnostaa valtaa, ohjausjärjestelmiä ja hallintoa uudella tavalla. Ihmisiä yritetään hallita globaalisti ja horisontaalisesti väestönä ja lokaalisti ja vertikaalisesti koko heidän elämänsä yritetään ottaa osaksi työn ja tuotannon maailmaa.” (s. 191–192.) Tarvitaan siis poliittista kekseliäisyyttä eikä politiikan alistamista taloudelle ja markkinoille.
*
Teos on jouhevasti kirjoitettu ja suhteellisen helposti lähestyttävä. Pieniä omaksumisongelmia saattaa ilmetä, mikäli poleeminen kirjoitustyyli sekä niin sanottu vasemmistodiskurssi ja siihen kuuluva teoreettinen käsitteistö ovat lukijalle outoja. Vasemmisto etsii työtä -pamfletin vahvuus on kuitenkin myös siinä, että vaikka käsiteltävät teemat on sidottu varsin saumattomasti osaksi uuden vasemmiston ajattelua sekä vanhempaa teoriaperinnettä, niin teesejä havainnollistetaan myös konkreettisilla esimerkeillä.
Ainoa varsinainen kritiikinaihe löytyy teoksen loppuosasta. Aikaisemmin kattavasti esitelty tuotannon muutoksen analyysi sekä työn käsitteen evoluutio olisivat mielestäni kaivanneet tuekseen nykyistä laajemman ehdotetun perustulon käsittelyn. Tekijöiden työstä riippumattoman perustulon malli seuraa tavallaan loogisena ratkaisuna kirjassa rakennetulle narratiiville, mutta toteuttamisvaihtoehdoilla olisi ollut syytä spekuloida enemmän. Esimerkiksi keskeinen idea kansallisvaltion rajat hylkäävän perustulomallin luomisesta lähestulkoon ex nihilo suorastaan huutaa vastikkeetonta tuloa kammoavan porvariston sarjatulta. Tekijät kyllä tarjoavat viitteitä, joista kiinnostuneet voivat perehtyä asiaan lisää. Kohta on kuitenkin niin tärkeä ko. teoksen kannalta, että tästä olisin kaivannut enemmän pohdintaa.
Toinen, pienempi huomautus liittyy väitteeseen, että työpaikka ei enää toimi solidaarisuuden ja todellisen demokratian luomisen paikkana (s. 13). On totta, että keinotekoisten markkinatilojen luominen ja työntekijöiden divide et impera -kilpailuttaminen rapauttavat yhteistä rintamaa, mutta ei välttämättä niin, että tuloksena on jonkinlainen luonnontila. Nähdäkseni on myös mahdollista ja jopa todennäköistä, että työpaikka – virtuaalimaailmassa tai konkreettinen tila – on nimenomaan sellainen yhdistävä tekijä, jossa solidaarisuus puhkeaa uudelleen kukkaan. Kenties oleellisempi kysymys on, miten pontevasti työuupumuksen ja kiireen runtelemat työntekijät jaksavat taistella oikeuksistaan. Paradoksi onkin siinä, että omien asioiden ajamiseksi kamppailuun olisi kuitenkin ryhdyttävä.
Vasemmisto etsii työtä onnistuu kuitenkin tavoitteessaan paljastaa tähänastisen työ- ja perustulodebatin onttous ja työn itsensä muutos. Tämänhetkisen työn ja sen tekijän tilanteen perustavanlaatuinen analyysi ja johtopäätökset ovat jääneet esimerkiksi puolueilta suhteellisen pinnallisiksi. Teos on kokonaisuudessaan erittäin tervetullut ja toivottu keskustelunavaus poliittisen kentän suosikkipelipaikoista riippumatta – myös oikean laidan rynnistäjille tai muuten ”vasuri-ihottumasta” kärsiville. Pamfletti tarjoaa pohjan käsitteiden takaisinvaltaamiselle; esimerkiksi vaatimus perustulosta liberaalina välineenä työntekijän itsenäisyyden vahvistamiseksi on askel tähän suuntaan. Niin ikään kiintoisasti nousee esiin, miten poikkeustilamäärittelyt ovat myös työelämän todellisuudesta puhuttaessa vallankäyttöä.
Nyt kun työ on opittu tuntemaan, niin vasemmiston seuraava vaihe lienee pohtia, mitä tällä tiedolla tehdään ja miten. Toivottavasti tulos on menestyksellinen, sillä markkinoiden ja hintamekanismien erehtymättömyyteen uskova oikeisto tarvitsee vähintään yhtä vahvan vasemmiston vastustajakseen. Jäämme odottamaan kunnon debattia perustulosta ja uudesta työstä.
Jouni Tilli on tutkija, joka tekee politiikan alan väitöskirjaa Jyväskylän yliopistossa.