Turkin kivikkoinen tie kohti Euroopan unionia

The European Union and Turkish Accession -kirjan kirjoittajat Kerim Yildiz ja Mark Muller ovat lontoolaisia asianajajia. Yildiz on Kurdish Human Rights Projectin johtaja. Hän on paneutunut kauan Turkin valtion toimintatapoihin, mm. valmistellessaan juttuja Turkin valtiota vastaan Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen. Monet niistä ovat päättyneet siihen, että Turkki on määrätty maksamaan korvauksia Yildizin päämiehille.
Kerim Yildiz&Mark Muller: The European Union and Turkish Accession - Pluto Press 2008,

264 s.

Kirjassa viitataan joihinkin oikeudenkäynteihin, mutta pääasiassa teksti liikkuu yleisellä tasolla. Siinä tuodaan johdonmukaisesti esille eri asioiden nivoutuminen toisiinsa. Kirja on selkeä johdatus aiheeseen, jota se esittelee laajemmin kuin Turkissa asuvien kurdien kannalta.

Kirja noudattaa samaa linjaa kuin Kerim Yildizin aiemmat kirjoitukset. Ensimmäinen vaikeus kurdikysymyksen ratkaisemisessa Turkissa on se, että ennen kuin vähemmistölle voidaan myöntää heille kuuluvia oikeuksia, on myönnettävä vähemmistön olemassaolo. Tätä virallinen Turkki ei ole vieläkään tehnyt.

Yildiz ja Muller syyttävät Euroopan Unionia samasta linjasta: vaikka se puhuu ihmisoikeuksien parantamisen tarpeesta Turkissa, oikeudet nähdään yksilöiden oikeuksina, ei etnisen ryhmän oikeutena äidinkieleen ja kansalliseen identiteettiin. EU noudattaa siis Turkin valtion linjaa pitäen Turkin vähemmistöinä ainoastaan uskonnollisia vähemmistöjä, kuten Turkin tasavallan perustamisasiakirjassa Lausannen rauhansopimuksessa määritellään.

Toinen EU:n virhe on se, että vaikka se jatkuvasti vaatii Turkkia parantamaan maan ihmisoikeustilannetta, se puhuu ihmisoikeusrikoksista ikään kuin ne olisivat kokonaisuudesta irrallinen asia. EU:n raporteissa ei käsitellä syitä, jotka ovat Turkin huonon ihmisoikeustilanteen taustalla. Niin kauan kuin näitä ongelmia ei ratkaista, kidutus, sananvapauden rajoitukset ja muut ihmisoikeusrikokset jatkuvat Turkissa.

Asiat ovat rankkoja, mutta Yildiz ja Muller esittelevät niitä neutraalisti, juristimaisen viileästi. He perustelevat tiukat näkemyksensä ja sekä Turkkiin että EU:hun kohdistuvan kritiikkinsä faktoilla. Kirjassa on tarkat lähdeviittaukset. Faktat puhuvat puolestaan. Tässä kirjassa kritiikki EU:ta kohtaan on miedompaa kuin joissakin aikaisemmissa Kerim Yildizin kirjoituksissaan. Hän syyttää kuitenkin edelleen EU:ta näennäiskriittisyydestä ja silmien sulkemisesta Turkin todellisuudelta, perustellen näkemyksensä vakuuttavasti.

Turkin ongelmista on puhuttu vuosikymmeniä, ongelma ei ole ainakaan tiedon puute. Ongelmien tarkka dokumentointi ei vaan näytä johtavan käytännön toimiin, joiden aika jo tosiaan olisi.