Vaatikaamme suoraa demokratiaa

Anna Kontulan kuvaus kokemuksista poliittisen ja muun eliitin maailmassa osoittaa, että poliitikkojen niin kovin helposti tapahtuva integroituminen hallintoon on yksi syy puolueiden kriisiin. Thomas Wallgrenin mukaan "helppo vastaus on väärä.": Hän ei näe vikaa niinkään puolueissa itsessään kuinKuusela, Hanna & Rönkkö Mika (toim.): Puolueiden kriisi Like 2008, 137 s. niissä käsityksissä, joita ihmisillä on politiikan vaihtoehdoista. Suoran demokratian vaatimus tulee hänen artikkelissaan esille myös itseisarvona - vai onko hänelle sittenkin tärkeämpää, että siten vahvistettaisiin myös edustuksellista demokratiaa?

Oli miten oli, suora demokratia on nyt kaivettava naftaliinista. Jos pelkästään istutetaan uusia vaikka kuinka hyviäkin vaikutusmuotoja vanhaan muottiin, demokratia ei lisäänny. Tämän on havainnut kaupunkimetsäliike, joka on syntynyt Helsingissä vaatimaan asukkaille oikeutta hyvään, luonnonläheiseen ympäristöön. Vuonna 2000 voimaan tulleen radikaalinkuuloisen maankäyttö- ja rakennuslain yhdeksi tavoitteeksi on kirjattu "turvata jokaisen osallistumismahdollisuus asioiden valmisteluun". Käytännössä kuitenkin asiat ovat jo valmiiksi päätettyjä, kun ne tuodaan asukaskuulemiseen. Poliitikot ja virkamiehet istuvat samalla puolella (yhdessä rakennusliikkeiden kanssako?). Se, että meidän kokemuksemme on kovin yleinen, saa vahvistusta Tuija Arolan tutkimuksesta "Vuorovaikutteinen kaavoitus ja kuntalaisten vaikuttaminen". Kun kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja myöntää, että rakennettavat alueet valitaan sen mukaan, missä voidaan kävellä ihmisten yli ("Talin golfkentän ottaminen asuinrakentamiseen ei ole realistista, koska sitä käyttävät isokenkäiset"), on selvää, että monet sosialidemokraatit ovat luopuneet samalla kertaa sekä sosiaalisuudesta että demokratiasta.

Kaupunkimetsäliikkeen vaatimus määritellä paikallisten tarpeiden ja asukkaiden asiantuntemuksen pohjalta, millainen hyvä kaupunkitila on, tulee käsittääkseni lähelle Eetu Virenin esittelemää ideaa vapaasta kaupungista. Virenin näkökulma on kaiken kaikkiaan kirjan haastavin. Kaupunkikonsernin metropolivisioinnin kritiikitön hyväksyminen oli minulle kuitenkin yllätys. Eikö juuri tässä "visioinnissa" politiikan määrää talous? Siinä koneistossa yksittäinen suunnittelijakin on voimaton. Miksi Viren perustelee perustuloa sillä, että "kaikki ihmiset tuottavat metropolin elävää vetovoimaa"? Paljon paremmin hän on perustellut asiaa aiemmin, jo vappuna 2006 EuroMayDay Perustulo. Nyt - lehdessä, General Intellectin tuoreessa kirjassa "Vasemmisto etsii työtä" ja Megafoni-verkkolehdessä viime syksynä riemukkaassa artikkelissa Forget your sorrows and dance.

"Puolueiden kriisissä" on hyviä ohjeita siitä, miten kampanjointia on muutettava. Eetu Viren on Megafonin kirjoituksessaan oivaltanut hyvin keskeisen asian: "Kuten Baruch Spinoza sanoo, ihmiset voi liittää yhteen vain se, mikä heissä on positiivista. Toisin sanoen ilon affekti, joka lisää heidän ruumiittensa kykyä toimia ja liittyä yhteen toisten ruumiiden kanssa. Kurjuuteen ja surkeuteen vetoaminen ainoastaan eristää ihmisiä, rakentaa vastakkainasetteluja heidän välilleen ja tuottaa katkeruutta eri ihmisryhmien välille. Se vähentää ihmisten omaa kykyä toimia ja tekee heidät riippuvaisiksi ulkoisen vallan antamista almuista. Heikko ja yksinäinen tarvitsee pappia ja poliisia avukseen, mutta yhdessä ihmiset ovat voimakkaita ja kykenevät rakentamaan uutta." Megafonista löysin vain artikkelin ensimmäisen luvun, mutta kokonaan sain sen esiin sivulta http://tatusoturit.blogspot.com/2007/09/eetu-viren-forget-your-sorrows-a....

Lue myös Michael Perukankaan arvio samasta kirjasta.