Maailmankuulu amerikkalainen yhteiskuntatieteilijä Immanuel Wallerstein kävi Helsingissä. Ydin-lehti oli mukana kutsujien joukossa. Vanhan ylioppilastalon juhlasalin tilat riittivät juuri niukin naukin ottamaan vastaan kaikki kiinnostuneet, jotka halusivat tulla kuulemaan gurun luennon kapitalismista tänään. Kaikki kahvilankin puolen tuolit kannettiin saliin. Monelle jäi kuitenkin vain seisomapaikka.
Mikä oli Wallersteinin suuren suosion salaisuus? Tilaisuuden avaaja Teivo Teivainen ja esitelmöitsijä itse palauttivat mieliin vuoden 1968 tunnelmat tasan neljäkymmentä vuotta sitten. Suomalaisittain oltiin vuoden 1968 symboliksi kohonneella näyttämöllä Vanhalla ylioppilastalolla. Se antoi nuorelle - vuonna 1968 vasta kaksivuotiaalle! - professori Teivaiselle aasinsillan muistuttaa tuosta "hullusta vuodesta". Tietysti Teivainen tiesi, että esitelmöitsijälle itselleen vuosi oli ollut henkilökohtaisesti valtava elämys, joka oli vaikuttanut vahvasti tämän ajatteluun, elämys jota Wallerstein myös on jatkuvasti mainostanut juuri sellaisena tapahtumana - kuten teki nytkin.
Wallerstein toisti useita kertoja luennossaan ja sen jälkeen vastatessaan kysymyksiin, että nyt ollaan tekemässä valintaa Davosin hengen ja Porto Alegren hengen välillä. Wallerstein näkee yhtäläisyyden Porto Alegren hengen ja vuoden 1968 hengen välillä. Molemmissa tapauksissa on kysymys elämäntunnoista ja protestista, joissa on noustu kapinaan vahvaa hegemonista ajattelutapaa ja kulttuuria vastaan. Kapinallisuuden tunne on nyt niin kuin silloinkin useilla vain epämääräinen, yleinen ja epätoivoinenkin tyyliin "Seis maailma! Tahdon ulos!". Molemmissa tapauksissa selvästi tiedostetuksi viholliseksi on kuitenkin valikoitunut yksi ja sama asia: kapitalismi.
Oletan, että Porto Alegreen ja laajemmin Maailman sosiaalifoorumiin viittaavat elämäntunnot ovat selitys sille, miksi Vanhan juhlasali oli ääriään myöten täysi. Teivainen ja Wallerstein tekivät myös kulttuurihistoriallisen palveluksen kiinnittämällä huomion samankaltaisuuteen näiden nykyisten tuntojen ja vuoden 1968 protestin tuntojen välillä.
Siinä, että Porto Alegren kapitalismin vastaisissa tunnoissa olevat ihmiset kiinnostuvat Wallersteinista, ei ole mitään ihmeellistä. Hän on niitä toistaiseksi harvoja ja ehdottomasti ensimmäisiä yhteiskuntatieteilijöitä, jotka aidosti tarkastelevat maailmaan globaalisti. Hän on vastustanut maailman jakoa ensimmäiseen, toiseen ja kolmanteen. Hän haluaa puhua yhdestä yhtenäisestä maailmanjärjestelmästä, jossa toteutuu alati muutoksessa oleva keskustojen ja periferioiden dynamiikka.
Lähestymistavallaan Wallerstein tarjoaa intellektuaalisia aseita ottaa älyllisesti haltuun maailmantilanne, jossa hirmuvauhdilla uusliberalistisesti globalisoituva maailmantalous on karannut ainakin toistaiseksi vain kansallisvaltioihin kiinnittyvän demokraattisen politiikanteon ja kontrollin ulottumattomiin. Tämä osa - suuri osa - Wallersteinin ajattelua kannattaa ehdottomasti ostaa.
Mutta miten on Wallersteinin kapitalismianalyysin kanssa? Wallerstein käyttää kapitalismin käsitettä samoin kuin Marx ja Weber; se on nimi aikakaudelle, joka on seurannut feodalismia. Aikakaudelle antaa nimen sen kapitalistinen eli pääomavaltainen talousjärjestelmä, jota puolestaan lait ja porvarillisen kulttuurin hegemonia suojelevat. Viimeksi mainittu asia oli Weberin mielestä juuri niin kuin sen pitääkin olla. Marxin mielestä se oli kestämätön asiantila, joka johtaisi väistämättä vallankumoukseen.
Wallerstein seuraa Marxin ajattelua. Hänen mielestään globaali kapitalismi kriisiytyy, koska sen voitontekomahdollisuudet ehtyvät seuraavien viidenkymmenen vuoden aikana. Siitä, mitä sitten tapahtuu, Wallerstein puhui epämääräisesti. Häntä saattoi tulkita niin, että vaarana olisi fasismin uudelleennousu, mutta että onnellisessa tapauksessa se ehkä voitaisiin välttääkin. Siksi juuri nyt on niin tärkeää, voittaako Davosin vai Porto Alegren henki.
Kysymys, joka minua jäi askarruttamaan, oli: mitä Wallersteinille tarkoittaisi käytännössä, että Porto Alegren henki voittaisi. Hän ei sanonut siitä sanaakaan. Hän sanoi pari asiaa, joilla sen voittoa voidaan edistää. Sympatisoin niitä molempia. Reformististen vasemmistopuolueiden pitäisi oppia käsittelemään myös pitkän aikavälin ja globaalin mittaluokan kysymyksiä ja radikaalien vasemmistopuolueiden pitäisi oppia käsittelemään myös pragmaattisia lyhyen aikavälin ja paikallisia kysymyksiä. Poliittisesti tilanne taitaa olla hieman konstikkaampi, mutta Wallersteinin neuvo on oikean suuntainen.
Wallerstein siis tuntuu ajattelevan, että talouden maailmanjärjestelmästä johtuvien ongelmien pitää lopulta saada ratkaisunsa poliittisesti. Miksi hän ei sano sitä selvästi? Miksi hänelle maailmanjärjestelmä on vain talouden maailmanjärjestelmä? Miksi hän ei puhu tarpeesta luoda politiikan maailmanjärjestelmä? Tai tarpeesta kehittää sitä politiikan maailmanjärjestelmää, joka jo on olemassa, mutta on tehoton?
Marx ja Wallerstein edustavat molemmat ajattelua, jonka mukaan talouden tuottamat ongelmat ratkeavat immanentisti talouden sisällä - kriisin kautta. OECD:n hyvinvointivaltioissa kapitalismin ongelmat aikanaan ratkaistiin poliittisesti demokratian avulla - kunnes ongelmat nyt ovat palanneet globaalikapitalismin myötä. Globaalikapitalisminkin ongelmat on ratkaistava poliittisesti demokratian avulla - tai ne uhkaavat jäädä ratkaisematta.
En muuten pidä siitä epämääräisyydestä, jolla sanaa kapitalismi käytetään. Useimmiten sana uusliberalismi sen asemesta olisi paljon vähemmän epäselvä. Jos taas kapitalismin käsitettä halutaan käyttää feodalismin jälkeisen aikakauden nimenä, puhuisin paljon mieluummin markkinataloudesta, teollisesta aikakaudesta tms. Minulle kapitalismi on ruma asia: se on kulttuuria ja julkisen vallan politiikkaa, joka suosii pääoman valtaa demokraattisen vallan kustannuksella.
Marc Jacobs Bags Pandora Bracelets
Do you want to buy a Marc Jacobs Bags ?Look at our store for the best marc jacobs prices.Our Marc Jacobs UK store hot sell 1:1 quality Marc Jacobs Handbags ,you can find many series of Marc Jacobs Bag such as Marc By Marc Jacobs Bags ,Marc Jacobs Handbags,Marc Jacobs Hillier, Marc Jacobs Hobo , Marc Jacobs Stam Handbags ,Marc Jacobs Clutches,Marc Jacobs Shoulder Bags, Marc Jacobs Tote ,Marc Jacobs Messeger Bags, Marc Jacobs Purse ,etc.
Besides cheap prices,best quality Marc Jacobs Leather and many kinds,all Marc Jacobs Bags we provide are free shipping,and both wholesale and retail are availble here.Furthermore,you can buy the lastest Cheap Marc Jacobs here with up to 70% off from now on! Take action now!
Marc Jacobs Bag are bags with style and personality, people who wear them are very modern and stylish.One series of marc jacobs bags-Marc Jacobs Hillier,which is soft and comfortable,this kind of bags looks great with any style of clothing you wear,and also is very large can put many things inside of it.
Besides marc jacobs hillier, Marc Jacobs Sale in other series,for example,the great day to night bags-Marc Jacobs Stam and Marc Jacobs Messenger Bags are also your prior choice. Buy Marc Jacobs you like in our Marc Jacobs Bags UK store with free shipping and 40% off now!
Marc Jacobs Stam Bag quickly become one of the most fashionable bags all over the world,this kind Marc Jacobs Classic Q has a urban look with a vintage marc jacobs Twist.The main material-quilted leather is a particularly special for these bags,which is very light and practical,even though This kind of Cheap Marc Jacobs Bags do not have much space in it,it compensates its flexibility and comfort,and Marc Jacobs Shoulder comes in various colors for every taste,can be used at any time of year.
"Pandora Bracelets are selected pandora charms, naked drill and quit torsten are chosen, but
Pandora jewellery finally always entanglements in pandora beads with pandora canada is good torre?, I love Pandora Gold Bracelets nets guide told me, a lot of customer always under pandora gold DIY jewelry. What to choose what kind of austerities, torre 18K worry? For a long time, pandora silver charm will PT950 yellow, again afraid cheap pandora beads unstable. Finally pandora glass beads want to go is Pandora Necklace Chain. Below small make up for everyone choose Pandora Necklace Leather Designs, quit analysis with what Pandora Charms Hoops? Let you choose to Pandora Mix And Match Silver.In fact now quit qualitative, Pandora Ring Silver is commonly with pandora silver ring stores and Pandora Bangle Bracelet Silver. But t pandora bangle jewellery to exactly have Pandora Ready-Made Necklace? Pandora bedding necklace baracelets engraved with the purity of pandora bangle bracelet silver.