”Missä sinä tänään olitkaan” kysyi vaimoni Anu, kun olin saapunut kotiin Vapaus valita toisin -tapahtumasta. Kun kerroin, hän kysyi: ”No, valittiinko siellä vapaus?” Vastasin, etten ole varma. Seminaaripäivä oli hämmentävä. Kaiketi se jätti ajattelemisen aihetta paikalle saapuneille. Niitä ei kylläkään ollut tuossa avoimessa foorumissa niin paljon kuin olin odottanut.
Avauspuheenvuoroissa korostettiin, että päivän tarkoitus on tuottaa konkreettisia yhteiskunnallisia projekteja, joita työstämään seminaarin osanottajista toivottiin löytyvän innokkaita ryhmiä. Päätösistunnossa voitiin todeta, että seminaarin neljässä työryhmässä projekteja todella oli nimetty 3-5 kussakin. Myös projektien vetäjiksi oli ilmoittautunut halukkaita, ei kuitenkaan kaikkiin projekteihin.
Projektihankkeen ongelmallisuutta kuvasti osaltaan erään nuoren naisen melkein itkun sekainen purkautuminen loppuistunnossa. Välillä falsettiin kohoavalla äänellä hän esitti syytöksiä työryhmänsä raportoijaa kohtaan, kun ei juuri hänen muotoiluaan jonkin projektin nimeksi ollut otettu huomioon: ”Minulta on täällä varastettu kesäpäivä!”
Yksi ehdotetuista projekteista perustettiin vaatimaan 120 euron korotusta työttömyys- ja sairausturvan peruspäivärahaan. Monet puhujat vaativat summaa paljon suuremmaksi. Projektin perustamisesta voitiinkin sopia vasta kun oli todettu, että kaikkien ei toki tarvitse kannattaa kaikkia hankkeita, ja nekin voinevat tervehtiä korotusvaatimusta tyydytyksellä, jotka haluaisivat korotuksen olevan paljon suurempi.
Nuoren naisen ilmaisema tyytymättömyys ja kinastelu peruspäivärahan korotusvaatimuksen suuruudesta kertovat paljon valitun toimintatavan vaikeudesta. Ihmisillä on mielissään kaikenlaisia reformitoivomuksia – joita kaikkia voidaan lisäksi kannattaa erilaisin vivahtein. Moni jäi todennäköisesti kysymään, miksi juuri kokouksessa nimetyt projektit onnistuessaankaan merkitsisivät tehokkaimmin 'vapautta valita toisin'.
Eräs viisaimmista loppuistunnossa käytetyistä puheenvuoroista vaati 'hegemonisia' projekteja. Luultavasti useimmat tulkitsivat puhujan vaativan jokaiselta perustettavalta hankkeelta sellaista poliittista realismia, että hanke hyvin perusteltuna voisi saada laajan kannatuksen ja muuttua todellisuudeksi. Mutta takaisiko projektien tällainen 'hegemonisuuskaan' valitun lähestymistavan mielekkyyden? Ja sitä paitsi, oliko yhden päivän avoimella foorumilla edes edellytyksiä päätyä 'hegemonisiin' projekteihin?
Miksi miksi-kysymystä ei voi sivuuttaa
Eräässä suhteessa Vapaus valita toisin -seminaaripäivä oli ainutlaatuinen ja uusi, ehkäpä peräti historiallinen. Kutsu sinänsä ja kutsujien nimiluettelo osoittivat, että tarkoitus oli koota yhteen sosiaalidemokraattien, vihreiden ja vasemmistoliittolaisten sekä kansalaisjärjestöjen aktiiveja ja muitakin edistyksellisiä ihmisiä ja näin markkeerata tämän joukon toivottavaa ja tavoiteltavaa yhteenkuuluvuutta – ja joukon olemukseen sisältyvää lupausta vaihtoehdosta vallitsevalle uusliberaalille poliittiselle kulttuurille ja sen hegemonialle. Arvioidaanpa toteutunutta seminaaripäivää miten tahansa, on mahdollista, että kutsu ja kokoontuminen virittivät joka tapauksessa uutta tietoisuutta tässä suhteessa.
Osallistuin itse Globalisaatio haltuun -työryhmään, jossa Erkki Tuomioja käytti viisaan ja innostavan avauspuheenvuoron. Hän oli antanut alustukselleen otsikon Vieläkö maailma voidaan pelastaa? Se sisälsi kahdeksantoistakohtaisen Joseph Stiglitzin ajatuksiin perustuvan luettelon toimista, joita Suomen tulisi ajaa globalisaation paremman hallinnan edistämiseksi.
Tuomiojan alustus oli oiva johdatus vallitsevan hegemonisen ajattelun ideologiakritiikkiin ja samalla erinomainen avaus vaihtoehtoiseen konstruktiiviseen ajatteluun. Puheenvuoronsa lopussa hän kuitenkin päätyi korostamaan toivetta, että seminaarissa päädyttäisiin perustamaan mahdollisimman konkreettisia projekteja. Esimerkiksi hän otti tuon jo edellä mainitun peruspäivärahan korotuksen 120 eurolla.
Keskustelua työryhmässä johdatellut Elina Aaltio totesi avatessaan keskustelun, että miksi-kysymystä ei kuitenkaan pidä unohtaa, vaikka pyritäänkin ehdotuksiin konkreettisista projekteista. Minä puolestani tartuin tuohon miksi-sanaan. En tässä yritäkään referoida omaa puheenvuoroani, mutta tiivistetysti tavoittelin seuraavaa ajatusta:
Jos perimmäinen ongelmamme on uusliberaalin ajattelun hegemonia, niin eikö meidän tule etsiä sille vaihtoehto – ja antaa sille myös nimi. Uusliberalismi (sen paremmin kuin markkinafundamentalismi) ei ole uusliberaalien itsensä käyttämä nimi ajattelustaan, se on haukkumanimi. Uusliberaalit kutsuvat omaa ajatteluaan liberalismiksi ja kannattamaansa taloudellis-yhteiskunnallista järjestystä liberaalidemokratiaksi.
Uusliberalismin keskeisiä tunnuksia ovat olleet vaatimukset sääntelyn purkamisesta, yksityistämisestä ja markkinoiden itsesäätöisyyden kunnioittamisesta. Talous ja politiikka on pidettävä erillään!
Puhjennut talouskriisi on pakottanut yhteiskunnat (ja poliitikot) kautta maailman tunnustamaan, että talouden itsesäätöisyys (ts. sääntelemättömyys) ei ole toiminut, vaan se juuri on aiheuttanut rahoituskriisin ja sen seurauksena talouden rajun taantuman. Yleisesti on tunnustettu, että valtio (ja politiikka) tarvitaan apuun. Rahoitusmarkkinoiden pelastamiseksi ja talouden elvyttämiseksi hallitukset ovatkin jo uhranneet miljardeja.
Tällaisessa tilanteessa on loogista kysyä: jos rahoitusmarkkinoiden pelastamiseen voidaan kriisitilanteessa syytä miljardeja, eikö olisi järkevämpää säätää niiden toiminnalle pelisäännöt, joilla kriiseistä vältytään ja rahoittaa normaaliaikana sosiaalipolitiikkaa niin, että kaikki ihmiset voivat elää säällistä elämää? Luulen, että moni on kysynyt tämän kysymyksen viime kuukausina.
Jos riittävän moni vastaa tuohon kysymykseen myöntävästi, hegemonia siirtyy liberalismilta uudelle poliittiselle filosofialle. Minä kutsun sitä sosialismiksi, koska se merkitsee ihmisten peruuttamattoman ja kiinteän keskinäisen riippuvuuden tosiasian sekä yhteisöllisen poliittisen moraalin välttämättömyyden tunnustamista. Murtaessaan politiikan ja talouden raja-aidan se merkitsee siirtymistä liberaalista demokratiasta sosiaaliseen demokratiaan.
Nämä ovat ajatuksenkulkuja, jotka yleisimmällä ideologisella tasolla ovat vastauksia niihin väistämättömiin miksi-kysymyksiin, joilla pyydetään perusteluja jokaiselle konkreettiselle projektille.
Tavoiteltu puna-vihreä projekti kohotakseen hegemoniseksi tarvitsee monia, todella monia, 'konkreettisia' poliittisia projekteja, mutta se tarvitsee myös pätevän ideologisen vastauksen miksi-kysymyksiin.
Marc Jacobs Bags Pandora Bracelets
Do you want to buy a Marc Jacobs Bags ?Look at our store for the best marc jacobs prices.Our Marc Jacobs UK store hot sell 1:1 quality Marc Jacobs Handbags ,you can find many series of Marc Jacobs Bag such as Marc By Marc Jacobs Bags ,Marc Jacobs Handbags,Marc Jacobs Hillier, Marc Jacobs Hobo , Marc Jacobs Stam Handbags ,Marc Jacobs Clutches,Marc Jacobs Shoulder Bags, Marc Jacobs Tote ,Marc Jacobs Messeger Bags, Marc Jacobs Purse ,etc.
Besides cheap prices,best quality Marc Jacobs Leather and many kinds,all Marc Jacobs Bags we provide are free shipping,and both wholesale and retail are availble here.Furthermore,you can buy the lastest Cheap Marc Jacobs here with up to 70% off from now on! Take action now!
Marc Jacobs Bag are bags with style and personality, people who wear them are very modern and stylish.One series of marc jacobs bags-Marc Jacobs Hillier,which is soft and comfortable,this kind of bags looks great with any style of clothing you wear,and also is very large can put many things inside of it.
Besides marc jacobs hillier, Marc Jacobs Sale in other series,for example,the great day to night bags-Marc Jacobs Stam and Marc Jacobs Messenger Bags are also your prior choice. Buy Marc Jacobs you like in our Marc Jacobs Bags UK store with free shipping and 40% off now!
Marc Jacobs Stam Bag quickly become one of the most fashionable bags all over the world,this kind Marc Jacobs Classic Q has a urban look with a vintage marc jacobs Twist.The main material-quilted leather is a particularly special for these bags,which is very light and practical,even though This kind of Cheap Marc Jacobs Bags do not have much space in it,it compensates its flexibility and comfort,and Marc Jacobs Shoulder comes in various colors for every taste,can be used at any time of year.
"Pandora Bracelets are selected pandora charms, naked drill and quit torsten are chosen, but
Pandora jewellery finally always entanglements in pandora beads with pandora canada is good torre?, I love Pandora Gold Bracelets nets guide told me, a lot of customer always under pandora gold DIY jewelry. What to choose what kind of austerities, torre 18K worry? For a long time, pandora silver charm will PT950 yellow, again afraid cheap pandora beads unstable. Finally pandora glass beads want to go is Pandora Necklace Chain. Below small make up for everyone choose Pandora Necklace Leather Designs, quit analysis with what Pandora Charms Hoops? Let you choose to Pandora Mix And Match Silver.In fact now quit qualitative, Pandora Ring Silver is commonly with pandora silver ring stores and Pandora Bangle Bracelet Silver. But t pandora bangle jewellery to exactly have Pandora Ready-Made Necklace? Pandora bedding necklace baracelets engraved with the purity of pandora bangle bracelet silver.