Asiantuntijoiden mukaan Afganistanissa ei ollut itsemurhaterrorismia ennen länsimaisten sotilaiden läsnäoloa. Länsijoukot ovatkin iskujen pääkohde, kerrotaan Brave New Films -järjestön tuottamassa videossa.
Rio de Janeiro on järjestämässä vuoden 2016 kesäolympialaisia. Al Jazeera -kanavan dokumentissa tarkastellaan kaupungin slummeissa asuvien odotuksia urheilukisoista.
Naomi Klein varoittaa kansainvälisten järjestöjen pyrkimyksistä hyötyä Haitin katastrofista Democracy Now -uutiskanavan taltioimalla videolla.
Huoli Yhdysvaltojen uusista sotilastukikohdista Kolumbiassa kasvaa. Al Jazeera -kanavan ohjelmassa ennustetaan vastakkainasettelun alueella kasvavan, samalla kun alueen köyhimmät asukkaat kärsivät huumesodan varjolla tapahtuvasta väkivallan kierteestä.
Kansainväliseen päästökauppaan sisältyy niin monia porsaanreikiä, että sen vaikutus ilmastonmuutoksen pysäyttämisessä on kyseenalaista, sanotaan tässä uudessa animaatiossa.
Helsingin Sanomien uutisointi Kolumbian ja Venezuelan välisistä suhteista on joskus niin riippumatonta, että alueen viitekehys jätetään kokonaan sen ulkopuolelle.
Israelin johtavan sanomalehden Ha'aretzin toimittaja Gideon Levy kertoo Real News Networkin haastattelussa maan olevan riippuvainen palestiinalaisalueiden miehityksestä. "Israel tarvitsee ystävän apua vierotukseen", Levy sanoo.
Joukko palestiinalaisia aktivisteja muisti Berliinin muurin kaatumisen vuosipäivää rikkomalla Länsirannan ja Israelin välille rakennettua turva-aitaa.
Brave New Films -järjestön dokumenttisarjassa puretaan Afganistan-keskustelun myyttejä, kuten maan roolia kansainvälisessä terrorismissa ja naisten aseman osuutta länsimaiden politiikassa.
Avi Lewisin Al Jazeera -kanavalle tuottamassa dokumentissa mennään Hondurasiin katsomaan maan poliittista tilannetta 100 päivää perustuslaillisen kriisin puhkeamisen jälkeen.