Mitä demokraatit edellä, sitä demarit perässä. Samalla viikolla kun Yhdysvalloissa demokraatit valitsivat Barack Obaman presidenttiehdokkaakseen, Suomen Sosialidemokraattinen puolue valitsi puheenjohtajakseen häntä päivälleen 14 vuotta nuoremman Jutta Urpilaisen, 32. Jopa demarien uusi puoluesihteeri Ari Korhonen on vasta 35-vuotias. Mitä nuoruudella – taas – haetaan? Miten nuoruuden, naiseuden ja erilaisuuden haasteista selviydytään?
Tai ensiksi, mitä jätettiin taakse? Hillitty, fiksu, dynaaminen, ihmiskasvoinen keski-ikäinen nainen, niin Hilary Clinton kuin Tarja Filatov, saa antaa tietä nuoremmalle – vielä dynaamisemmaksi nähdylle johtajatyypille. Enkä yllättyisi, jos Obama päihittäisi John McCainin kuin Urpilainen Erkki Tuomiojan. Vanhuus ja viisaus ovat ominaisuuksia, joiden varaan ei voi jättää uudistusta, jossa monoliittiseksi nähty koneisto – oli se sitten SDP suomalaisella puoluekentällä tai Yhdysvallat kansainvälisessä politiikassa. On käytävä imagokampanjaa. Tai ainakin näin tunnutaan ajattelevan tänään.
Uudistaminen ei ole helppo juttu. Nuoruus auttaa siinä, että voidaan jättää huomioimatta ennaltaannetut toimintatavat ja ongelmakentät – mikä uudistamisessa onkin olennaista. Mutta samaan aikaan pitäisi olla näistä jossain määrin tietoinen. Olisi hyvä tietää kenen varpaille hyppii ja mitä normeja rikkoo, ainakin pian jälkeen päin.
Samaan aikaan kaikki seuraavat sitä kuinka nuori kömmähtelee kentällä. Jutta Urpilaisen ajatus pyytää Lipponen pääministeriksi oli rinnastettavissa Obaman moniin ohiampuviin kommentteihin. Ei tarvitse olla Hesarin kolumnisti Unto Hämäläinen (24.5.08) ymmärtääkseen että Lipponen kuuluu historiaan. Ehkä jopa siihen historiaan, jota ”uuden demarin” ei heti kannattaisi alkaa penkoa - ainakaan ajan arvoista ammentaakseen.
Myös erilaisuus on valttia: huomio keskittyy siihen pikemminkin kuin siihen mitä varsinaisesti tekee. Barack Obama on nuori musta mies, ja sinänsä historiallinen presidenttiehdokas Yhdysvalloissa. Jutta Urpilainen on nuori vaaleatukkainen nainen, ja sinänsä historiallinen demarijohtaja. Sisäisessä äänestyksessä se nähtiin etuna: uudistus on vähintäänkin muodollinen.
Uutuus ja erilaisuus antavat mahdollisuuden sille, että ehdoikkaisiin voidaan liittää mahdollisimman erilaisia toiveita. On niitä, jotka kuvittelevat Urpilaisen piirun verran oikelle ja niitä, jotka näkevät hänet yhä tuomiojalaisena. Näin ainakin ulkoa päin katsellessani kuvittelen. Puheenjohtajuuskilvan toinen kierroshan ei asettunut oikeisto-vasemmistoakselille, vaan etsittiin keulakuvaa – johon Tuomiojaa ei tahdottu valita. Toivon kovasti, että Urpilainen ottaa vastaan ja saa tukea Tuomiojalta ja Filatovilta, eikä kuvittele voivansa vain rullata eteenpäin nuoruudellaan.
Uusi SDP ja urpilaisuus?
Samalla mietin, mitä Urpilaisen ajatus "uudesta" SDP:stä tarkoittaa. Blairin vallankumouksesta on jo yli kymmenen vuotta. Muistan ilon ja odotuksen, joka liittyi vuonna vaalivoittoon 1997. Monet ideaaleista, joilla tultiin valtaan, kuitenkin heitettiin pian romukoppaan ja nyt Britanniassa ”uutuuden” iskulause on pikemminkin menneisyyden taakka työväenpuolueelle.
Uutuuden ja muutoksen korostaminen on oiva taktiikka saada äänestäjiä puolelleen. Sama konsepti sai valtaan sosiaalidemokraattisia puoleita ympäri Eurooppaa. Kannatuksen ylläpitäminen on kuitenkin ongalma. Sosialisti ja demaripuolueet ovat kriisissä. ”Uuden Unkarin” pääministerin Ferencs Gyurcsányn tuoli heiluu samaan aikaan, kun päivitän blogiani täällä Budapestissa.
Toisaalta Gyurcsány on verrattavissa Vanhaseen, nuorehko toimelias mies. Mihin kontekstiin Urpilainen saapuukaan? Viiden suurimman puolueen puoluejohtavertailussa hän toki erottuu Vanhasesta, Kataisesta, Gronbergista ja Korhosesta.
Mutta vaikka Jutta Urpilainen kovasti väittääkin olevansa vain demari demarien joukossa, puoluejohtajana jonkinlainen urpilalaisuus tulee nousemaan esille. Lupaavalta kuulostaa hänen väitteensä siitä, että suuren arvopuolueen pitäisi sijaita keskustassa, joka on nyt jätetty avoimeksi ja tilaksi, jonka SDP voi ottaa haltuun.
Keskuksen ja rajojen määritteleminen on poliitikon työtä. Kukin poliitikko määrittelee itse keskustansa ja luo kysyntää omalle ja puoleensa politiikalle – niille arvoille, joita toteutetaan. Samaan aikaan kommentaattorit luovat mielikuvia sekä kentästä ja että arvoista. Mitä arvoja urpilalaisuus saakaan esille?
Nuoruus, tuoreus ja naiseus?
Ytimen nuorena naispäätoimittajana ja toimessani mm. Erkki Tuomiojan manttelinperijänä saan aina silloin tällöin selitellä, millä mandaatilla oikein olenkaan arvopestissä. Nuori, tuore nainen ei riitä. On viitattava näiden määritelmien vastakohtiin: olen väitellyt tohtori, jälkimarxilaisen poliittisen teorian asiantuntija ja puolueista riippumaton kansalaisaktivisti. Tunnen sympatiaa minua vuotta ja viittä kuukautta vanhemman ja paljon arvokkaamman pestin saanutta Jutta Urpilaista kohtaan.
Minäkin siis eittämättä edustan nuoruutta, naiseutta ja erilaisuutta (ulkosuomalaisuuteni tekee minusta myös kansalaisjärjestöjen ja politiikan kentillä oudon, tuntemattoman ja tietämättömän - suorastaan blondin). Toki kaikesta tästä on myös etua, mutta keskeistä on osatata hyödyntää liutaa taitoja, joita on joskus sattunut omaksumaan, jotta voi selviytyä nuoruuden, naiseuden ja erilaisuuden tuomista rasitteista ja sudenkuopista.
Saa nähdä kuinka niin Ytimen kuin SDP:n käy. On kuitenkin selvää, että Urpilaiselle näitä tiedostamattomiakin taitoja on kartuttanut hänen kotiympäristössään toiminut poliitikkoisänsä, mutta myös hänen oma moninainen toimintansa 32 vuoden aikana. Paitsi hyviä tukijoita, toivotan hänelle paljon viisautta, määrätietoisuutta ja ennen kaikkea onnea puolueensa uudistamisprosessissa!
Marc Jacobs Bags Pandora Bracelets
Do you want to buy a Marc Jacobs Bags ?Look at our store for the best marc jacobs prices.Our Marc Jacobs UK store hot sell 1:1 quality Marc Jacobs Handbags ,you can find many series of Marc Jacobs Bag such as Marc By Marc Jacobs Bags ,Marc Jacobs Handbags,Marc Jacobs Hillier, Marc Jacobs Hobo , Marc Jacobs Stam Handbags ,Marc Jacobs Clutches,Marc Jacobs Shoulder Bags, Marc Jacobs Tote ,Marc Jacobs Messeger Bags, Marc Jacobs Purse ,etc.
Besides cheap prices,best quality Marc Jacobs Leather and many kinds,all Marc Jacobs Bags we provide are free shipping,and both wholesale and retail are availble here.Furthermore,you can buy the lastest Cheap Marc Jacobs here with up to 70% off from now on! Take action now!
Marc Jacobs Bag are bags with style and personality, people who wear them are very modern and stylish.One series of marc jacobs bags-Marc Jacobs Hillier,which is soft and comfortable,this kind of bags looks great with any style of clothing you wear,and also is very large can put many things inside of it.
Besides marc jacobs hillier, Marc Jacobs Sale in other series,for example,the great day to night bags-Marc Jacobs Stam and Marc Jacobs Messenger Bags are also your prior choice. Buy Marc Jacobs you like in our Marc Jacobs Bags UK store with free shipping and 40% off now!
Marc Jacobs Stam Bag quickly become one of the most fashionable bags all over the world,this kind Marc Jacobs Classic Q has a urban look with a vintage marc jacobs Twist.The main material-quilted leather is a particularly special for these bags,which is very light and practical,even though This kind of Cheap Marc Jacobs Bags do not have much space in it,it compensates its flexibility and comfort,and Marc Jacobs Shoulder comes in various colors for every taste,can be used at any time of year.
"Pandora Bracelets are selected pandora charms, naked drill and quit torsten are chosen, but
Pandora jewellery finally always entanglements in pandora beads with pandora canada is good torre?, I love Pandora Gold Bracelets nets guide told me, a lot of customer always under pandora gold DIY jewelry. What to choose what kind of austerities, torre 18K worry? For a long time, pandora silver charm will PT950 yellow, again afraid cheap pandora beads unstable. Finally pandora glass beads want to go is Pandora Necklace Chain. Below small make up for everyone choose Pandora Necklace Leather Designs, quit analysis with what Pandora Charms Hoops? Let you choose to Pandora Mix And Match Silver.In fact now quit qualitative, Pandora Ring Silver is commonly with pandora silver ring stores and Pandora Bangle Bracelet Silver. But t pandora bangle jewellery to exactly have Pandora Ready-Made Necklace? Pandora bedding necklace baracelets engraved with the purity of pandora bangle bracelet silver.