Kirja-arvosteluja tai kirjojen esittelyjä pidetään yleisesti sopivana journalismina. Kirjoittelen sellaisia juttuja melko usein - Ydin-lehteenkin. En sen sijaan ole ollenkaan varma, pidetäänkö sopivana esitellä kirjankustantajan katalogia. Pelkkää mainosta? Tai ei ehkä sittenkään?
Innostukseni herätti kuitenkin runsas viikko sitten postiluukustani tipahtanut Polity-kustantamon politics-katalogi. Kansallisrunoilijaamme siteeraten: luin sivun, luin kaks, poskeni tunsin kuumemmaks.
Polity on vuonna 1984 perustettu kustantamo, jolla on toimistot Englannissa Cambridgessä ja Oxfordissa ja USA:ssa Bostonissa. Se on nopeasti saanut johtavan aseman kansainvälisenä yhteiskuntatieteellisenä kustantamona. Se ilmoittaa tarkoituksekseen kustantaa korkealaatuisia ajankohtaisia yhteiskunnallisia teoksia ja samaan aikaan toteuttaa systemaattisesti ohjelmaa, joka tuottaa päteviä yhteiskuntatieteellisiä teksti- ja kurssikirjoja yliopistotason opiskelijoille, tutkijoille ja vastaavalle lukijakunnalle. Olen referoinut tuon firman tarkoitusta kuvaavan luonnehdinnan kustantamon nettisivuilta. Monien Polityn kustantamien kirjojen lukijana ja uuden katalogin selaajana voin vain yhtyä luonnehdintaan.
Laskin politics-katalogista, että siinä tarjotaan ostettavaksi arviolta neljää ja puolta sataa eri titteliä. Se on melkoinen kustannusohjelma toteutettuna vain runsaassa kahdessa vuosikymmenessä. Ja politics & political theory -katalogi esittelee vain osan yhtiön kustannusohjelmasta. Katalogeja julkaistaan myös historian, filosofian, teologian ja uskonnon, kirjallisuuden, sosiologian, psykologian, mediatutkimuksen jne. alueilta yhteensä kuusitoista.
Paul Rogersilta näkyy tulleen tammikuussa Why We're Losing the War on Terror, joka analysoi amerikkalaisten turvallisuuspoliittisia asenteita, jotka johtivat epäonnistumaan tuomittuihin sotilaallisiin seikkailuihin lähi-idässä. Ei ole ainoa, mutta varmasti pätevä ja mielenkiintoinen kirja aiheesta. Ja aihehan on mitä ajankohtaisin, kun amerikkalaiset presidentin ja hänen mukanaan laajasti koko hallinnon vaihtumisen myötä paneutuvat miettimään globaalin roolinsa uudistamista. Meitä Euroopassa aihe kiinnostaa tietysti siksi, että USA on ratkaisevan tärkeä toimija maailmanlaajuisesti turvallisuuspolitiikassa.
Nimellä Gorbachev's Gamble on ilmestynyt kirja Neuvostoliiton ulkopolitiikasta kylmän sodan päättymisen aikoihin. Siinä Andrei Gratshev on haastatellut Gorbatshovia ja hänen aikanaan ulkopolitiikasta vastanneita Neuvostoliiton viranomaisia. Kirja on tietysti äärimmäisen mielenkiintoinen varsinkin sen vuoksi, että amerikkalaisen legendan mukaan Neuvostoliitto voitettiin kylmässä sodassa varustelukilpailulla. Euroopassa monet ovat nähneet asian toisin, ja ovat viitanneet endogeenisiin tekijöihin ja NL:n sisäiseen dynamiikkaan. Kirja taitaa olla ensimmäisiä, joka kunnolla valottaa prosessia silloisen neuvostojohdon näkökulmasta.
Olen aikoinaan - eikä niin kovin kauan sitten - lukenut Michael Hardtin ja Antonio Negrin yhdessä kirjoittamat kirjat Empire (2000) ja Multitude (2004). Ne ovat äärettömän mielenkiintoiset - tosin lihavat ja hidaslukuiset - kahden (entisen?) marxilaisen postmarxilaiset visiot maailman tilasta ja tulevaisuudesta. Ne ovat kohonneet lähes kulttikirjojen asemaan ja herättäneet vilkkaan keskustelun puolesta ja vastaan. Tämä vuonna Antonio Negri näyttää olevan tulossa ulos kahdella uudella kirjalla: Reflections on Enpire ja Empire and Beyond. Tuskin maltan olla näitäkään kirjoja tilaamatta. Negrin vuolaasta "kirjoitusripulista" voi olla mitä mieltä tahansa, mutta hänen (ja Michael Hardtin) yhteiskuntateoriansa ON haastava ja sen tunteminen kuuluu hyvään yleissivistykseen.
Rengastin vihreällä korostuskynällä ne katalogin uudet ja aikaisemmin ilmestyneet, mutta minulta vielä lukemattomat kirjat, jotka olisi ns. kiva lukea. Niitä on kolmekymmentäyksi. En tietenkään voi tilata niitä kaikkia. Aika ei yksinkertaisesti riitä sellaiseen lukuohjelmaan. Seuraava vaiheeni onkin rengastaa punaisella ne kirjat, joita ehdottomasti en malta olla tilaamatta. En vielä tiedä, kuinka pitkä listasta tulee.
Polityn määrätietoinen kustannusohjelma on hämmästyttävä. Klassikon aseman saavuttaneilta kirjoittajilta julkaistaan systemaattisesti heidän tuotantoaan. Tällaisia kirjoittajanimiä ovat mm.: Adorno, Bauman, Beck, Bourdieu ja Habermas. Ajankohtaisia kirjoittajanimiä monien joukossa ovat mm.: Alex Callinicos, David Held, Karen Smith ja Mary Kaldor.
Katalogi on innostava, mutta samalla hämmentävä lukukokemus. Kun sen laskee kädestään toivoo, että vuorokaudessa olisi enemmän tunteja ja itsellä enemmän aikaa. Mikä tietojen, näkökulmien ja virikkeiden runsaus. Kirjoja, jotka keskustelevat keskenään. Tietämisen ja tietoisuuden rakennusaineksia. Sivistystä. Polity ei tietenkään ole ainoa hyvä yhteiskunnallinen kustantaja, mutta taitaa painia omassa sarjassaan.
Marc Jacobs Bags Pandora Bracelets
Do you want to buy a Marc Jacobs Bags ?Look at our store for the best marc jacobs prices.Our Marc Jacobs UK store hot sell 1:1 quality Marc Jacobs Handbags ,you can find many series of Marc Jacobs Bag such as Marc By Marc Jacobs Bags ,Marc Jacobs Handbags,Marc Jacobs Hillier, Marc Jacobs Hobo , Marc Jacobs Stam Handbags ,Marc Jacobs Clutches,Marc Jacobs Shoulder Bags, Marc Jacobs Tote ,Marc Jacobs Messeger Bags, Marc Jacobs Purse ,etc.
Besides cheap prices,best quality Marc Jacobs Leather and many kinds,all Marc Jacobs Bags we provide are free shipping,and both wholesale and retail are availble here.Furthermore,you can buy the lastest Cheap Marc Jacobs here with up to 70% off from now on! Take action now!
Marc Jacobs Bag are bags with style and personality, people who wear them are very modern and stylish.One series of marc jacobs bags-Marc Jacobs Hillier,which is soft and comfortable,this kind of bags looks great with any style of clothing you wear,and also is very large can put many things inside of it.
Besides marc jacobs hillier, Marc Jacobs Sale in other series,for example,the great day to night bags-Marc Jacobs Stam and Marc Jacobs Messenger Bags are also your prior choice. Buy Marc Jacobs you like in our Marc Jacobs Bags UK store with free shipping and 40% off now!
Marc Jacobs Stam Bag quickly become one of the most fashionable bags all over the world,this kind Marc Jacobs Classic Q has a urban look with a vintage marc jacobs Twist.The main material-quilted leather is a particularly special for these bags,which is very light and practical,even though This kind of Cheap Marc Jacobs Bags do not have much space in it,it compensates its flexibility and comfort,and Marc Jacobs Shoulder comes in various colors for every taste,can be used at any time of year.
"Pandora Bracelets are selected pandora charms, naked drill and quit torsten are chosen, but
Pandora jewellery finally always entanglements in pandora beads with pandora canada is good torre?, I love Pandora Gold Bracelets nets guide told me, a lot of customer always under pandora gold DIY jewelry. What to choose what kind of austerities, torre 18K worry? For a long time, pandora silver charm will PT950 yellow, again afraid cheap pandora beads unstable. Finally pandora glass beads want to go is Pandora Necklace Chain. Below small make up for everyone choose Pandora Necklace Leather Designs, quit analysis with what Pandora Charms Hoops? Let you choose to Pandora Mix And Match Silver.In fact now quit qualitative, Pandora Ring Silver is commonly with pandora silver ring stores and Pandora Bangle Bracelet Silver. But t pandora bangle jewellery to exactly have Pandora Ready-Made Necklace? Pandora bedding necklace baracelets engraved with the purity of pandora bangle bracelet silver.