Entä jos julkaistaan kokonaan musta sivu? Ytimen toimituskunta keskustelee siitä, mitä Ydin kertoo Gazasta. Musta sivu kuvaa minunkin mietteitäni.
Käsittämätön tragedia, josta inhimillisyys on kaukana. Kriisi, josta on tuskallista kuulla. Päivälehdet jäävät lukematta. Uutiset unohtuvat – paitsi että vasemmistonuoret puolustavat palestiinalaisia ja kokoomusnuoret Israelia. Niin yksinkertaista?
Kun Israel pommittaa YK:n koulua Palestiinassa ja Israelin ulkoministeri perustelee, että Hamasin terroristit piileksivät siviilien joukossa, on paras alkaa puhua.
Käsittämätön ei välttämättä tarkoita, etteikö kriisiä voisi käsittää eri tavoin. Kansallisaate on minusta lähinnä kiinnostava käsitejärjestelmä – usein tutkimuskohteeni. Kansallisvaltio paradoksi, joka on käytännössä mahdoton vaikka kaikki asukkaat pyrkisikin opettamaan oman “kansan” jäseniksi.
Myös palestiinalaiset tahtovat sen mitä muutkin: oman valtion. Israelilaiset ovat vaatimukselle aivan sokeita. Se kyseenalaistaisi Israelin.
Ystäväni on pitkään kutsunut käymään Jerusalemiin. Hän on uruguailais-israelilainen sekulaari juutalainen ja demari, joka on vuosikymmenen tehnyt monikulttuurisuusprojekteja. Hän puhuu espanjaa, hepreaa ja englantia. Viime vuosina – mutta vasta kolmikymppisenä – hän on alkanut opiskella arabian kieltä.
Vasta nyt? Kolme kieltä on jo aika paljon, ystäväni totesi aikanaan. Ja voisihan hän opiskella myös vaikkapa venäjää, jota hänen ympärillään puhutaan valtavasti...
Onko Israel kansallisvaltio? Mikä on valtiollisen yhtenäiskulttuurin – ja elintason – ylläpitämisen hinta? Sota? Tätäpä pitäisi pohtia myös maailmanlaajuisessa mittakaavassa.
Kia Lindroos kirjoitti Ytimessä (2/08) valokuvaaja Guy Razista, jonka “Two Seconds”-sarja kertoo pelon arkipäiväisestä läsnäolosta. Kaksi sekuntia voisi muuttaa elämän.
Israelissa Palestiina tuntuu jokapäiväisessä elämässä. Kun istut kahvilassa, kun joskus joudut hyppäämään bussiin. Pelko tekee hulluksi molemmilla puolilla rajaa.
Illan elokuvaa (Kuume – The Fever) katsoessa lause painuu mieleeni: "Sota tuli lupaa kysymättä heidän elämäänsä ja sydämiinsä."
CBSNewsOnline, 5. tammikuuta 2009. Norjalaislääkäri Mads Gilbert Gazasta kertoo Sky Newsille siviiliuhrien määrän paljastavan, että Israel tarkoituksellisesti pommittaa palestiinan siviiliväestöä.
Marc Jacobs Bags Pandora Bracelets
Do you want to buy a Marc Jacobs Bags ?Look at our store for the best marc jacobs prices.Our Marc Jacobs UK store hot sell 1:1 quality Marc Jacobs Handbags ,you can find many series of Marc Jacobs Bag such as Marc By Marc Jacobs Bags ,Marc Jacobs Handbags,Marc Jacobs Hillier, Marc Jacobs Hobo , Marc Jacobs Stam Handbags ,Marc Jacobs Clutches,Marc Jacobs Shoulder Bags, Marc Jacobs Tote ,Marc Jacobs Messeger Bags, Marc Jacobs Purse ,etc.
Besides cheap prices,best quality Marc Jacobs Leather and many kinds,all Marc Jacobs Bags we provide are free shipping,and both wholesale and retail are availble here.Furthermore,you can buy the lastest Cheap Marc Jacobs here with up to 70% off from now on! Take action now!
Marc Jacobs Bag are bags with style and personality, people who wear them are very modern and stylish.One series of marc jacobs bags-Marc Jacobs Hillier,which is soft and comfortable,this kind of bags looks great with any style of clothing you wear,and also is very large can put many things inside of it.
Besides marc jacobs hillier, Marc Jacobs Sale in other series,for example,the great day to night bags-Marc Jacobs Stam and Marc Jacobs Messenger Bags are also your prior choice. Buy Marc Jacobs you like in our Marc Jacobs Bags UK store with free shipping and 40% off now!
Marc Jacobs Stam Bag quickly become one of the most fashionable bags all over the world,this kind Marc Jacobs Classic Q has a urban look with a vintage marc jacobs Twist.The main material-quilted leather is a particularly special for these bags,which is very light and practical,even though This kind of Cheap Marc Jacobs Bags do not have much space in it,it compensates its flexibility and comfort,and Marc Jacobs Shoulder comes in various colors for every taste,can be used at any time of year.
"Pandora Bracelets are selected pandora charms, naked drill and quit torsten are chosen, but
Pandora jewellery finally always entanglements in pandora beads with pandora canada is good torre?, I love Pandora Gold Bracelets nets guide told me, a lot of customer always under pandora gold DIY jewelry. What to choose what kind of austerities, torre 18K worry? For a long time, pandora silver charm will PT950 yellow, again afraid cheap pandora beads unstable. Finally pandora glass beads want to go is Pandora Necklace Chain. Below small make up for everyone choose Pandora Necklace Leather Designs, quit analysis with what Pandora Charms Hoops? Let you choose to Pandora Mix And Match Silver.In fact now quit qualitative, Pandora Ring Silver is commonly with pandora silver ring stores and Pandora Bangle Bracelet Silver. But t pandora bangle jewellery to exactly have Pandora Ready-Made Necklace? Pandora bedding necklace baracelets engraved with the purity of pandora bangle bracelet silver.