Juhannuksesta heinäkuun loppuun Suomi on lomalla. Minäkin olen ollut, mutta nyt on aika palata kommunikoimaan ulkomaailman kanssa.
Heinäkuun lopulla sanomalehdissä kerrottiin brittiläisen puolustuspolitiikan asiantuntija Nick Witneyn havainnosta, että Suomella on EU-maiden suurin tykistö. Eikä hän ollut laskenut suuruutta suhteutettuna maan kokoon tai väkilukuun, vaan absoluuttisina määrinä.
Suomella on 1389 tykkiä. Saksa pääse liki samaan lukuun, mutta esimerkiksi suuret Ranska ja Britannia jäävät noin 500 tykin verran Suomesta jälkeen.
Witney oli kommentoinut havaintoaan toteamalla, että "suomalaisilla on liikaa talvisotaa kansallisessa tietoisuudessaan". Suomalaisia ymmärtäväksi - mutta samalla lempeästi opastavaksi - muotoiltu kommentti saa selityksensä siitä, että Witney, kuten lähes kaikki muutkin eurooppalaiset turvallisuuspolitiikan asiantuntijat, ei pidä klassista (so. toisen maailmansodan kuvioita toistavaa) sotaa Euroopassa lainkaan todennäköisenä. Ajankohtaista olisi hänen mielestään EU:n yhteisen kriisinhallintakyvyn kehittäminen. EU-maiden aseistus ja yhteistoimintavalmius pitäisi hänen mielestään rakentaa tämän ajatuksen pohjalle.
Kari Huhta oli laittanut sunnuntaina 3.8. Helsingin Sanomissa ilmestyneen hauskasti kirjoitetun ja huumorintajuisen Uutisanalyysinsa otsikoksi "Maailman muuttuu mutta Suomen tykistö pysyy". Analyysiin haastateltu puolustusministeriön kansallisen puolustuspolitiikan yksikköä johtava prikaatinkenraali Markku Nikkilä perusteli tykkien määrää toteamalla, että "meillä on myös Euroopan suurimmat maavoimat, joille tarvitaan raskas tulituki".
Nikkilän perustelu on tietysti looginen, mutta hän ei tainnut huomata, että tuli lausumallaan vain tukeneeksi Witneyn käsitystä suomalaisen puolustuspolitiikan perusteista.
Huhta lopettaa analyysinsä "mielenkiintoiseen näkökulmaan", joka oli avautunut hänelle kysymykseen edellisenä torstaina Haminan Tattoossa, jossa suuri Leningradin sotilaspiirin keskussoittokunta oli esittänyt mm. Jääkärimarssin ja Porilaisten marssin. Huhta kommentoi, että "suomalaisyleisön myhäilevistä reaktioista saattoi päätellä, että yhteistä tietoisuutta menneistä sodista riittää. Samalla saattoi pohtia, että voiko tykkejä vähentää kun venäläiset sotilaat soittavat Jääkärimarssia, vaikka orkesterit eivät olisi osa uhkakuvaa."
Kari Huhdan Uutisalanlyysi on esimerkki siitä, että vallitsevaa realistisempi käsitys Suomenkin asevoimien kehittämisen pohjaksi on voittamassa alaa. Se on ilman muuta Witneyn viittomalla suunnalla.
Me rauhanliikkeessä nostamme tässäkin kohdassa kuitenkin varoittavan sormen: Witney on oikeassa vaatiessaan asevoimien kehittämistä ja koordinointia kriisinhallinnan tarpeisiin, mutta se on kuitenkin vain puoli totuutta. Kriisinhallinta ei ole sana, joka pyhittää mitkä tahansa missiot. Kysymys on ratkaisevasti siitä, millä filosofialla ja millä legitimaatiolla (ja kenen antamalla mandaatilla) kriisinhallintaa suoritetaan.
Oleellisinta on ymmärtää, että onnistunut ja kestävä kriisinhallinta ei ole koskaan ensisijaisesti sotilaallisin keinoin toteutettava operaatio. Politiikka ja siviilikriisinhallinta ovat kriisinhallinnassa aina tärkeämpiä kuin sotilaalliset keinot. EU:n kriisinhallintakapasiteettia tulisikin kehittää määrätietoisesti tämän ymmärryksen valossa. Se tarkoittaa kyllä paljon uudistuksia Witneyn hengessä sotilaspuolella, mutta ennen kaikkea mittavia uusia panostuksia siviilivalmiuksien kehittämiseen.
Marc Jacobs Bags Pandora Bracelets
Do you want to buy a Marc Jacobs Bags ?Look at our store for the best marc jacobs prices.Our Marc Jacobs UK store hot sell 1:1 quality Marc Jacobs Handbags ,you can find many series of Marc Jacobs Bag such as Marc By Marc Jacobs Bags ,Marc Jacobs Handbags,Marc Jacobs Hillier, Marc Jacobs Hobo , Marc Jacobs Stam Handbags ,Marc Jacobs Clutches,Marc Jacobs Shoulder Bags, Marc Jacobs Tote ,Marc Jacobs Messeger Bags, Marc Jacobs Purse ,etc.
Besides cheap prices,best quality Marc Jacobs Leather and many kinds,all Marc Jacobs Bags we provide are free shipping,and both wholesale and retail are availble here.Furthermore,you can buy the lastest Cheap Marc Jacobs here with up to 70% off from now on! Take action now!
Marc Jacobs Bag are bags with style and personality, people who wear them are very modern and stylish.One series of marc jacobs bags-Marc Jacobs Hillier,which is soft and comfortable,this kind of bags looks great with any style of clothing you wear,and also is very large can put many things inside of it.
Besides marc jacobs hillier, Marc Jacobs Sale in other series,for example,the great day to night bags-Marc Jacobs Stam and Marc Jacobs Messenger Bags are also your prior choice. Buy Marc Jacobs you like in our Marc Jacobs Bags UK store with free shipping and 40% off now!
Marc Jacobs Stam Bag quickly become one of the most fashionable bags all over the world,this kind Marc Jacobs Classic Q has a urban look with a vintage marc jacobs Twist.The main material-quilted leather is a particularly special for these bags,which is very light and practical,even though This kind of Cheap Marc Jacobs Bags do not have much space in it,it compensates its flexibility and comfort,and Marc Jacobs Shoulder comes in various colors for every taste,can be used at any time of year.
"Pandora Bracelets are selected pandora charms, naked drill and quit torsten are chosen, but
Pandora jewellery finally always entanglements in pandora beads with pandora canada is good torre?, I love Pandora Gold Bracelets nets guide told me, a lot of customer always under pandora gold DIY jewelry. What to choose what kind of austerities, torre 18K worry? For a long time, pandora silver charm will PT950 yellow, again afraid cheap pandora beads unstable. Finally pandora glass beads want to go is Pandora Necklace Chain. Below small make up for everyone choose Pandora Necklace Leather Designs, quit analysis with what Pandora Charms Hoops? Let you choose to Pandora Mix And Match Silver.In fact now quit qualitative, Pandora Ring Silver is commonly with pandora silver ring stores and Pandora Bangle Bracelet Silver. But t pandora bangle jewellery to exactly have Pandora Ready-Made Necklace? Pandora bedding necklace baracelets engraved with the purity of pandora bangle bracelet silver.