Viime viikolla tuli täyteen viisi vuotta Irakin sodan alkamisesta. Myös Suomessa 19.3. Narinkkatorilla, jossa oli hyytävän kylmässä säässä ehkä satakunta ihmistä koolla banderolleineen ja lentolehtisineen. Samankokoinen porukka päätti osallistua Juha-Pekka Väisäsen performanssiin “5”, jossa ihmiset pysähtyvät ihmisvilinään Irakin sodan muistoksi.
Vuosi 2003 oli maailmanlaajuisten protestien vuosi (ks. myös Ydin 1:08), mutta osoitettiinhan Suomessakin mieltä? Kyllä. Todistettavasti. Rauhanaseman sähköistetty kuva-arkisto on pullollaan kuvia myös mielenosoituksista vuosilta 2003-2008. Osa mediasta, kuten Helsingin Sanomat, tuntuu ajatelleen, että sota tapahtuu ulkomailla, ja "ulkomaa hoitaa" aiheen. Onko näin NRF-Suomessakin?
Toisaalta lienee niinkin, että jo hiipuneen ja vaillinaisen jäsenyyskeskustelun aikaan maamme Nato-myönteisin media, Helsingin Sanomat, ei tahdo kertoa eriäviä ääniä sodasta ja Yhdysvaltojen ja Britannian toiminnasta – ainakaan kotimaasta. Siksi mielenosoitusten sijaan uutisoidaan jonkun yksittäisen median itsensä kanonisoiman ajattelijan, kuten Risto E.J. Penttilän käsitys siitä, että Suomen pitäisi liittyä Natoon.
Pitkäperjantaina Hesarin kulttuurisivut uutisoivat Helsinki Freezen pysähtymisperformanssin, joka toteutettiin torstaina asematunnelista. Taisi monen lukijan ajatus pysähtyä aamukahvilla: keskiviikkona Ylen television iltauutiset nähneille perjantain lehden performanssi ei ollut enää mitään uutta ja erikoista – mutta sen sijaan uutinen jostain toiseta samankaltaisesta performansista lehden sivulla ihmetytti.
Mistä performanssista olikaan kyse? Helsinki Freeze oli valinnut osuvasti Facebook-ryhmänsä kuvaukseksi “Just For Fun - Totally Pointless”. Piti tsekata miltä näyttää, kun pillin soidessa jengit pysähtyy steissillä. Epäpoliittinen ja viestitön “taide” pääsee siis yli uutiskynnyksen, mutta Väisäsen käsitetaide, joka haastaa ajattelemaan ei pääse. Aika mielenkiintoinen veto kulttuuritoimitukselta julkaista viestittömästä blagiaatista taide-juttu.
Epäpoliittisuuden korostaminen on politikointia. Samoin on se, mistä kirjoitetaan Helsingin Sanomain kotimaan ja politiikan sivuilla. Sen lisäksi että kysyn, eikö Hesarilla ole kanttia kirjoittaa kuinka Yhdysvaltain sotatoimia kritisoidaan kotimaassa, ihmettelen olisiko aika puhua politiikasta laajemmin kuin eduskunnan toimintana?
Pääsiäisen jälkeen (ti 25.3.) Hesari uutisoi kyselytutkimuksen, jossa kerrottiin kuinka talonvaltaus ja city-maastureiden renkaiden tyhjennys eli “kaupunkiaktivismi” eivät ole pääkaupunkilaisten hyväksymää. Kerrankin tutkimuksen luvut eivät jääneet virhemarginaalien piikkiin, ja banaalisuuksien (espoolaiset eivät tykkää maasturinrenkaiden tyhjentäjistä) lisäksi paljastivat muun muassa kuinka vasemmistoliiton äänestäjät ovat kaikkein radikaaleimpia ja jopa kolmannes vihreiden kannattajista hyväksyi mainitut guerillataktiikat.
Tapa, jolla mediassa käsitellään aktivismia tai julkisessa tilassa tapahtuvaa toimintaa osaltaan luo ainakin käsityksen vaihtoehtoisen tekemisen laajuudesta ja monimuotoisuudesta. Kun se mustamaalataan tai tuodaan vain osin esiin, ei ole ihme, jos ymmärrystä ei heru. Toki näin toimii myös fiktio - vaikkapa TV-sarjat, kuten valtakunnanlaajuinen sympatia kemijärveläisiä kohtaan paljastaa.
Mutta mitä aktivismi tai kaupunkiaktivismi onkaan? Onko muitakin tapoja olla kaupunkiaktivisti kuin tyhjentämällä renkaita tai valtaamalla taloja? Voiko näitä rinnastaa? Kuinka aloitetaan keskustelu siitä miten kaupunkitilaa käytetään? Millä tavalla asukkaat voivat vaikuttaa kunnallisvaalien välillä? Millä eri tavoilla voimme toimia aktiivisesti elinympäristössämme?
Marc Jacobs Bags Pandora Bracelets
Do you want to buy a Marc Jacobs Bags ?Look at our store for the best marc jacobs prices.Our Marc Jacobs UK store hot sell 1:1 quality Marc Jacobs Handbags ,you can find many series of Marc Jacobs Bag such as Marc By Marc Jacobs Bags ,Marc Jacobs Handbags,Marc Jacobs Hillier, Marc Jacobs Hobo , Marc Jacobs Stam Handbags ,Marc Jacobs Clutches,Marc Jacobs Shoulder Bags, Marc Jacobs Tote ,Marc Jacobs Messeger Bags, Marc Jacobs Purse ,etc.
Besides cheap prices,best quality Marc Jacobs Leather and many kinds,all Marc Jacobs Bags we provide are free shipping,and both wholesale and retail are availble here.Furthermore,you can buy the lastest Cheap Marc Jacobs here with up to 70% off from now on! Take action now!
Marc Jacobs Bag are bags with style and personality, people who wear them are very modern and stylish.One series of marc jacobs bags-Marc Jacobs Hillier,which is soft and comfortable,this kind of bags looks great with any style of clothing you wear,and also is very large can put many things inside of it.
Besides marc jacobs hillier, Marc Jacobs Sale in other series,for example,the great day to night bags-Marc Jacobs Stam and Marc Jacobs Messenger Bags are also your prior choice. Buy Marc Jacobs you like in our Marc Jacobs Bags UK store with free shipping and 40% off now!
Marc Jacobs Stam Bag quickly become one of the most fashionable bags all over the world,this kind Marc Jacobs Classic Q has a urban look with a vintage marc jacobs Twist.The main material-quilted leather is a particularly special for these bags,which is very light and practical,even though This kind of Cheap Marc Jacobs Bags do not have much space in it,it compensates its flexibility and comfort,and Marc Jacobs Shoulder comes in various colors for every taste,can be used at any time of year.
"Pandora Bracelets are selected pandora charms, naked drill and quit torsten are chosen, but
Pandora jewellery finally always entanglements in pandora beads with pandora canada is good torre?, I love Pandora Gold Bracelets nets guide told me, a lot of customer always under pandora gold DIY jewelry. What to choose what kind of austerities, torre 18K worry? For a long time, pandora silver charm will PT950 yellow, again afraid cheap pandora beads unstable. Finally pandora glass beads want to go is Pandora Necklace Chain. Below small make up for everyone choose Pandora Necklace Leather Designs, quit analysis with what Pandora Charms Hoops? Let you choose to Pandora Mix And Match Silver.In fact now quit qualitative, Pandora Ring Silver is commonly with pandora silver ring stores and Pandora Bangle Bracelet Silver. But t pandora bangle jewellery to exactly have Pandora Ready-Made Necklace? Pandora bedding necklace baracelets engraved with the purity of pandora bangle bracelet silver.