Vallan tasapaino- ja kontrollimekanismit ovat osa demokratiaa.
Keskustelu presidentin valtaoikeuksista jatkuu. Tällä viikolla lehdet ovat kertoneet, että Katainen ja Niinistö ovat asiassa eri linjoilla.
Kokoomuksen puheenjohtaja valtiovarainministeri Jyrki Katainen haluaisi riisua tasavallan presidentiltä kokonaan ulkopoliittisen vallan. Lehtitietojen mukaan hän perustelee sitä muun muassa selkeydellä, avoimuudella ja ulkopoliittisen päätöksenteon arkipäiväistymisellä. Hän väittää myös, että nykyisellään perustuslain henki ei toteudu.
Kataista haastatellut Helsingin Sanomat muistutti (HS maanantaina 8.12.), että eduskunnan puhemies ja kokoomuksen vahva presidenttiehdokas Sauli Niinistö on Kataisen kanssa eri linjoilla. Niinistö liputti tasavallan presidentin vahvojen ulkopoliittisten valtaoikeuksien puolesta esimerkiksi viime elokuussa antamassaan 60 -vuotisjuhlahaastattelussa.
Katainen oli haastattelussa arvioinut myös, että Sdp:n into puolustaa vahvoja presidentin valtaoikeuksia johtuu pelkästään halusta puolustaa nykyistä tasavallan presidenttiä Tarja Halosta.
Katainen olisi tehnyt viisaasti, jos olisi jättänyt sanomatta varsinkin viimeksi mainitun - tosin naiivin, mutta loukkaavan - argumentin. Sillä Sdp:n taholtahan ei ikimaailmassa tunnustettaisi, että sen perustuslakia koskeva kanta voisi perustua vain tilanteelliseen tekijään.
Demarireaktio tulikin äkkiä. Jo tiistaina 9.12. eduskunnan varapuhemies ja entinen oikeusministeri Johannes Koskinen totesi Demari -lehdessä, että "perustuslaki pitää kirjoittaa henkilöistä riippumatta".
Miten asiaan lopultakin pitäisi suhtautua? Julkisessa keskustelussa ilmeisen yliotteen tuntuu saaneen argumentti, jonka mukaan puhdas parlamentarismi - so. kaikesta eduskunnalle vastuussa oleva hallitus ja vain muodolliset valtaoikeudet omaava presidentti - edustaisi korkeampaa demokratian astetta kuin meillä nykyisin voimassa oleva jaetun vallan järjestelmä.
Asian tekee mutkikkaaksi se, että tasavaltamme alkuvuosikymmeninä tuo oli myös - ja nimenomaan - vasemmiston kanta ja presidentin laajoja valtaoikeuksia kannatti oikeisto. Vasemmiston perinteistä kantaa piti viime vuosikymmeninä esillä äänekkäimmin kansanedustajakaudellaan Vasemmistoliiton Esko Helle. Demarit ovat kannattaneen suunnilleen nykyisä presidentin valtaoikeuksia ja Vasemmistoliitto on vältellyt ottamasta asiaan selvää kantaa puolueena.
Mutta onko vasemmiston muinainen puhdasta parlamentarismia vaatinut kanta demokraattisempi kuin nykyinen järjestelmä? Minun mielestäni se ei ole. Esko Hellen 'suuressa kertomuksessa' presidentti on monarkin tasavaltainen jatke; siis lähtökohtaisesti jotakin epädemokraattista. Helle on väärässä. Asiahan riippuu kokonaan siitä, minkälaiset valtaoikeudet perustuslaki presidentille antaa. Ja presidentti on, siinä kuin eduskuntakin, kansan valitsema.
Anglosaksisissa maissa tunnetaan politologinen ilmaisu ' Checks and Balances'. Suomen kielelle se kääntyy esim. vallan tasapaino- ja kontrollimekanismeiksi. Arkipäiväisemmin voisi sanoa sen tarkoittavan sitä, että valta vartioi valtaa.
Monipuolue- (tai vähintään kaksipuolue-) järjestelmä on tietysti sinänsä mahtava vallan tasapaino- ja kontrollimekanismi. Presidentti-instituution voi nähdä täydentävän sitä - jopa suorastaa oivallisella tavalla erityisesti sellaisessa valtiossa, jossa parlamentti valitaan suhteellisella vaalilla, ja jossa siksi on monipuoluejärjestelmä. Tämä väite kaipaa tietysti perusteluja.
Ohi mennen kannattanee kuitenkin ensin todeta, että vallan tasapaino- ja kontrollimekanismina vapaa lehdistö eli 'neljäs valtiomahti' on tietysti aivan oleellisessa asemassa. Väitän kuitenkin, että median tehtävä vallan demokraattisena vahtikoirana helpottuu huomattavasti, jos valtiollisten elinten ja instituutioiden järjestelmä sinänsä sisältää runsaasti 'valta vartioi valtaa' elementtejä.
Vaikka Johannes Koskinen puolustaa presidentin ulkopoliittista valtaa, hän sanoo olevansa sellaisen valtaoikeuksien tarkistuksen kannalla, jolla otetaan 'krumeluurit pois'. Krumeluureilla Koskinen viittaa perustuslain 58 pykälään, joka takaa presidentille kaikessa lainsäädännössä suspensiivisen eli lykkäävän veton, koska presidentti tekee päätöksensä valtioneuvostossa sen ehdotuksesta. Jos presidentti ei päätä hallituksen esityksen mukaisesti, asia palaa uudelleen valmisteltavaksi.
Koskisen kanta krumeluurien karsimiseksi on kuitenkin äärimmäisen ongelmallinen. Jos presidentillä halutaan säilyttää lykkäävä veto lainsäädännössä, on mahdotonta - tai väkivaltaista - rajata joitakin alueita tämän valtaoikeuden ulkopuolelle. Suspensiivinen veto on sinänsä erinomainen presidentin 'Checks and Balances' valtaoikeus. Sitä olisi voitu käyttää paljon useammin, sillä lainvalmistelu on usein huolimatonta ja ajattelematontakin. Valtaoikeuden tehokas käyttö edellyttäisi tasavallan presidentin käytössä olevien resurssien lisäämistä; presidentin kansliaa tulisi kasvattaa.
Julkinen keskustelu pyörii kuitenkin presidentin ulkopoliittisten valtaoikeuksien ympärillä. Kun Katainen otti vapauden arvella jotakin Sdp:n motiiveista, otan minä puolestani vapauden arvella jotakin Kataisen motiiveista. On olemassa joukko ihmisiä, joiden mielestä Suomen asema läntisenä demokratiana on 'lopullisesti normalisoitu' vasta kun Suomi on Naton jäsen. Katainen taitaa kuulua tähän joukkoon ja hänen pelisuunnitelmassaan ulkopoliittisilla valtaoikeuksilla varustettu presidentti voi lähivuosina ja vuosikymmeninä olla 'normalisoimisen' este. Jos tämä on Kataisen motiivi, niin se ei estä etteikö sama Nato-jäsenyyteen liittyvä mielikuva voisi olla Niinistönkin motiivi puolestaan kannattaa presidentin nykyisiä valtaoikeuksia - jos nimittäin hän itse aikoo pyrkiä presidentiksi.
No, tämä on tietysti silkkaa arvelua; ja ihmisten julkilausumattomien motiivien olettelu on huonoa käytöstä. Palaan siis asia-argumentteihin ja väitän, että nimenomaan demokratian kannalta on hyvä, että tasavallan presidentillä on ulkopoliittisia valtaoikeuksia ja että vallankäyttö on jaettu ja tasapainotettu juuri siten, kun perustuslaki nyt säätää. Tämä vallanjako takaa myös parhaiten sen, että presidentti on se kansakunnan moraalinen johtaja, jota yksinomaista roolia presidentille ovat tarjonneet ne, jotka haluaisivat karsia hänen valtaoikeutensa.
Ulkopolitiikan suuri kysymys viime kädessä on, toimiiko Suomi aktiivisesti YK:n peruskirjaan pohjautuvan yhteisen turvallisuuden maailman edistämiseksi, vai haluaako Suomi olla ensisijaisesti mukana voimapoliittisissa peleissä. Kysymys Natosta kuuluu itsestään selvästi tähän problematiikkaan, mutta ulkopolitiikan suuri kysymys kattaa paljon laajemman alueen. Dramaattisesti voi kärjistää, että kysymys on valinnasta tulevaisuuden ja menneisyyden välillä. Tulevaisuus voidaan rakentaa vain universaalien ihmisoikeuksien, ja yhteisesti hyväksyttyjen kansainvälisten pelisääntöjen varaan. Voimapolitiikka on menneisyyttä, joka pitää suursodan vaaran elävänä.
Demokratian kannalta on erinomaista, että sisä- ja ulkopolitiikasta on eri vaalit, eduskuntavaalit ja presidentin vaalit, juuri niin kuin meillä nyt on. Suomalaisten mielikuvat presidentti-instituutiosta ovat koko tasavaltamme olemassa olon ajan liittyneet vahvimmin juuri ulkopolitiikkaan, mutta vasta historiallisesti katsoen äskettäin ulkopolitiikan suuri viimekätinen kysymys on täsmentynyt edellä kuvatun kaltaiseksi.
Suomen presidentti-instituutio nykyisin valtaoikeuksin on siis moderni ja tulevaisuuteen suuntautuva järjestely. Se edistää monin tavoin kansalaisten ja median kannalta tärkeätä 'valta vartioi valtaa' periaatetta ja se lisää globalisoituneessa maailmassa merkittävästi suomalaisten demokratiaa kohdistaessaan presidentinvaalissa kansalaisten huomion keskitetysti Suomen rooliin kansainvälisenä toimijana.
Marc Jacobs Bags Pandora Bracelets
Do you want to buy a Marc Jacobs Bags ?Look at our store for the best marc jacobs prices.Our Marc Jacobs UK store hot sell 1:1 quality Marc Jacobs Handbags ,you can find many series of Marc Jacobs Bag such as Marc By Marc Jacobs Bags ,Marc Jacobs Handbags,Marc Jacobs Hillier, Marc Jacobs Hobo , Marc Jacobs Stam Handbags ,Marc Jacobs Clutches,Marc Jacobs Shoulder Bags, Marc Jacobs Tote ,Marc Jacobs Messeger Bags, Marc Jacobs Purse ,etc.
Besides cheap prices,best quality Marc Jacobs Leather and many kinds,all Marc Jacobs Bags we provide are free shipping,and both wholesale and retail are availble here.Furthermore,you can buy the lastest Cheap Marc Jacobs here with up to 70% off from now on! Take action now!
Marc Jacobs Bag are bags with style and personality, people who wear them are very modern and stylish.One series of marc jacobs bags-Marc Jacobs Hillier,which is soft and comfortable,this kind of bags looks great with any style of clothing you wear,and also is very large can put many things inside of it.
Besides marc jacobs hillier, Marc Jacobs Sale in other series,for example,the great day to night bags-Marc Jacobs Stam and Marc Jacobs Messenger Bags are also your prior choice. Buy Marc Jacobs you like in our Marc Jacobs Bags UK store with free shipping and 40% off now!
Marc Jacobs Stam Bag quickly become one of the most fashionable bags all over the world,this kind Marc Jacobs Classic Q has a urban look with a vintage marc jacobs Twist.The main material-quilted leather is a particularly special for these bags,which is very light and practical,even though This kind of Cheap Marc Jacobs Bags do not have much space in it,it compensates its flexibility and comfort,and Marc Jacobs Shoulder comes in various colors for every taste,can be used at any time of year.
"Pandora Bracelets are selected pandora charms, naked drill and quit torsten are chosen, but
Pandora jewellery finally always entanglements in pandora beads with pandora canada is good torre?, I love Pandora Gold Bracelets nets guide told me, a lot of customer always under pandora gold DIY jewelry. What to choose what kind of austerities, torre 18K worry? For a long time, pandora silver charm will PT950 yellow, again afraid cheap pandora beads unstable. Finally pandora glass beads want to go is Pandora Necklace Chain. Below small make up for everyone choose Pandora Necklace Leather Designs, quit analysis with what Pandora Charms Hoops? Let you choose to Pandora Mix And Match Silver.In fact now quit qualitative, Pandora Ring Silver is commonly with pandora silver ring stores and Pandora Bangle Bracelet Silver. But t pandora bangle jewellery to exactly have Pandora Ready-Made Necklace? Pandora bedding necklace baracelets engraved with the purity of pandora bangle bracelet silver.