Euroopan parlamentissa tarvitaan kokemusta ja yhteistyötä

Euroopan parlamentin vaalit lähestyvät. Meistä 14:sta istuvasta edustajasta ainoastaan viisi on asettunut uudelleen ehdokkaaksi.

Edessä oleva edustajien suuri vaihtuvuus on parlamentaarisen vaikuttamisen kannalta ongelmallista. Työn tuloksellisuuden kannalta pitkäjänteinen sitoutuminen tehtävään on ensiarvoisen tärkeää – ja työkauden jäädessä lyhyeksi, jäävät usein tuloksetkin ohueksi. Esimerkiksi Suomen sosiaalidemokraattien tilanne on huolestuttava, kun kaikki heidän edustajansa vaihtuvat ja vuosien aikana saavutetut asemat ja kontaktit menetetään. Kokemuksesta tiedän, että uusilla edustajilla menee yleensä 2-3 vuotta toimivan verkoston ja yhteyksien rakentamiseen niin komission, neuvoston kuin muidenkin parlamentin työhön vaikuttavien tahojen kanssa.

Olen itse kokenut työskentelyn Euroopan parlamentissa mielekkääksi ja kokenut aidosti voivani vaikuttaa aivan toisella tasolla kuin eduskunnassa. Olen saanut luottamusta puolueryhmältäni ja toimin koordinaattorina koulutus- ja kulttuurivaliokunnassa. Se tarkoittaa, että olen vastuussa puolueryhmäni poliittisesta linjasta ja päätöksenteosta valiokunnassa. Lisäksi valiokunta itsessään valitsi minut yksimielisesti varapuheenjohtajaksi ohi perinteisen d´Hontin järjestelmän asiantuntijuus-perustetta käyttäen. Tässä suhteessa voin olla kiitollinen niistä vahvoista henkilösuhteista, joita sekä konservatiivi- että sosialistiryhmään on syntynyt kuluneiden vuosien varrella. Henkilökohtaisen verkostoitumisen tärkeys on vaikuttamisen A ja O.

Tulevia vaaleja ajatellen jokainen suomalainen edustaja on tietysti harkinnut ehdokkuuttaan omista lähtökohdistaan käsin. Yksi syy suomalaisten luopumisintoon on siinä, että kaikki eivät ole valmiita jatkuvaan matkustamiseen ja toisilla eläkeikä on tosiasia. Tiedän, ettei kenenkään suomalaisen luopuvan edustajan osalta kysymys ole sitoutumattomuuden puutteesta.

Monien uusien jäsenmaiden edustajien tilanne on erilainen, sillä niissä Euroopan parlamentin jäsenyyttä arvostetaan korkealle. Parlamenttiin tulon perusteena tuntuukin monelle olevan "ponnistuslauta" uralla. Parlamentaarikot ovat haluttuja henkilöitä julkisen hallinnon ja yritysten tehtäviin ja he saavatkin paljon hyviä työtarjouksia omista jäsenmaistaan. Uusissa jäsenmaissa europarlamentaarikoita kaivataan erityisesti virkoihin, joissa edellytetään EU-osaamista ja kontakteja, koska parlamentaarikoilla on useimmiten hyvät valmiit verkostot Brysselissä.

Äänestysvilkkaus on ollut laskeva Euroopan parlamentin vaaleissa vuoden 1979 ensimmäisistä suorista vaaleista lähtien. Suomessa eurovaalien äänestysprosentin nosto voi onnistua, jos puolueet ja puoluejohtajat sitoutuvat kampanjoihin paremmin. Näin toimien ihmiset saataisiin paremmin tietoiseksi parlamentin toiminnan merkityksestä Suomelle, ja siitä, että koko maa on eurovaaleissa yhtenä vaalipiirinä.

Kansalaisten luottamusta Euroopan unionin toimintaan voidaan vahvistaa mietittämällä entistä syvällisemmin EU:n kehityksen suuntaa. Vaikka en itse kannatakaan unionin kehittämistä liittovaltioksi, pidän tärkeänä, että EU:sta kehittyy muutoin vahva kansainvälinen toimija. Suuria kehityssuuntia ei saa jättää yksin Yhdysvaltojen, Kiinan ja Venäjän päätettäväksi, vaan meidän on oltava niissä arvoihimme sitoutuen mukana. Tämä tulee esille erityisen hyvin nyt, kun maailma on talous- ja finanssikriisin kourissa. Näissä vaikeissa olosuhteissa kaikkien mukanaolo sekä poliitikkojen ja kansalaisten mielipiteiden vaihto ovat erityisen tärkeää.

Hannu Takkula (kesk.) istuu Euroopan liberaalidemokraattien ryhmässä (ALDE).