Ihmiskauppa uhkaa myös demokratiaa ja turvallisuutta

Kirjoittaja on ETYJ:n ihmiskaupan vastainen erityisedustajaKirjoittaja on ETYJ:n ihmiskaupan vastainen erityisedustaja

Eva Biaudet

Keskustelu ihmiskaupan uhrien oikeasta lukumäärästä muuttuu helposti tekniseksi. Onko oikein puhua 27 miljoonasta orjuudessa elävästä ihmisestä, kuten tutkija Kevin Bailes tekee? Vai onko Yhdysvaltojen arvio miljoonista ihmiskaupan uhreista - mukaan lukien maarajojen sisäinen ihmiskauppa - oikeampi tarkastelunäkökulma? Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön IOM:n tietopankki osoittaa, että puolet tunnistetuista uhreista on lapsia, Europol arvioi Euroopassa myytävän ja ostettavan noin 120.000 naista ja lasta. Luvut ovat joka tapauksessa käsittämättömän suuria ja on vaikeaa nähdä niiden taustalla olevia yksittäisiä ihmisiä.

Kansainvälisessä poliittisessa kanssakäymisessä, esimerkiksi ETYJ-dialogissa täällä Euroopan diplomatian pääkaupungissa Wienissä, jokainen vapauden riisto tai henkilöön liittyvä loukkaus journalistia kohtaan, nostetaan viikoittaiseen poliittiseen keskusteluun. Toimittajien vapautta suojellaan erityisesti, rikkovathan heihin kohdistuvat vapaudenrajoitukset myös yleistä sananvapautta.

Toistaiseksi vain kerran, ensimmäisen työvuoteni aikana ETYJ:n ihmiskaupan vastaisena erityisedustajana, on ihmiskaupan uhrit nostettu yksilöinä esille ajankohtaisista kysymyksistä keskusteltaessa. Yleinen mielipide mieltää uhrit helposti toisten ongelmina. Ei liene aivan väärin olettaa että taustalla on ajatus siitä, että uhrit ovat "vain" toisen maan kansalaisia, vähemmistöjen edustajia, naisia ja lapsia tai huumeiden käyttäjiä. Ihmiskaupan uhrit ovatkin yleensä eri syistä heikossa asemassa ja päätyneet tähän moninaisen syrjinnän seurauksena - ennen kaikkea etnisistä ja sukupuoleen liittyvistä syistä.

Ihmiskauppa kukoistaa siellä, missä valtio ei pysty turvamaan jokaisen ihmisoikeuksia. Uhrit tunnistetaan ja heidän oikeutensa tunnustetaan useammin siellä, missä suvaitsevaisuus ja yhtäläiset oikeudet vallitsevat, eivätkä ihmiset säännönmukaisesti syrjäydy toiseudesta johtuen. Ihmiskauppa on luonteeltaan vallan väärinkäyttöä - toiseen ihmiseen kohdistuvaa väkivaltaa ja vapaudenriistoa toisen heikompaa asemaa hyväksi käyttäen .

Jokaisella maalla on objektiivinen velvoite toimia tehokkaasti ihmiskaupan ehkäisemiseksi, uhrien suojelemiseksi ja rikollisten saattamiseksi oikeuteen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on esimerkiksi Ranskaa vastaan antamassaan tuomiossa todennut nimenomaan, että Ranskan valtio ei ollut riittävän tehokkaasti suojellut lainsäädännössään nuorta naista ihmiskauppaa vastaan. Toistaiseksi uhrit eivät kuitenkaan ole kovin useasti hakeneet tuomioistuimelta valtion vastuuta.

Jokainen meistä voi myös omalta osaltaan päättää olla osallistumatta hyväksikäyttöön, esimerkiksi olla ostamatta seksiä. Jokainen voi vaatia päättäjiä luomaan ihmiskaupalle vihamielistä ympäristöä ja ihmiskaupan vastaista taistelua ja resurssien tehokasta käyttöä tukevia, jo kokeiltuja, käytäntöjä ja mekanismeja.

ETYJ:n kokonaisvaltainen turvallisuuskäsitys sisältää ajatuksen siitä, että ihmisten ja valtioiden turvallisuus on jakamaton kokonaisuus. ETYJ edistää ihmisoikeuksia ja demokratiaa 56 maan alueella Kanadan Vancouverista Venäjän Vladivostokiin. ETYJ:n ihmiskaupan vastainen taistelu osoittaa, että keskustelu Euroopan turvallisuusuhista ei liity pelkästään maihin, jotka sijaitsevat Wienistä itään. Kasvavat järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolella elävät ihmisryhmät ovat alttiita kaikenlaiselle hyväksikäytölle, muun muassa ihmiskaupalle. Tämä järjestäytyneen rikollisuuden suhteellisen vapaa toiminta täällä ihmisoikeuksien kodissa muodostaa uhan myös demokratioillemme, joiden perusta nojaa jokaisen oikeudelle osallistua yhteiskuntaan samanarvoisena.