Chavez hollywoodilaisittain

Bart Jones: Hugo! The Hugo Chavez story from Mud Hut to Perpetual Revolution. Vintage Books, London 2009“Ole Hugo hiljaa!” Tarvittiin kuningas Juan Carloksen arvovaltainen tiuskaisu, jotta Venezuelan presidentti Hugo Chavez saatiin hetkeksi hiljenemään. Tämä sattui marraskuussa 2007 ibero-amerikkalaisessa huippukokouksessa. Mutta Chavez oli jo onnistunut metelöimällä keskeyttämään pääministeri Zapateron puheenvuoron. Kohteena ei kuitenkaan ollut Espanjan sosialistinen pääministeri, vaan hänen edeltäjänsä, oikeiston mies Aznar. Ja syynä purkaukseen oli, että Aznar oli laittanut viittä vuotta aikaisemmin suurlähettiläänsä aamiaiselle Venezuelan presidentin palatsiin. Palatsissa ei istunut kuitenkaan vaaleissa valittu Chavez, vaan oppositiovoimien sinne tunkema kauppakamarin puheenjohtaja. Paikalla oli myös Yhdysvaltojen suurlähettiläs. Kaappauksen jäljet johtivat pohjoisen naapurin sylttytehtaalle. Jo seuraavana päivänä Chavez sai omat rivinsä järjestykseen, ilmestyi piilopaikastaan keskiyöllä helikopterilla palatsinsa katolle ja palatsin ympärillä kansanjoukot riemuitsivat valepresidentin kadotessa takaovesta. Ulkoministeri Condoleezza Rice tunnusti nopeasti tapahtuneen, mutta kehotti samalla Chavezia noudattamaan demokraattisia pelisääntöjä.

Bart Jonesin kirja on kuin Hollywoodista, vaikka se perustuu ilmeisen huolelliseen taustatyöhön ja todennettuihin tapahtumiin. Jones vaikutti pitkään AP:n kirjeenvaihtajana Venezuelassa ja on onnistunut kirjaamaan talteen näkökantoja melko tasapuolisesti. Tiettyyn pisteeseen asti kerrontaa leimaa Bushin vastaisuus, onhan se kirjoitettu ennen Obaman valintaa. Kuvaukset Yhdysvaltojen räikeistä väliintuloista tuskin yllättävät alueen historiaa muutenkin seuranneita lukijoita. Kontradiktio syntyy mielikuvasta, että Chavezin vallankumouksen puutteet eivät johtuisi kotikutoisista heikkouksista vaan ulkoisista vihollisista. Jones arvelee, että bolivarilaisiksi kutsutuille uudistuksille oli sosiaalinen tilaus. Ne tarvitsevat paljon aikaa juurtuakseen ja että Chavez on pannut ne hyvälle alulle. Korruptio ja rikollisuus ovat Venezuelan suurimmat rasitteet. Jostain syystä niiden torjuntaan Chavez ei ole tarttunut yhtä hanakasti.

Espanjan kuninkaan tokaisu kantoi sen verran pitkälle, että kuukautta myöhemmin pidetyssä kansanäänestyksessä Chavez kärsi ensimmäisen tappionsa eikä saanut lupaa purkaa presidenttikausien rajoitussääntöä. Vuosi sitten, helmikuussa 2009 äänestäjien lupa lopulta heltisi, ja nyt tie on auki Chavezin valtakausien jatkamiselle vuodesta 2012 eteenpäin. Edellyttäen että hän voittaa demokraattisissa vaaleissa. Ja toistaiseksi Chavezilla tuntuu olevan valtaväestön tuki takanaan. Hänen maineensa ulkomailla on sensijaan kyseenalaisempi. Chavezin läheiset välit Ahmadinejadin ja Ghaddafin kanssa herättävät kysymyksiä muissakin alueen maissa kuin Yhdysvalloissa. Hänen imagonsa Simon Bolivarin manttelinperijänä on tervetullut Kuubassa, Nicaraguassa ja Boliviassa. Mutta alueen eturivin maiden joukossa hän on musta lammas ja hänen caudillismoaan vierastetaan. Erikoista on myös se, että hän ei ole onnistunut luomaan ison naapurinsa Brasilian kanssa enempää yhteenkuuluvuutta presidentti Lulan kohta päättyvällä kaudella.

Suomi perusti vuonna 1977 suurlähetystön Venezuelaan öljyrahan kiilto silmissä. Samalla lakkautettiin Chileen vastaperustettu edustusto ja sen mukana ihmisoikeuksien seuranta paikan päällä. Toivottavasti nyt ei ryhdytä pakkaamaan laukkuja Caracasissa, vaikka kauppa ei sujuisikaan odotetusti eikä bolivarilainen kumous saisi vielä ihmeitä aikaan. Venezuelan onnistuminen ei ole rahasta kiinni, sillä öljyvarannot riittävät reilusti yli Chavezin näköpiirissä olevien valtakausien.

Mistä kaipaisi enemmän tietoa kuin Jonesin sinänsä ansiokkaasta kirjasta, on Chavezin käynnistämien sosiaalireformien sisällöstä ja kehityspolitiikan kestävyydestä. Yhdysvaltojen valtalehdistöstä ei niistä juuri hyvää sanaa löydä, äänekkäimpänä ruotijana Washington Post. Se tuomitsi pääkirjoitussivullaan viime kuussa Chavezin pelin menetetyksi Venezuelan ajauduttua pakkodevalvaatioon. Chavez on myös saanut sietää melkoisen siivun disinformaatiota. Tuoreimpana esimerkkinä on espanjalaisen, Aznaria lähellä olevan ABC-lehden, tammikuussa levittämä uutinen, että Chavez olisi syyttänyt Yhdysvaltoja Haitin maanjäristyksen aiheuttamisesta. Vaan eipä ole viime aikoina Chavezille juuri herunut irtopisteitä ABC:n kilpailijaltakaan, el Paísilta.

Chavezin maineen kohentamiseen tarvitaan ennen kaikkea näyttöä maan hallinnon onnistumisesta ja öljymiljoonien järkevästä ohjaamisesta köyhyyden torjuntaan. Venezuelan orastava kulttuurinen ja taloudellinen omaleimaisuus on joka tapauksessa tervetullut poikkeama alueen demokratioiden joukossa ja sellaisen luulisi Yhdysvaltojen voivan sietää. Kunhan vain Chavez osaisi pitää tarvittaessa suunsa supussa.

Tilaa Ydin! Kestotilaus 28€ / Opiskelijatilaus 20€ / neljä numeroa