Elämäntyö mielisairaana

Prinsessa eli Anna Lappalainen (1896-1988) vietti elämästään 52 vuotta potilaana Kellokosken ja Nikkilän mielisairaaloissa. Hän on tiettävästi maailman ainoa mielenterveyspotilas, joka on saanut oman patsaan. Prinsessa-patsas paljastettiin Kellokosken sairaalan 80-vuotisjuhlissa 1995. Nyt hänen elämästään tehdään myös tositapahtumiin pohjautuva elokuva, jonka ohjaa Arto Halonen, ja jonka ensi-ilta on syyskuussa. Prinsessan tarina on suurempi kuin yksittäisen ihmisen elämän kuvaus. Hän edustaa omaa aikaansa, ja hänen elämässään näkyvät ajan muutokset myös mielisairaanhoidossa.

Elokuvan aihepiiri on tällä hetkellä todella ajankohtainen, sillä Suomessa mielenterveysongelmat voidaan laskea jo kansansairaudeksi. Masennuslääkkeiden käyttö on entisestään lisääntynyt. Yli 700 000 suomalaista käyttää vuosittain ainakin lyhyen aikaa jotakin psyykenlääkettä. Noin joka kymmenes aikuinen käyttää jotakin psyykenlääkettä säännöllisesti, ja jo yli 110 000 ihmistä on psyykkisten syiden vuoksi ennenaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä. Lisääntyneen pahoinvoinnin taustalla on atomisoitunut yhteiskuntamme, jossa me kaikki olemme oman onnemme seppiä keskellä kosmista yksinäisyyttä.

Sairastunutkin on yksilö

Psyykkisen sairastumisen taakka jää yhä liian usein yksilön itsensä kannettavaksi. Leimaantumiseen liittyvä häpeä estää yleensä omaisiakin toimimasta. Psykiatrisessa hoidossa ei vielä tänä päivänäkään kuunnella tarpeeksi itse sairauden kokeneiden ihmisten ääntä tai potilasjärjestöjen kokemusasiantuntemusta. Sairastuneisiin suhtaudutaan kun isoihin lapsiin, joiden ääntä ei tarvitse kuunnella.

Elokuvan teemoina ovat myötätunto, suvaitsevaisuus ja erilaisuuden hyväksyminen. Tarina alkaa vuodesta 1945. Yhteiskunnan näkökulmasta kyse on siitä, miten vallitsevan käytännön mukaisesti oli tapana hoitaa psyykkisesti sairasta ihmistä ja kokeilla uusia hoitomuotoja niiden kyseenalaisuudesta huolimatta. Mielisairaalaan mahtui väärää vallankäyttöä, mutta myös inhimillisyyttä ja lämpöä. Mielenterveyden keskusliitto käynnistää elokuvan teemojen ympärille koulukampanjan, johon RAY on antanut pesämunan.

Prinsessan tarina osoittaa, että vaikka häntä yritettiin kaikin keinoin saada sopeutumaan kiltin potilaan rooliin, hänen vahva persoonallisuutensa oli kuitenkin voimakkaampi. Sairaalan hoitohenkilökunta ja Anna Lappalainen taistelevat keskenään vuosia ihmisen oikeudesta olla oma persoonallinen itsensä.

Jokainen voi olla oman elämänsä kuninkaallinen

Maanis-depressiiviseksi ja skitsofreenikoksi diagnosoitu Anna Lappalainen ilmoittaa Kellokosken sairaalaan tuotaessa olevansa Prinsessa eikä hyväksy, että häntä kutsutaan omalla nimellään. Lopulta Kellokosken sairaalasta tulee Prinsessan linna, minne Anna perustaa hovinsa. Yhtä mieshoitajaa hän nimittää Prinssi Henrikiksi, ja yksi potilastoveri on hänen kamarineitonsa. Hän kertoo, että Kreikan kuningatar on hänen äitinsä ja Englannin kuningas Yrjö V hänen setänsä.

Annalla oli suuri halu olla ympäristönsä hyväntekijä - kuninkaallinen kun oli. Hän toimi hierojana sekä auttoi ja ilahdutti potilastovereitaan ja muita lohdutusta kaipaavia tästä työstä saamillaan tuloilla. Hän oli myös taiteellinen, teki hienoja käsitöitä ja oli elättänyt itsensä nuorempana laulajana. Eräs hänen työnsä päätyi Pariisiin saakka psykiatristen potilaiden näyttelyyn.

Lopulta Anna saa olla Prinsessa. Henkilökunta hyväksyy asian, ja Anna on tyytyväinen. Elämänsä loppuvaiheessa Prinsessa siirretään Nikkilän sairaalaan, jonka hän nimittää Talvipalatsikseen. Hän kuolee Nikkilässä. Viimeisinä sanoinaan hän ilmoittaa, ettei ole Prinsessa vaan Anna Lappalainen. Siinä on Prinsessan - silti tasavaltainen viesti - meille kaikille.

Tilaa Ydin! Kestotilaus 28€ / Opiskelijatilaus 20€ / neljä numeroa