EU:n uusissa jäsenmaissa itää populismin uhka

Historiallisista syistä moderni populismi mielletään usein läntisen Euroopan ilmiöksi, vaikka viime vuosikymmenien aikana on idempänäkin löytynyt sille maaperää. Vaikka monet Itä- ja Keski-Euroopan populistipuolueet ovat vain muutaman vuoden kestäviä meteoriittipuolueita, tilalle nousee koko ajan uusia yrittäjiä, joista monet pääsevät tärkeiksi vaa'ankieliksi hallitusneuvotteluihin. Seuraavassa tarkastellaan populismia viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajalta niissä entisen Varsovan liiton maissa, jotka nyt ovat uusia EU-maita. Tarkastelussa on puolueita, joille on ominaista etninen ja nationalistinen kiihkoilu.

Populismin kehittymisellä voidaan katsoa olevan kaksi vaihetta. Ensimmäinen vaihe alkoi valtiososialismin purkautuessa 1990-luvun vaihteessa. Tuolloin entisen itäblokin yhteiskuntien pohjavirroista vapautui jopa toista maailmansotaa edeltäneitä autoritäärisiä perintöjä ja pienten valtioiden välillä kyteneitä katkeruuksia. Romaniassa, Unkarissa ja Puolassa alkoi perinteinen juutalaisvastainen maaperä nousta. Jopa kommunististen puolueiden väkeä hakeutui äärioikealle, koska siellä heitä ei torjuttu. Samaan aikaan nuorison aatteellisessa tyhjiössä nousi natsiskinien väkivaltaa ja muuta läntistä rasismia.

1990-luvun puoliväliin mennessä ääriliikkeiden suosio laantui hetkeksi, ja niin kutsuttu keskustaoikeisto hakeutui ulko- ja talouspolitiikassa Yhdysvaltojen ja länsimaiden kylkeen Venäjän pelossa. Vuosituhannen vaihteessa alkaneiden EU-neuvottelujen vaiheessa aika ei vielä ollut kypsä populismin uudelle nousulle, mutta jäsenyyttä seuranneen EU-optimismin laantuessa koitti populismille toinen vaihe.

Populismin kaksi aaltoa

Puolan lähihistoria on hyvä esimerkki: maan poliittisen kentän oikealla laidalla on puolueita noussut ja kuihtunut tiheään. Alkusoittoa populistiselle liikehdinnälle tapahtui jo vuoden 1990 presidentinvaalissa, jossa Kanadasta tullut liikemies Stanisław Tyminski lupasi tehdä puolalaiset rikkaiksi lietsoen samalla myös juutalaisvastaisuutta. Hän pääsi toiselle kierrokselle Lech Wałęsaa vastaan, mutta hävittyään palasi Kanadaan.

Populismin toinen vaihe alkoi syksyllä 2005, kun kaksoisveljesten Lech ja Jarosław Kaczynskin Laki ja Oikeus -puolue (PiS) nousi parlamentin suurimmaksi puolueeksi. Samana vuonna edellinen voitti presidentinvaaleissa, ja jälkimmäinen nousi kesällä 2006 pääministeriksi.

Kaczynskit tarvitsivat kuitenkin hallitustyölleen tukea, ja he hakivat sitä populistipuolueilta. Näistä toisen, Roman Giertychin syksyn 2005 vaaleissa kahdeksan prosentin äänisaaliin saaneen Puolan perheiden liiton (LPR) juuret pohjautuvat toista maailmansotaa edeltäneisiin äärikatolisiin virtauksiin. Toiseksi apupuolueeksi nousi Andrzej Lepperin vaaleissa 11 prosenttia äänistä saanut Itsepuolustus-puolue (Samoobrona Rzeczpospolitej Polskiej), joka sai Lepperin hallitukseen varapääministeriksi. Äärioikeistolaisen leiman Lepper sai kehuttuaan Hitlerin työllistämispolitiikkaa sanoin: "Hitler halusi hyvää Saksalle ja antoi ihmisille työtä." Ministerinä Lepper sekaantui skandaaleihin ja joutui heinäkuussa 2007 korruption johdosta eroamaan. Giertych ja Lepper liittoutuivat Liitto ja Itsepuolustus -puolueeksi (LiS), joka kuitenkin hajosi ennen lokakuun 2007 vaaleja.

Puolan etelänaapurissa Tšekissä Saksa on tuotu esille vastakkaisella tavalla poliittisessa retoriikassa. Maan kansallisissa traumoissa kilvoittelevat Prahan vuoden 1968 neuvostomiehitys ja vuoden 1938 Münchenin sopimus, joka johti silloisen Tšekkoslovakian tuhoon. Kansallisesti retoriikan voi katsoa ilmentävän vuoden 1938 voittoa vuodesta 1968.

1990-luvulla Miroslav Sládekin Tshekin republikaanipuolue SRP, joka sai vuoden 1996 vaaleissa kahdeksalla prosentilla 18 paikkaa parlamenttiin, syytti presidentti Vaclav Havelia Bonnin maksamaksi kollaboratööriksi. Puolue oli myös yhteistyössä "Tshekin rajaseutujen klubien" kanssa, jotka korostivat slaavilaisten kansojen yhtenäisyyttä vallina saksalaistumisen uhkaa vastaan. Suhde klubeihin liitti puolueen kesällä 1995 provokaatioon, jossa tekaistu lentolehtinen väitti Prahan ja Bonnin hallitusten sopineen sudeettisaksalaisten paluusta.

Tällaiset tempaukset haittasivat SRP:n julkista kuvaa, ja vuoden 1998 ennenaikaisissa vaaleissa puolue tipahti pois parlamentista. Tämän jälkeen saksalaisvastaisuuden hyödyntäminen on jäänyt kommunistisen vasemmistopopulistipuolueen pelikortiksi.

Naapurit silmätikkuna

Sen sijaan Slovakiassa vihanpito kohdistuu etelään ja unkarilaisvähemmistöön, joka muodostaa lähes kymmenen prosenttia maan väestöstä. Slovakian sodanaikaisen diktaattorin Jozef Tison muistoa vaaliva kansallispuolue (SNS) on kampanjoinut tällä teemalla vaihtelevalla menestyksellä. Syyskuussa 1994 parlamenttiin yli viiden prosentin kannatuksella noussut puolue putosi vuoden 2002 vaaleissa parlamentista, mutta nousi sinne uudelleen kesäkuussa 2006 nousi kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi.

Sosialidemokraatti Robert Fico joutui ottamaan SNS:n yhteishallitukseen. Hallituksessa puolue korostui suhtautumisellaan unkarilaisvähemmistöön. Puolueen johtaja Jan Slota valitti, ettei sodan jälkeen Slovakiasta karkotettu unkarilaisia kuten tshekit karkottivat saksalaiset. Slotan lausunnot johtivat maiden välien kärjistymiseen. Elokuussa 2009 Slovakia esti Unkarin presidentin Lázlo Sólyomin vierailun unkarilaisvähemmistön tilaisuudessa, koska hallitus "ei kyennyt varjelemaan hänen turvallisuuttaan".

Toisella puolella rajaa Unkarin äärioikeisto kärjistää myös tunnelmia. Siellä alkoi 1990-luvun alussa nousta "todellinen unkarismi" johtohahmonsa runoilija Istvan Csurkan kautta. Csurka innosti poliittisessa manifestissaan unkarilaisia "juutalais-bolshevistis-internationaalis-suurkapitalistista salaliittoa vastaan". Tammikuussa 1993 MDF:n kokouksessa Csurka sai suosiota ulkomaalaisvastaisuudellaan ja toiveillaan laajentaa "unkarilaista elintilaa" myös rajojen taakse.

Viime vuosina sekalaisia oikean laidan voimia on kerännyt Jobbik-puolue, jonka lähellä on puolisotilaallinen kaarti Magyar Garda. Jobbikin johtaja Gabor Vona julisti kesällä 2007 kaartin suojelevan "unkarilaisuutta" naapurimaiden - pahimpina Romania, Slovakia ja Serbia - hyökkäyksiä vastaan. Kaartin liepeillä on nähty myös sodanaikaisten natsien nuoliristitunnuksia.

Eurovaaleissa kesäkuussa 2009 Jobbik sai suurvoiton eli kolme paikkaa Unkarin 22:sta. Kansallisissa vaaleissa keväällä 2010 puolue nousi kolmanneksi suurimmaksi, mutta sen jälkeen se on hillinnyt rajavaatimuksia - tai lykännyt ne aikaan, jolloin Euroopassa muutenkin "rajoja tarkistellaan". Enemmistön yksin saanut pääministeri Viktor Orbán vähättelee Jobbikin aiheuttamia ongelmia. Naapurimaissa huolestuttaa hallituksen lupaus antaa kansalaisuus kolmelle miljoonalle ulkounkarilaiselle.

Samalla tavoin Romanian ja Bulgarian puolella "aateveljinä" toimii äärikansallisia liikkeitä, joiden päävihollisia ovat juutalaiset, unkarilaiset, turkkilaiset ja omien maiden romanit. Esimerkiksi Romanian presidentinvaaleissa 1996 neljä prosenttia äänistä sai Suur-Romanian puoluetta johtava Ceausescun hovirunoilija Corneliu Tudor, joka muisteli diktaattoria "suurena patrioottina".

Sen sijaan Bulgariassa nousi vuosituhannen vaihteessa Dimitar Stojanovin kansallisliitto Ataka, joka loi yhteyksiä Itävallan FPÖ-puolueeseen tämän teeman merkeissä. Kesäkuussa 2005 Ataka pääsi kahdeksalla prosentilla parlamenttiin ja sai tätä kautta vuoden 2007 alussa paikan europarlamenttiin.

Onko EU:sta avuksi?

Populistinen vastareaktio on vedonnut kansalaisiin julistaen hallitusten vain panevan toimeen Brysselistä tulevia määräyksiä. Tässä reaktiossa oikean ja vasemman äärilaidan poliittiset toimet sekoittuvat epämääräiseksi kansaa kiihottavaksi ideologiaksi, jonka muodot vaihtelevat maasta maahan. Kokonaisuudessaan politiikka on hyvin sirpaleista poliittista mosaiikkia. Yhteistä sille on korkeintaan romanien ahdistelu ja Turkin torjunta - esimerkiksi Tšekin tasavallassa vasemmistolainen populismi on menestynyt paremmin kuin muualla. Pelkkä kansallisilla uhkakuvilla, kuten Venäjällä tai länsivalloilla ratsastaminen ei anna niille riittävästi puhtia, vaan populistipuolueiden täytyy myös luoda lähivihollisia.

Maiden paradoksi näkyy siinä, että Varsovan liitto aikoinaan vaimensi kaunat veljesmaiden välillä, ja erityisesti nyt Euroopan unionin pitäisi estää niiden kärjistyminen. Tästä huolimatta tilanne näyttää pahalta erityisesti Unkarin ja Slovakian suhteissa.

Tilaa Ydin! Kestotilaus 28€ / Opiskelijatilaus 20€ / neljä numeroa