Hondurasin ja Ecuadorin kriisit samasta puusta vuoltuja

Antti Vuorinen

11/10/2010

Hondurasissa käydään yhä mielenosoituksia viime vuonna vallasta suistetun presidentin Manuel Zelayan päästämiseksi takaisin maahan. Kansallinen vastarintaliike FNRP on Inside Costa Rica -verkkojulkaisun mukaan kerännyt jo yli miljoona allekirjoitusta vetoomukseen karkotetun Zelayan takaisinsaamiseksi ja perustuslakikysymyksen uudelleen avaamiseksi.

Zelaya syrjäytettiin kesäkuussa 2009 hänen laadittuaan ehdotuksen kansanäänestyksestä perustuslain uusimiseksi. Hondurasin korkeimman oikeuden todettua ehdotuksen laittomaksi armeija lennätti Zelayan ulos maasta yöpuku päällä. Presidentin vastustajat syyttivät Zelayaa vasemmistolaisesta politiikasta ja pyrkimyksistä lisätä presidenttitoimikausiensa enimmäismäärää.

Perustuslakikansanäänestystä suunniteltiin seuraavien presidentinvaalien yhteyteen marraskuuksi. Vaaleissa presidentiksi valittiin ja vuodenvaihteessa valtaan astui keskustaoikeistolaisen PNH:n Porfirio Lobo.

Vallanvaihdon seurauksina on ollut mielenosoituksia ja väkivaltaa. Nykyhallintoa syytetään yrityksistä vaientaa FNRP ja muut kriittiset äänet.

Uutisraporttien mukaan yksi ihminen kuoli ja kolme haavoittui poliisin iskettyä kyynelkaasulla itsenäisyyspäivän mielenosoitusta vastaan 15. syyskuuta. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch kertoi heinäkuussa, että viimevuotisen vallanvaihdon jälkeen tietoon on tullut ainakin kahdeksan murhattua journalistia ja kymmenen oppositioliikkeen aktivistia. Viimeisimpiin uhreihin lukeutuu FNRP:n sekä nuorisoasioiden ja homoyhteisön aktivisti Wilmer Alvarado, jonka ruumis löydettiin 26. syyskuuta.

Kaikki tapetuiksi tulleet eivät kuitenkaan ole olleet nykyhallinnon vastustajia. Vallankaappausta puoltavan journalistin Karol Cabreran raskaana ollut 16-vuotias tytär murhattiin viime vuoden joulukuussa ja seuraavassa maaliskuussa tehtiin murhayritys Cabreraa itseään kohtaan, uutisoi aiemmin tänä vuonna hondurasilainen La Tribuna-lehti. Tämän vuoden syyskuussa murhattiin myös Rosel Quinonez, liikenneviraston apulaisjohtaja. Virallista tietoa murhan motiiveista ei ole, mutta Quinonez on presidentti Lobon puoluetoveri.

Nykyinen presidentti Lobo on yrittänyt rauhoittaa tilannetta kutsumalla FNRP:n, puolueiden ja kirkon edustajat keskusteluun maan tilanteesta ja perustuslakikysymyksestä, kertoi La Tribuna perjantaina 1.10.

Hondurasin tapaus Ecuadorin mellakoiden takana

Hondurasin valtataistelu liittyy myös Ecuadorin hiljattaiseen kiehuntaan. Ecuadorin presidentti Rafael Correa ilmoitti jo pian hondurasilaisten levottomuuksien alkamisen jälkeen pelkäävänsä oman asemansa puolesta.

- Meillä on tiedustelutietoja, joiden mukaan Zelayan jälkeen minä olen seuraava, Correa kertoi.

Torstaina 30. syyskuuta jotain alkoikin tapahtua. Joukko poliiseja ja sotilaita äityi osoittamaan mieltään, kun Correa ilmoitti kyseisten alojen työehtojen heikennyksistä. Correa saarrettiin sairaalaan, josta armeijan erikoisjoukot vapauttivat hänet tunteja myöhemmin. New York Timesin mukaan päivän aikana viisi ihmistä menetti henkensä ja kymmeniä loukkaantui.

Yksi tulkinta olisi pitää tapahtunutta tavallisena kansalaisten mielipiteen ilmaisuna, joka ryöstäytyi käsistä. Correa itse ja tämän tukijat pitävät tapausta vallankaappausyrityksenä.

- Kukaan ei ammu kohti valtionpäämiestä saadakseen bonuksia tai palkankorotuksen. Täällä oli tekeillä muutakin, perusteli sisäministeri Gustavo Jalkh.

Correa jatkaa nyt joka tapauksessa vallassa.

Talous- ja politiikkatutkimuskeskus CEPR:n johtaja Mark Weisbrot uskoo ecuadorilaisten toiminnan takana piilevän myös Yhdysvaltojen vaikutuksen. Päinvastoin kuin muut Amerikan maat, Yhdysvallat on seissyt Hondurasissa uuden hallinnon takana ja vaikutusvallallaan pönkittänyt sen asemaa. Jos Ecuadorin tapaus oli vallankaappausyritys, sen kaavailijat luottivat varmasti saavansa Yhdysvalloilta tukea itsekin. Yhdysvaltojen reaktio levottomuuteen oli kuitenkin tällä kertaa erilainen: ulkoministeri Hillary Clinton antoi lausunnon, jossa tuetaan selväsanaisesti Correaa. Zelayan tapauksessa toimittiin päinvastoin.

- Tämä yritys Ecuadorissa epäonnistui, mutta lisää uhkia on luvassa tulevina kuukausina ja vuosina, Weisbrot kirjoittaa Guardianille.

Weisbrot ennustaa siis muissa maissa samanlaista liikehdintää. Aika näyttää miten Yhdysvaltojen ja Clintonin suunnanmuutos reagoinnissa vaikuttaa niihin.

Tilaa Ydin! Kestotilaus 28€ / Opiskelijatilaus 20€ / neljä numeroa