Musiikkimaku heijastaa identiteettiä ja elämäntapaa

Jos kuvittelemme metsämökin asukkaita 1800-luvun Suomessa vaikkapa Ilomantsissa tai Tohmajärvellä, voidaan melko helposti arvioida sitä musiikkia, jota heidän kokemuspiirinsä sisälsi. Kansansoittimia rakenneltiin aina paimentorvista ja huiluista kanteleisiin ja jouhikoihin.
Oletettavasti kyläpelimannit ja erilaiset kiertolaiset ja kauppiaat olivat tehneet heille instrumenteista tutuksi viulun, mahdollisesti harmonikan ja jopa klarinetin.

Varsinaisia ammattimuusikoita ei paljon maaseudulla ollut, mutta eritasoisia pelimanneja kuitenkin. Laulutraditio eli vahvana, ja kalevalaiset runot olivat hyvinkin tuttuja itäsuomalaisille ihmisille. Myös kirkonmenoissa laulettiin ja saattoi kirkossa olla parhaassa tapauksessa jo urutkin virsilaulun ja jumalanpalveluksien juhlistajana. Kokonaisuutta ajatellen musiikki koostui virsien lisäksi kansanmusiikista, tanssimusiikista ja joistakin satunnaisista viihteellisistä tai taidemusiikkiin viittaavista sävelmistä. Ihmisten elinpiiri käsitti tavallisesti alueen vain muutaman kymmenen kilometrin etäisyydellä kodista.

Mikäli nykyaikainen kitarasankari siirrettäisiin aikakoneella tuohon aikaan aggregaatin jauhaessa virtaa, hänen musisointinsa ei todennäköisesti täyttäisi musiikin luokittelukriteerejä ajan ihmisille. Ihmisten toleranssi erilaisia musiikkityylejä kohtaan kasvaa koko ajan.

Olen sitä, mitä musisoin

Musiikkiin liittyvät peruskäsitykset ja uskomukset, kuten mitä ja minkälaista musiikki on, ja mitä musiikki merkitsee, muovautuvat jo lapsuudessa. Kulttuurintutkija Pierre Bourdieu totesi musiikkimaun olevan niin olennainen osa persoonallisuutta, että musiikkimaun arvosteleminen voi loukata yksilön syvimpiä tuntemuksia ikään kuin arvostelu kohdistuisi persoonaan.

Musiikillisella minäkuvalla viitataan käsitykseen omasta musikaalisuudesta ja omista edellytyksistä soittamiseen ja laulamiseen. Paitsi positiivisia vaikutuksia, voi opettajilla ja koulukokemuksilla olla myös negatiivisia vaikutuksia musiikillisen minäkuvan kehitykseen. Hyvin negatiiviset kokemukset kotona, toveripiirissä tai vaikkapa koulun musiikkitunneilla voivat muokata koko musiikkisuhteen negatiiviseksi, mikä pahimmassa tapauksessa saattaa johtaa ilmiöön, jota kutsutaan musiikkirajoittuneisuudeksi.

Toistuvat musiikkikokemukset muovaavat musiikkimakua, mutta yhtä hyvin saattaa yksittäinen raju kokemus muuttaa koko musiikillisen maailmankuvan hetkessä. Tällaista tilannetta on osuvasti kuvattu mainiossa kirjassa Populaarimusiikkia Vittulajänkältä pikkupoikien kuullessa ensimmäistä kertaa Beatlesien version Rock And Roll Music -kappaleesta.

On suhteellisen helppo erottaa ihmisjoukosta sellaisia henkilöitä, joille tietynlainen musiikkimaku on vahvasti identiteettiä leimaava. Tämänsuuntainen kehitys sai alkunsa heti, kun rock and roll -musiikki kehittyi 1950-luvulla. Artisteja fanittavat nuoret myös jäljittelevät idoliensa tai alakulttuurinsa puhetapaa ja muuta esiintymistä. Idoleihin samaistuminen heijastuu ulkomuodossa ja elämänasenteessa.

Erilaiset musiikkityylit kiehtovat persoonallisuudeltaan erilaisia ihmisiä, ja myös musiikkityylien heijastama identiteetti leimaa erilaisia alakulttuureja, joita niihin liitetty musiikki usein määrittää. Olennainen osa on samaistuminen idoleihin, joiden katsotaan edustavan jotakin tai joitakin heille tärkeitä arvoja ja asenteita. Viimeaikaisessa tutkimuksessa onkin avattu mahdollisuuksia hyödyntää musiikkimakua esimerkiksi työpaikkarekrytoinnissa tai deittipalveluissa. Tutkimusten mukaan introverteille on tyypillisempää päätyä kuuntelemaan jazzia tai klassista musiikkia, kun taas sovinnaiset ja konservatiiviset kuuntelevat mieluusti iskelmää.

Hevareita ja klassisen ystäviä yhdistää usein niin sanottu hierarkkinen musiikkikäsitys, joka asettaa heidän oman suosikkimusiikinlajinsa korkeimmaksi hierarkiassa muiden sijoittuessa sen alapuolelle. Uusien tutkimusten mukaan hevarit muistuttavat myös luonteenpiirteiltään klassisen musiikin kuuntelijoita rauhallisuudessaan ja levollisuudessaan. Molemmat myös osoittautuivat luoviksi, mutta eivät erityisen sosiaalisiksi. Metallimusiikin ystävät puolestaan osoittautuivat herkiksi, eivät stereotypioiden mukaisesti itsetuhoisiksi, masentuneiksi tai vaarallisiksi.

Leicesterin yliopiston tutkija Adrian Northin tekemän tutkimuksen mukaan musiikilla on selkeitä yhtymäkohtia henkilön yhteiskunnalliseen suuntautumiseen ja maailmankuvaan. Hän perustaa tuloksensa kohtalaisen laajaan otokseen (n=2500) kyselytutkimuksessa, joka selvitti vastaajien asumisolosuhteita, poliittista katsontakantaa, arvoja, taloudellista tilannetta, terveyttä ja vapaa-ajanviettotapoja. Tuloksien perusteella erilaista musiikkia kuuntelevien erot syntyvät esimerkiksi suhtautumisessa parisuhteeseen, arvoihin ja lainkuuliaisuuteen. Parisuhteissa hiphop-fanit olivat aktiivisimpia country-musiikin fanien edustaessa toista ääripäätä. Suomalaisessa musiikkikentässä country-fanit sijoittunevat lähelle perinteistä tanssimusiikkia. Myös tulojen suhteen löytyi eroja: klassisen musiikin ystäviä oli eniten varakkaiden joukossa, ja he olivat myös pisimmälle koulutettuja. Miltei seitsemän prosenttia oopperan ystävistä oli väitellyt tohtoriksi Northin kohdejoukossa, kun taas listapopmusiikin ystävistä ei yksikään.

Entäpä jos musiikki ei kosketa?

Joskus musiikkiharrastuksen yhteydessä syntyy niin kutsuttu orientaatiokriisi, jolla tarkoitetaan sitä, että lapsi tai nuori joutuukin keskittymään soittoharrastuksessaan sellaiseen musiikkiin, joka ei häntä laisinkaan kiinnosta. Tällainen tilanne tulee toisinaan vastaan musiikkiopistojen tarjoaman musiikkikasvatuksen piirissä: useimmin pianotunneilla tai viulutunneilla soitetaan niin sanottuja klassisia pikkukappaleita nykypäivän pophittien sijasta. Nuoren musiikkimaku ei siis kohtaa opetuksen tarjontaa. Orientaatiokriisin seurauksena moni lopettaa hyvin alkaneen soittoharrastuksensa ja mahdollisesti katuu sitä myöhemmin elämässään. Jotkut vaihtavat instrumenttia tai jatkavat soittamista omin avuin ilman säännöllistä opetusta.

Aivan viime vuosina on kiinnitetty tutkimuksessa huomiota ilmiöön, jota kutsutaan "musiikkirajoitteisuudeksi". Tällä tarkoitetaan sellaisia henkilöitä, joille musiikki ei merkitse yhtään mitään. Muutamat aihepiiriä sivuavat tutkimukset osoittavat, että musiikkirajoitteisuus on harvinainen, alle muutaman prosentin väestöstä käsittävä ilmiö, joka on sidoksissa negatiivisiin kokemuksiin musiikin alueelta. Koska nyky-yhteiskunta on pitkälti musiikkiin sidoksissa, on musiikkirajoitteisuus eräänlainen vajavaisuus tai puute, jota useinkin pyritään salaamaan samaan tapaan kuin lukutaidottomuutta. Musiikkirajoitteiset saattavat opetella bändien ja artistien nimiä, vaikka todellisuudessa eivät niistä piittaisikaan, ainoastaan kyetäkseen osallistumaan toveripiirissä käytävään keskusteluun musiikista.

Musiikkirajoitteisuuden syitä ja ilmiötä kokonaisuudessaan ei ole vielä kunnolla tutkittu, koska musiikkirajoitteisten henkilöiden tavoittaminen on erittäin hankalaa. Ilmiön yhtenä syynä saattaa olla jonkinlainen musiikillinen yliherkkyys, jolloin yksilö haluaisi aina musiikkia kuullessaan keskittyä siihen täysin eikä siten voi sietää taustamusiikkia tai muita musiikin käyttötapoja. On myös mahdollista, että jotkut korvan toimintahäiriöt vaikuttavat musiikin kuulemiskokemukseen siten, että siitä muodostuu negatiivinen sävyltään. Monissa tapauksissa kuitenkin henkilön oma käsitys omasta musiikillisesta lahjakkuudestaan on olennaisessa osassa musiikkirajoittuneisuuden syntyprosessiin.

Musiikkimaulla ilmennetään kapinallisuutta

Kautta aikojen musiikkia on käytetty propagandan välineenä, sitä ovat hyödyntäneet niin hallitsijat kuin erilaisista asioista protestoijat ja kapinoitsijatkin. Erilaisten diktatuurien ja suljettujen yhteiskuntien ominaisena piirteenä on ollut musiikkitarjonnan rajaaminen tai tiettyjen säveltäjien tai musiikinlajien asettaminen muita korkeammalle - mainittakoon esimerkkeinä vaikkapa Hitlerin kolmas valtakunta ja Wagner, tai nyky-yhteiskunnista Kiina, jonne länsimaisten artistien on ollut vaikea päästä konsertoimaan. Myös Koto-Suomessamme on harrastettu radikaalimpien kappaleiden soittokieltoja, näin esimerkiksi monien Irwinin kappaleiden kohdalla.

Kaikkein eniten musiikkia tänä päivänä kuitenkin käytetään ihmisten mielen manipuloimiseen mainostarkoituksessa. Lähes kaikissa kaupoissa soi taustamusiikki. Niiden myötä tänä päivänä taloudellisesti oletettavasti vakaimmassa vaiheessa oleva keski-ikäinen keskiluokka kuluttaisi hyvissä tunnelmissa ollessaan mahdollisimman paljon rahaa.

Vaikutus perustuu musiikin sisältämiin tunneassosiaatioihin. Yleensä voimakkaita tunnereaktioita koetaan murrosiän kuohuntavaiheessa, ja näin ollen usein silloin tärkeäksi muodostuva musiikki sisältää ja kykenee palauttamaan mieleen voimakkaita tunnelatauksia myös myöhemmin kuultuna.

Hyviä musiikkimakuja on monenlaisia

Musiikkikäsityksistä mainittiin aikaisemmin jo hierarkkinen musiikkikäsitys, jonka mukaan yleisimmin taidemusiikin ystävät sijoittavat musiikkihierarkian huipulle niin sanotun klassisen musiikin. Sen alapuolelle sijoittuvat sitten taiteellisesti kuluneet kappaleet, viihteellinen musiikki, jazz, rock ja alimmalle tasolle kansanmusiikki. Kuitenkin esimerkiksi punkkareilla ja hevareilla on havaittu vastaavaa musiikkikäsitystä.

Toinen musiikkikäsityksistä on kulttuurinen, jonka mukaan kunkin kulttuurin musiikkia voidaan ymmärtää ainoastaan elämällä kulttuurin sisällä ja omaksumalla musiikin olemus sieltä käsin. Tätä antropologien alun perin kehittämää mallia on sittemmin sovellettu esimerkiksi punkkarien tutkimiseen, jolloin heidät ajateltiin ikään kuin yhdeksi "heimoksi" yhteiskunnan sisällä.

Kolmas musiikkikäsityksistä on autonominen musiikkikäsitys, jonka mukaan jokaisella musiikilla on omat lainalaisuutensa, joita ei missään nimessä tulisi sekoittaa toisiinsa.

Useimmilla ihmisillä mainitut musiikkikäsitykset esiintyvät enemmän tai vähemmän toisiinsa sekoittuneina, harvoin aivan puhtaana.

Erilaisista lähtökohdista riippuen erilaisilla ihmisillä voi olla monenlaisia "hyviä" musiikkimakuja. Musiikki ei siis välttämättä olekaan arvo sinänsä, vaan sen arvo muodostuu monista tekijöistä, jotka yhdistyessään tuottavat ihmisille onnellisuutta ja hyvää mieltä sekä auttavat selviytymään erilaisista arkipäivän ongelmista. Myöskään musiikin terapeuttisia elementtejä ei sovi unohtaa. Moni psyykkaa itseään alitajuisesti käyttämällä musiikkia antamaan voimaa erilaisiin urheilu- tai muihin suorituksiin.

Tästä johtuen on parasta antaa kaikkien kukkien kukkia, ja kaikenlaisten musiikkityylien olemassaolo on hyvä hyväksyä. Niille kaikille on olemassa myös oma yleisönsä, vaikka kuinka pienikin. Erilaisten musiikkien ominaisuuksia toki voidaan analysoida ja vertailla, mutta niiden asettamista paremmuusjärjestykseen on syytä välttää. Jos joku kokee voimakkaita elämyksiä punkin tai hevin parissa, se lienee yhtä arvokasta kuin oopperan parista saadut kokemukset - näin ainakin silloin jos asiaa tarkastellaan yksilön kokemuksellisesta näkökulmasta. Eri asia onkin sitten laatia sellainen kulttuuripoliittinen ohjelma, joka toteuttaisi nämä idealistiset unelmat.

Tilaa Ydin! Kestotilaus 28€ / Opiskelijatilaus 20€ / neljä numeroa