Olemme ylpeydellä honduraslaisia

Andres Velasquez

19/10/2009

Olin lähdössä Yhdysvaltoihin 28. kesäkuuta, kun kaikki alkoi. Monet ihmiset ja kansainvälinen yhteisö väittävät tapahtumia vallankaappaukseksi, mutta he eivät ymmärrä että kyseessä ei ollut ainutlaatuinen tapahtuma. Se oli demokratian reaktio entisen presidentti Zelayan johtaman ryhmän yritykseen muuttaa maan perustuslakia ja yhteiskunnallista järjestystä enemmistön tahtoa vastaan.

Mutta miksi järjestelmää ei voisi muuttaa? En usko, että kukaan ihminen haluaisi korruptoituneen presidentin pakottavan häntä johonkin.

Kuvittele esimerkiksi, jos Tarja Halosesta tulisi elinikäinen presidentti ja samalla pääministeri. Näin todellakin melkein tapahtui Hondurasissa. Vielä 27. kesäkuuta Zelaya olisi voinut perääntyä. Jos Yhdysvaltojen korkein oikeus käskisi Obamaa astumaan viralta, hän tottelisi. Jos hän olisi lainkaan Zelayan kaltainen, hän nauraisi päin oikeusistuimen naamaa.

Perustuslakimme on selkeä. Jos presidentti edes ehdottaa demokraattisen järjestelmän tuhoamista ja uudelleenvalintaa, hän on tuolloin valmis otettavaksi pois viralta. Jos presidentti eroaa, varapresidentistä tulee presidentti. Kongressin puhemies on kolmas tässä jonossa.

Entä sitten armeija? Se ei voi toteuttaa laittomia käskyjä ja sen tulee seurata perustuslakia. Jos presidentti antaa korkeimman oikeuden laittomaksi toteaman käskyn, armeija ei tule tottelemaan sitä. Armeija vartioi lain valtakuntaa. Se ei totellut käskyjä, koska se halusi, vaan koska sen täytyi. Se ei nostanut ketään valtaan, vaan seurasi perustuslakia. Presidentti ei ole lain yläpuolella. Armeija pidätti hänet ja lennätti hänet Costa Ricaan. On selvää, että Zelaya olisi kutsunut ihmisiä kapinaan, ja armeijan velvollisuus on välttää turhia kuolemia.

Zelaya ei lopulta ottanut huomioon ihmisten todellisia tarpeita. Hän jatkoi kansanäänestyksen ajamista, vaikka maatamme oli juuri koetellut maanjäristys. Hänelle tärkein asia oli jäädä vallankahvaan ja matkia oppi-isäänsä, Chavezia.

Olemme honduraslaisina ylpeitä, että lakimme toimivat. Olemme ylpeitä oikeusjärjestelmästä, kongressista ja armeijasta, sillä ne tekivät tehtävänsä. Kysy keneltä tahansa honduraslaiselta, ja he ovat tätä mieltä. Talouspakotteet ja ulkomaiden tuomio tulevat jossakin vaiheessa uudelleentarkasteltaviksi. Koko maailma, Taiwania ja Israelia lukuun ottamatta, tuntuu olevan meitä vastassa.

Pieni maamme kuitenkin tietää, että totuus voittaa ja lopulta länsimaiden tulee tunnustaa sen olevan puolellamme.
[kurs]Andres Velasquez on honduraslainen myyntipäällikkö, joka asuu ja työskentelee Helsingissä.


Lue lisää aiheesta:

Tilaa Ydin! Kestotilaus 28€ / Opiskelijatilaus 20€ / neljä numeroa