Masentavina aikoina pilven hopeareunuksen löytäminen on hankalaa. Talouskriisissä on kuitenkin hyviäkin puolia.
Ilouutinen Ytimelle oli, että puolustusvoimat luopuvat budjettilisäyksistään. Samaan aikaan kun omaan budjettiin sisällytetään hankintoja, jotka luovat työpaikkoja, ne kuulemma myös tuovat tekniikkaa, jota viedä muualle. Onko Suomen oltava asevientivaltio?
Ilahduttavaa on, että energiankäytön vähentäminen nähdään hyveenä ja uutta tekniikkaa kehitetään. Vähentämistä vastaan sotii kuitenkin ajatus siitä, että turve ja ydinvoima korvaisivat kaikenlaisia energiatarpeita tai että biopolttoaineet olisivat ympäristöystävällinen ratkaisu.
Biopolttoaineet osaltaan aiheuttavat maakiistoja ja yhden lajin viljelyä. Nämä ovat todellisia globaaleja ongelmia, joihin suomalaiset valtionyhtiötkin ovat sotkeutuneet. Laman myötä tapaukset ovat päässeet myös valtamediaan, joka suhtautuu suomalaisia työntekijöitään irtisanoviin ja lomauttaviin yrityksiin aiempaa kriittisemmin.
**
Kritiikki mediassa paljastaa kevään aikana esiin nousseen ilmiön: konsensuksen ongelmallisuuden. Ennakkosensuuri ja hyväveliverkostot pitävät huolta siitä, ettei suomalaisten omakuva tahraudu.
Tässä mielessä Suomi on kovin väli-eurooppalainen valtio. Itävallassa pääpuolueilla oli tapana istua wieniläisessä kahvilassa toimittajien kanssa ja lakaista maton alle ristiriidat ennen kuin ne pääsivät julkisuuteen. 1990-luvulla kuvioon tuli ylimääräinen tekijä: jo edesmennyt [lih]Jörg Heider puolueineen. Äärioikeisto kyseenalaisti konsensuksen ja kompromissit, herätti keskustelua.
Itävallassa konsensusvaltaa pitää kaksi ryhmää, mutta Suomessa pallotellaan laajemmalla rintamalla. Uudenlaiset tavat ajatella eivät pääse median ja puolueiden konsensussuodattimen läpi.
**
Keväällä ilmestyneellä Lumedemokratiallaan Kauppalehden toimittajat Boxberg ja Heikka osallistuvat Toivon talkoisiin yrittämällä ohjata konsensukseen pettyneitä Kokoomukseen, poliittisen individualismin ja finanssikapitalismin argumenteillaan. Timo Soini puolestaan houkuttelee heitä perussuomalaisten äänestäjiksi.
Mitä tekee vasemmisto? On vaikea pysyä glamour-kissojen, ammattiyhdistyskytkyisten puolueaktiivien ja prekaarien pätkätyöläisten roolimallien perässä. Nämä eivät tunnu osallistuvan lainkaan samoihin talkoisiin – kummassakaan puolueessa. On turha odottaa, että äänet valuisivat automaattisesti vasemmalle talouskriisissäkään.
Vihreät panostavat eurovaaleihin tunnetuilla poliitikoillaan. Kun puheenjohtajuuskin ratkaistiin sopuisasti, ei laaja yleisö päässyt kiinni keskusteluun siitä, mitä puolue tai sen poliitikot edustavat. Nettitestin ”onko ehdokkaasi Heidi vai Satu?” kysymykset turhauttivat: Valmistaako ehdokkaani nokkoslasagnea vai paistettuja ahvenfileitä? Onko ehdokkaastani on sanottu, että: ”politiikka on mahdottoman taidetta ja siinä hän on yksi parhaista” vai ”hän ei pelkää joutumista ristiriitoihin, usein jälkikäteen havaitaan, että tiesi mitä teki”.
**
Politiikasta tosiaan on kyse europarlamentissakin. Vaalit antavat tilaisuuden keskustella siitä, mitä Euroopalta ja politiikalta tahdotaan – ja siitä, mitä eri europuolueet eli puolueryhmittymät ajavat takaa. Mepit, vaikka edustavatkin myös omaa kansallista puoluettaan, toimivat niissä raameissa, jonka europuolue heille antaa.
Kansalaisaktivistikollegani kysyi minulta huhtikuun lopulla, että milloinkas ne eurovaalit olivatkaan. Kuulin, ettei muutama viikko reagointiin. Tuntuu siltä, että jälleen kerran niin puolue- kuin kansalaisjärjestökentällä on hukattu mahdollisuus luoda eurooppalaisia kontakteja ja resursseja – ja näkyvyyttä näkökulmille, kampanjoille ja puolueille. Vaalejen ajankohtahan oli selvillä jo aikaa sitten, vaikkei niistä mediassakaan juuri puhuttu syksyn kunnallisvaalien jälkeen.
Europarlamentin rooli seuraavalle kaudelle on vasta hahmottumassa Lissabonin sopimuksen ja hallinnollisten järjestelyjen vuoksi. Siksikin vaalit ovat tärkeät. Äänestäkäämme ennakkoon tai vaalipäivänä 7. kesäkuuta! Valinta tehdään poliittisista ehdokkaista europuolueryhmittymiin, ei vain nokkoslasagnesta ja ahvenfileistä!