Painotalon pitkä varjo

Median keskittyminen riippumattoman median kustannuksella on ilmeistä myös Suomessa. Esimerkiksi Sanoma-konsernista on kasvanut viimeisten vuosikymmenten aikana kotimaansa kokoa huomattavasti suurempi viestintäalan yritys, jonka tuotteet löytävät tiensä kaikenikäisten suomalaisten arkipäivään.

Pelkästään Helsingin Sanomia lukee päivittäin miljoona suomalaista, mutta monelle on itsestäänselvyys istua bussissa Vartti tai Metro käsissä, tai ostaa Iltasanomat R-Kioskilta, tai lukea Taloussanomista liike-elämän uutisia. Kaikki nämä kuuluvat Sanoman laajaan tuoteperheeseen.

Samalla Sanoma hallitsee Finnkinon kautta 90 prosenttia suomalaisista valkokankaista, ja sen kolme televisiokanavaa (Nelonen, Jim ja Liv) tuottavat uutisia ja viihdettä. Nykyisin sen liikevaihtoa kasvattavat niin kauno- ja tietokirjallisuus ja tuhannet koululaiset käyttävät sen valmistamia oppikirjoja suomalaisissa kouluissa.

Konsernin Lehtijakelu levittää suomalaisille aikakauslehtiä, Helsingin Sanomat kouluttaa uusia toimittajia ja on mediatutkimuksen suurin rahoittaja Suomessa säätiönsä kautta. Sanoman omistaman huuto.net-sivuston kautta käydään kauppaa ja STT:n (jonka suurin omistaja on Helsingin Sanomat) uutisia pienemmissä medioissa.

Ulkomailla yhtiö toimii 20 eri maassa. Etenkin Itä-Euroopassa, Belgiassa, Hollannissa ja Venäjällä se on omilla erikoisaloillaan markkinajohtaja. Se julkaisee yli 300 aikakauslehteä kansainvälisesti, mukaan lukien Cosmopolitania, National Geographicia ja Playboyta. Omistipa se vielä muutama vuosi sitten Suomen Pizza Hutinkin.

Jopa Sanoman päätoimituksen paikka eduskuntataloa vastapäätä on osoitus konsernin symbolisesta asemasta kansallisena instituutiona, jota ei kuitenkaan usein kyseenalaisteta sen aseman vaatimalla tavalla.

Kyseenalaistamista Sanoman asema suomalaisessa joukkoviestinnässä kuitenkin vaatii, sillä suomalaisen demokratian näkökulmasta jättimäisen mediakonsernin rooli, puhumattakaan sen enemmistöomistajuuden keskittymisestä viidelle suuromistajalle, ei voi olla yksiselitteinen.

Esimerkiksi ydinlehti.fi-sivuilla julkaistut esimerkit osoittavat Helsingin Sanomien uutisoinnin terrorismin vastaisesta sodasta tai Venezuelasta olevan ajoittain harhaanjohtavaa, tosiasiat sivuuttavaa ja ihmisoikeuksien näkökulmasta perin epäilyttävää – asia, jota ei ole helppo unohtaa lehden muuta sisältöä lukiessa.

Myöskään valtiollisen viestintälaitoksen, Yleisradion, olemassaolo poista demokratiaa palvelevien medialaitosten puutetta. Loppujen lopuksi eduskunnan hallinnoimaa Yleä painostavat samat eturistiriidat kuin kaupallistakin mediaa. Viimeksi marraskuun lopussa Tampereen yliopiston julkaisema tutkimus osoitti Yleisradion tuotannon viihteellistymisen kasvaneen dokumentaarien kustannuksella. Samalla niin sanotusta Yle-maksusta keskusteltaessa vaihtoehtoa laitosta rahoittavien kansalaisten mahdollisuuksista vaikuttaa tarjontaan ei mainittu lainkaan.

Tilaa Ydin! Kestotilaus 28€ / Opiskelijatilaus 20€ / neljä numeroa