Parlamentarismin nimissä demokratiaa vastaan

Totta kai minä tiedän millainen tasavallan alkuvuosilta juontuva vasemmiston perinteinen kanta koskien tasavallan presidentin asemaa on ollut. Sen mukaan viran tuli olla vain symbolinen vailla valtaoikeuksia ja viran haltija tuli valita eduskunnassa.

1800-luvun historiallisten kokemusten taustaa vasten vasemmiston kanta 1900-luvun alussa oli ymmärrettävä. Liittyihän demokratian eteneminen juuri parlamenttien vallan vahvistumiseen. Asialla oli kaksi puolta: yhtäältä oli kysymys vasemmiston äänioikeustaistelusta eli parlamenttien edustuksellisuuden lisäämisestä, toisaalta kysymys oli vasemmiston kamppailusta parlamenttien lainsäädäntövallan täydellisyydestä. Toimeenpanovallan mielivaltaiseksi koettua asetusvaltaa haluttiin kaventaa: 'maata on lailla hallittava'. Molemmissa tapauksissa oli kysymys perustuslaillisista kiistoista.

Tapahtuneen valtiosääntökehityksen valossa – ei vain meillä, vaan muuallakin – vasemmiston perinteinen kanta on kuitenkin tähän päivään sovellettavaksi aivan liian simppeli. Sen jälkeen kun kysymys lainsäädäntövallasta on ratkennut yksiselitteisesti parlamenttien hyväksi, presidentin asemaa ja valtaoikeuksia on tarkasteltava demokratian toteutumisen ja toimivuuden kannalta. Keskeiseksi kohoaa silloin käsite 'checks and balances'. Jos tämä valtio-opillinen käsite halutaan suomentaa, se on 'valta vartioi valtaa' periaate.

Demokraattinen puoluejärjestelmä sinänsä edustaa tietysti c-a-b ajattelua. Historiallisen kokemuksen valossa presidentin ja hallituksen vallanjako ja yhteistyövaatimus ovat kuitenkin osoittautuneet demokratian kannalta puoluejärjestelmän oivallisiksi täydennyksiksi. Mitään edustuksellisen demokratiarakenteen c-a-b järjestelmän osaa ei kuitenkaan pidä arvioida vain niiden 'immanentin' toimivuuden näkökulmasta.

Oleellista demokratian kannalta on c-a-b asetelmien tuottama käsiteltäviä asioita valottava monipuolinen julkisuus. 'Neljäs valtiomahti' toteuttaa legitiimisti tehtäväänsä vain, jos se raportoi mahdollisimman täydellisesti ja oikein demokraattisen prosessin eri toimijoiden näkökantoja. Sillä vain se mahdollistaa valistuneen julkisen mielipiteen muodostumisen ja kehittymisen – ja valistunut julkinen mielipidehän on viime kädessä demokratian perusta. Kansanvallan perusta on kansa.

Tätä taustaa vasten median (ja valtiosääntöoppineidenkin!) ryntäys kaventamaan vielä nykyisestäänkin presidentin valtaoikeuksia tuo minulle mieleen presidentti Mauno Koiviston taannoisen lausahduksen lehdistön edustajista sopulilaumana. Se sahaa omaa oksaansa, sillä hyvä ja paikkansa demokratiassa täyttävä journalismi tarvitsee c-a-b mekanismeja. Jos se ymmärtää oikein tehtävänsä, se elää etupäässä raportoimalla niiden puitteissa toteutuvaa dialogia, eikä raportoimalla yksittäisten poliitikkojen rakkaussuhteista, töppäilyistä tai glamourista.

Demokratian kannalta Suomen nykyisen perustuslain määräämä vallanjako presidentin ja hallituksen välillä on kohtuullisen järkevä. Etenkin presidentin ulkopoliittiset valtaoikeudet ovat kohdallaan. Toivon hartaasti, että Taxellin komitea ymmärtää jättää ne ennalleen.

Puolueilla ja lehdistöllä on kuitenkin demokratiaa toteuttavina toimijoina tässä pelissä opettelemista. Jos presidentin ulkopoliittiset valtaoikeudet ymmärretään säilyttää, niin on loogista ruveta näkemään presidentin vaalit ensisijaisesti ulkopolitiikkaa koskevina vaaleina. Ja ulkopolitiikassahan on tietysti kaksi suurta kysymysryhmää, joissa ennen kaikkea tarvitaan valistunutta yleistä mielipidettä: maamme idänsuhteet ja maamme rooli globaalipolitiikassa.

Viime viikkojen ns. lautaskeskustelussa on ollut paljon sekaannusta. Niin kauan kuin EU on valtioliitto eikä liittovaltio, Suomen oma perustuslaki säätelee marssijärjestyksen Suomen omien valtioelinten välisissä toimivaltasuhteissa. Vetoaminen Lissabonin sopimukseen muka Suomen toimintaa tässä suhteessa säätelevänä on siis joko kyynistä ja vaarallista huijausta tai huonon kansallisen itsetunnon ilmaisevää silkkaa ymmärtämättömyyttä.

Suomi on – luojan kiitos! - parlamentaarinen demokratia. Meidän parlamentarismistamme ei puutu lainsäädännön ja instituutioiden tasolla mitään. Hyökkäykset parlamentarismin nimissä presidentti-instituutiota vastaan ovat kuten englanniksi sanotaan 'misguided'. Demokratia ei ole vain parlamentarismia. Nuo sanat eivät ole synonyymeja. Demokratia on hyvin toimivien checks and balansies instituutioiden ja hyvin toimivan julkisuuden yhdistelmä. Parlamentarismi on yksi c-a-b mekanismi. Muita ovat mm. puoluelaitos, presidentti-instituutio, tuomioistuinlaitos ja media

Kalevi Suomela on Rauhanliiton puheenjohtaja.