Pienaseet, suuri ongelma

Hanna-Kaisa Hellsten

24/05/2010

Käsiaseilla tapetaan noin miljoona ihmistä joka vuosi. Näistä noin 200 000 menehtyy sotatilanteiden ulkopuolella joko henkirikoksen, vahingonlaukauksen tai itsemurhan uhrina. Pienaseilla onkin merkittävä rooli paitsi konflikteissa myös siviiliyhteisöjen arkisessa väkivallassa.

Valtaosa maailman pienaseista on ei-valtiollisissa käsissä. Kansainvälisen pienasekampanja IANSA:n mukaan eri maiden armeijat ja poliisi omistavat maailmalla liikkuvista pienaseista alle 26 prosenttia. Kapinallisryhmien hallussa on 0,1 prosenttia, ja loput kiertävät siviiliyhteiskunnassa.

Pienasekysymystä leimaakin monella tavalla kontrolloimattomuus. Tiedot siitä, missä maailman 875 miljoonaa käsiasetta ovat, ovat epätäydelliset. Aseiden valmistusta ja kauppaa koskevat tiedot ovat usein sellaisia, etteivät valtiot anna niitä mielellään eteenpäin. Kun tähän lisätään laillisen asekaupan porsaanreiät ja varsin merkittävänä rehottava laiton kauppa, on karkea kokonaiskuva epäselvästä ja kaikkialle levittyneestä ongelmasta valmis.

Ampuma-aseet arjessa

Pienaseilla on merkittävä rooli konflikteissa. Niillä tapetaan valtaosa erilaisissa yhteenotoissa kuolevista ihmisistä. Helposti hankittavat, käytettävät ja kuljetettavat aseet mahdollistavat myös erilaiset ihmisoikeusrikkomukset. Katoamiset, karkotukset, raiskaukset ja teloitukset ilman oikeudenkäyntiä voivat kuulua niin valtiollisten kuin myös muiden ryhmittymien repertuaariin.

Ampuma-aseväkivaltaa tapahtuu myös arjessa tavallisten ihmisten keskuudessa. Ampuma-aseet ovat huomattavan tehokkaita verrattuna esimerkiksi teräaseisiin tai nyrkkeihin, ja ampuma-ase tekeekin väkivaltatilanteesta vakavan. IANSA:n mukaan ampuma-aseella tehty hyökkäys johtaa 12 kertaa todennäköisemmin kuolemaan kuin muilla keinoin tehty väkivalta.

Aseiden omistaminen ja niiden pitäminen käsillä luo mahdollisuuksia niiden harkitsemattomaan käyttöön erilaisissa ristiriitatilanteissa. Niiden kanssa sattuu myös vahinkoja. Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan ase kotona lisää tilastollista todennäköisyyttä jonkun perheenjäsenen kuolemaan.

Ampuma-ase lisää myös kotiväkivallan raakuutta. Mikäli taloudessa on ase, lisääntyy naisen riski kuolla lähisuhdeväkivaltaan lähes kolminkertaiseksi. Myös ampumalla tehdyt itsemurhat ovat usein onnistuneita. Itävallassa maan itsemurhaluvut laskivat samaan aikaan, kun aselainsäädäntöä kiristettiin.

Ampuma-aseet Suomessa

Suomessa on muihin Länsi-Euroopan maihin verrattuna paljon aseita: laillisen aseen omistajia on 650 000, ja joka neljännessä kotitaloudessa on ase. Lisäksi maassa on kymmeniätuhansia laittomia aseita. Määrän arvioidaan kuitenkin jäävän alle sadantuhannen.

Suomalaista väkivaltaa leimaa reipas alkoholinkäyttö. Henkirikosraportissa tyypillistä Suomalaista henkirikosta luonnehditaan ryyppysakkitapoksi, ja myös parisuhdeväkivallassa on usein mukana alkoholi. Henkirikoksissa kuolee noin 2,5 ihmistä 100 000 asukasta kohden. Useimmissa läntisen Euroopan maissa luku on noin 1 tai sen alle, Itä-Euroopassa enemmän.

Ampuma-ase tekee henkirikoksesta kohtalokkaan. Ampuma-ase sopii myös humalaiseen käteen ja aiheuttaa huomattavaa tuhoa. Ampuma-aseilla tehdyissä rikoksissa on tyypillisesti kyse perheen sisäisistä ja sukulaisten välisistä riidoista, joissa käytetään helposti käsiin saatavaa asetta. Tahallisia henkirikoksia tehdään Suomessa vuosittain asukasta kohti verrattuna noin kaksinkertainen määrä suhteessa Euroopan unionin jäsenmaiden keskiarvoon. Luku on korkeampi vain Baltian maissa, Bulgariassa, Romaniassa ja Unkarissa.

Mikäli kotitalouksissa säilytettäisiin vähemmän aseita, olisi todennäköistä, että tämän tyyppiset rikokset vähenisivät. Aselakia tiukentamalla ei voida vähentää itse väkivaltaa, perheriidoista puhumattakaan, mutta seuraukset voisivat kuitenkin olla vähemmän vakavia.

Suomessa tehdään myös paljon itsemurhia. Vuosittain noin tuhatkunta ihmistä kuolee oman käden kautta, ja ne aiheuttavat noin kolme kertaa enemmän kuolemia kuin esimerkiksi tieliikenneonnettomuudet. Kansainvälisesti vertailtuna määrää voidaan luonnehtia suureksi.

Tilastojen mukaan itsemurhavälineiden helppo saatavuus lisää itsemurhia. Noin kolmannes miesten itsemurhista tehdään ampuma-aseella, minkä vuoksi ne usein onnistuvat. Tässäkin mielessä aseiden säilyttäminen muualla kuin kotona saattaa vähentää tragedioita tai ainakin vähentää pikaistuksissaan tehtyjä peruuttamattomia päätöksiä.

Aseet eivät ole yksityisasia

Ampuma-aseen omistaminen nähdään monesti yksityisasiana. Aseen käyttö ja sen seuraukset eivät kuitenkaan sellaisia ole. Vahingonlaukaukset ja väkivalta kuormittavat terveydenhuoltoa, ja koska ampuma-aseet on suunniteltu tappamaan, niiden käytöstä tulee myös vaikeasti korjattavaa jälkeä. Ampumauhrien hoitaminen on kallista verrattuna muihin väkivallan uhreihin, ja usein myös väkivallan uhrit ja heidän läheisensä tarvitsevat psyykkistä tukea. Tämän maksaa usein yhteiskunta.

Vuosittain maailmassa valmistetaan noin kahdeksan miljoonaa uutta pienasetta. Koska niiden käyttöikä on pitkä, niitä poistuu käytöstä huomattavasti vähemmän. Ensimmäisen kaupan jälkeen aseita myydään eteenpäin joko laillista tai laitonta reittiä pitkin. Näin yhteen maahan myydyt aseet voivat kiertää pitkäänkin konfliktialueelta toiselle.

Aseiden valmistusta ja kauppaa rahoitetaan tavallisena liiketoimintana, ja muun muassa tavalliset pankkiasiakkaat voivat tietämättään olla mukana investoimassa tappavaan bisnekseen. Aktiivisella kuluttajalla on mahdollisuus vaikuttaa maailman pienasepolitiikkaan vaatimalla omalta pankiltaan sellaista liiketoimintaa, joka ei tue asevalmistusta tai -kauppaa.

Tilaa Ydin! Kestotilaus 28€ / Opiskelijatilaus 20€ / neljä numeroa