Tammisaari tarvitsee apuasi

Agneta Westerlund

05/10/2009

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hallitus on sulkemassa Länsi-Uudenmaan synnytysosaston ohella myös äitien mahdollisuudet synnyttää vaihtoehtoisilla tavoilla Suomessa. Kansalaisilla on kuitenkin vielä mahdollisuus pelastaa Tammisaari.

Länsi-Uudenmaan sairaalan synnytysosasto, lempinimellä asiakkaiden kesken kutsuttu Tammisaaren synnytysosasto, on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitoalueen pienin synnytysyksikkö. Se on myös alansa pioneeri Suomessa.

Tammisaaren synnytysosasto on jo 1980-luvulta asti määrätietoisesti kehittänyt synnytyksen hoitoa. Suhteellisen pienestä osastosta on Helena Hieta-Heikuraisen johdolla kehittynyt turvallinen synnytysvaihtoehto, jossa panostetaan myös vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin. Osastolla tehdään jatkuvasti kehittämistyötä ja otamme käyttöön vain turvallisiksi havaitsemiamme toimintatapoja.

Tästä syystä osasto ei tule hankkimaan Stan-KTG -konetta (tietokone yhdistetty tavalliseen kuuntelu-koneeseen sikiön sydänäänien kuunteluun), eikä myöskään ottamaan käyttöön muualla laajasti käytössä olevia Cytotec-tabletteja synnytyksen käynnistämiseen, sillä Cytotec ei ole rekisteröity lääkeaine synnytyksen hoitoon. Voimme myös tilastollisesti näyttää, että meillä ei ole 15 vuoden aikana ollut niin suuria verenvuotoja synnytyksessä että olisimme joutuneet kohdunpoistoon synnytyksen yhteydessä.

Sen sijaan olemme kehittäneet hoitoa perhekeskeisemmäksi ja yksilöllisemmäksi, jossa synnyttäjien toiveet otetaan huomioon unohtamatta turvallisuutta. Koko henkilökunta on saanut akupunktio- ja vyöhyketerapiakoulutusta. Osaston työntekijät ovat myös käyneet Maailman terveysjärjestön 18 tunnin imetysohjaajakoulutuksen. Osastomme saikin vuonna 1996 ensimmäisenä Suomessa kansainvälisesti arvostetun Baby Friendly Hospital -sertifikaatin. Osastomme on myös ensimmäisenä HUS:n sairaalana aloittanut synnytyspelkopoliklinikka toiminnan synnytystä pelkääville synnyttäjille.

Tammisaaren synnytysosastolla on sama määrä kätilöitä tuhatta synnyttäjää kohden kuin muilla HUS:n sairaaloilla. Koko henkilökunta on kaksikielinen. Osaston kätilöt hoitavat sekä äitiyspoliklinikan, synnytykset sekä vuodeosaston potilaat sekä ennen että jälkeen synnytyksen. Kätilöillämme on laaja osaaminen joten heidät on tarvittaessa helppo siirtää työtehtävien välillä osaston sisällä.

Nykyään on pyrkimyksenä keskittää kaikki sairaanhoito suuriin yksikköihin vedoten turvallisuuteen, tehokkuuteen ja talouteen. Tämä siitäkin huolimatta että nyt myös Suomessa muun muassa professori Paul Lillrank on asettanut kyseenalaiseksi suuruuden ekonomian.

Viime aikoina on valitettavasti myös esiintynyt piirre mustamaalata tätä pientä sairaalaa, joka on asiakkaiden kesken suosittu vaihtoehto. Vuosittain yli 40 % sairaalan synnyttäjistä tulee sairaanhoitoalueen ulkopuolelta pääosin pääkaupunkiseudulta. Myös ulkomaalaisia (suurin osa Venäjältä) tulee Tammisaareen synnyttämään. Länsi-Uudenmaan sairaala (mukaan lukien sairaalan gynekologi Helena Hieta-Heikurainen) on Venäjällä ilmestyneessä aikakauslehdessä (Magazine Tatler) rankattu 10 parhaan synnytyssairaalan joukkoon koko Euroopan alueella.

HUS:n hallitus kokoontuu 13. lokakuuta päättämään Tammisaaren synnytysosaston tulevaisuudesta. Kansalaisilla on vielä mahdollisuus pelastaa Tammisaaren synnytysosasto: ota yhteyttä päättäjiin tai ilmoittaudu synnyttämään Tammisaaressa! Helsingissä myös marssitaan Tammisaaren puolesta 7. lokakuuta kello 17.00, jossa aloitamme Rautatientorilta.

Lisätietoja löydät kotisivuiltamme, kampanjan Facebook-sivuilta ja Tammisaaren kotisivuilta.

 

Agneta Westerlund on Tammisaaren synnytysosaston osastonhoitaja.