Vastarinnasta tekoihin? - Bolivia muutoksen mutkaisella tiellä

Alkuperäisväestöön kuuluva Evo Moralesin nousi Bolivian presidentiksi kolonialismia, imperialismia ja uusliberalismia vastustaneiden kansalaisliikkeiden ja intiaanijärjestöjen tuella. Siirtomaahistoria, Yhdysvaltojen ulkopolitiikka ja Maailmanpankin painostus nähtiin syypäiksi Etelä-Amerikan köyhimmässä maassa. Mitä uusi aika on tuonut?

Muutoksella on Boliviassa monia nimiä. Vuonna 2006 valittu presidentti puhuu demokraattisesta vallankumouksesta. Maan hallitukselle muutos merkitsee valtion uudistamista, jopa uudelleenperustamista. Dekolonisaatio taas viittaa valtion rakenteiden demokratisoimiseen ja kansallisen itsehallinnon vahvistamiseen. Valtion nähdään turvaavan yhteisö ja yhteisvastuu, yksilön ja markkinakeskeisen kilpailun sijaan.

Kansalaisaktivistien ja intiaanijohtajien siirtyminen maaseutukylistä ja protestimarsseista pääkaupungin ministeriöihin oli varsin nopea. Onko vastarinnan retoriikka onnistuttu muuttamaan poliittisiksi linjauksiksi ja ohjelmiksi?

Itsemääräämisoikeutta etsimässä

Tultuaan valituksi presidentiksi alkoi toteuttaa lupaamaansa luonnonvarojen kansallistamista ja perustuslakiuudistusta. Luonnonvarojen kansallistamista vaadittiin yleisesti jo vuosituhannen alussa, kun tuolloisen perustuslain katsottiin pönkittävän talouseliitin ja ulkomaalaisten yritysten etuja. Maan valtaväestö, alkuperäiskansat, tunsi jääneensä kaupallisen hyödyn ulkopuolelle.

Moralesin tähänastiset kansallistamishankkeet on tuomittu oikealta ja vasemmalta. Hallituksen vastustajat ovat tulkinneet ne sosialismiksi. Vasemmistolaisten ja kommunistien mielestä muutokset taas eivät ole riittäviä.

Suurimpana kiistakysymyksenä on ulkomaalaisten yritysten merkittävän suuri rooli öljy- ja maakaasusektoreilla. Hallitus on näin kasvattanut valtion verotuloja, ja pystynyt toteuttamaan sosiaalisia uudistuksia, kuten opintotuki- ja eläkejärjestelmän. Presidentin viljelemä sananparsi, jonka mukaan Bolivia tarvitsee kumppaneita, ei isäntiä, kiteyttää suhteen ulkovaltoihin. Nykyisin talouspolitiikan ohjakset ovat tiukasti valtion omissa käsissä. Ennen kaikki tiet veivät Maailmanpankin ovelle Washingtoniin.

Presidentin toinen projekti, uusi perustuslaki, hyväksyttiin tammikuussa yli 60 prosentin kannatuksella. Kansanäänestys osoitti selkeästi maan kahtiajakautumisen. Köyhillä intiaanien asuttamilla ylänköalueilla perustuslakia kannatti valtaosa väestöstä. Varakkailla itsehallintoa vaativilla alankoalueilla sen vastustus oli samaa luokkaa.

Uuden perustuslain tarkoituksena on edistää alkuperäiskansojen oikeuksia. Perustuslaki turvaa muun muassa alkuperäiskansojen autonomian, yhteisöomistuksen ja monikielisyyskoulutuksen. Toinen merkittävä, vähän huomiota saanut muutos liittyy naisten asemaan. Tasa-arvoon liittyvät kysymykset kirvoittivat kiivasta vastustusta katolisen opposition parissa viimeiseen saakka. Naisliikkeet laidasta laitaan ovat kuitenkin tyytyväisiä lain hyväksyntään.

Moralesin suosio on merkinnyt perinteisten puolueiden kannatuksen romahdusta ja niiden katoamista poliittiselta kartalta. Hajanainen oikeisto yrittää kerätä voimiaan tukeutumalla alankoalueiden suurmaanomistajiin ja talouseliittiin. Viime hetken kompromissi kirjasi oikeisto-oppositiolle perustuslakiin maanomistuksen ja yksityisomaisuuden suojan sekä alueellisen autonomian. Siitä huolimatta oikeisto jatkoi kampanjaa perustuslakia vastaan. Myönnytyksien myötä maareformi ei tule koskemaan ennen uutta perustuslakia hankittuja maita. Hyötyjänä on suurmaanomistajaeliitti, oikeiston kivijalka.

Poliittinen palo takaa muutoksen?

Moralesin nostivat valtaan myös intiaani-intellektuellit, kansalaisaktivistit ja jopa intiaaninaiset. Vuosien kuluessa ministerit ja poliittiset johtajat ovat kuitenkin keskiluokkaistuneet ja ”valkoistuneet”. Muutos on suosinut kaupunkien perinteistä vasemmistoa ja kansalaisjärjestöväkeä. Vaikka intiaanijohtajat ovat muutokseen pettyneitä, moni myöntää, että pitkään jatkuneen syrjinnän tuloksena alkuperäiskansoilta puuttuu koulutus, kokemus ja tekninen tieto valtionhallinnon hoitamiseen.

Virkamiehistö on myös erittäin nuorta. Vierailu ministeriöön paljastaa, kuinka nuoret keskiluokkaiset kaupunkilaiset tekevät [lih]Che Guevaran suojelevan katseen alla omaa uravallankumoustaan. Kyse ei ole vain siitä, että nuorissa olisi Bolivian muutoksen tulevaisuus. Astuessa virkaan Morales laski oman kuukausipalkkansa noin 1500 euroon. Samalla myös virkamiesten, asiantuntijoiden ja konsulttien palkat romahtivat murto-osaan entisestään. Uudistus laittoi kuriin epäsuhdan matalapalkkaisten virkamiesten ja ruhtinaallisiin korvauksiin tottuneiden konsulttien välillä, mutta johti samalla kokeneiden asiantuntijoiden aivovuotoon. Nuorentuneissa ministeriöissä riittää vallankumoushenkeä ja poliittista paloa, mutta ne kärsivät samalla tehottomuudesta ja heikkoudesta.

Joillain alueilla on tuntuvia parannuksia. Joulun alla julistettiin, että lukutaidottomuutta ei Boliviassa enää ole – kolmantena maana Latinalaisessa Amerikassa. Kuubalaisten ja venezuelalaisten tukeman lukutaitokampanjan hyötyjistä yli 80 prosenttia oli intiaaninaisia. Moni sosiaalinen uudistus hyödyttääkin nimenomaan köyhää enemmistöä, joka on presidentin kannattajakunnan ydinjoukkoa. Tärkeät rakenteelliset ongelmat, kuten maanomistus ja työllisyys, ovat kuitenkin vielä ratkaisematta. Siksi sosiaaliuudistukset vähentävät köyhyyttä vain hieman.

Evo Moralesia kritisoidaan lyhytjänteiseksi. Se näyttäytyy spontaaneina ulkopolitiikan eleinä etenkin Yhdysvaltoja kohtaan. Presidentin omat kokemukset Yhdysvaltain läsnäolosta ja väkivallasta ajalta, jolloin hän johti kokanviljelijöiden ammattiliittoa, värittävät hänen suhtautumista Yhdysvaltain suurlähetystöä, kehitysyhteistyötä ja huumesotaa kohtaan.

Suurlähettilään karkottaminen ja kiivas antiamerikkalainen retoriikka on antanut Yhdysvalloille helpon oikeutuksen kauppasopimusten purkamiseen, vaikka todellisena tarkoituksena lienee vasemmistolaiseksi terroristiksi nimetyn kokajohtajan horjuttaminen. Tästä kärsivät kuitenkin tuhannet pienituloiset työläiset ja pienyrittäjät, jotka ovat talouskriisin kynnyksellä menettäneet tulonsa ja työpaikkansa.

Presidentti [lih]Barack Obaman kaudelta odotetaan kuitenkin elvytystä Yhdysvaltain ja Bolivian välisiin suhteisiin, etenkin kun bolivialaiset näkevät mielellään yhtymäkohtia ”etnisten” presidenttien välillä.

Nationalismi ja intiaaniperinteet

Hallitus ei mielellään lokeroi politiikkaansa olemassa oleviin kategorioihin. Sen politiikka ei edistä kapitalismia muttei myöskään ole sosialismia. Poliitikot ja virkamiehet tuntevat ajavansa uutta ja omaa. Vahva kansallistunne huokuu vallankumoustoimijoiden ympärillä, ja nationalismi on otettu tosissaan myös oppositiossa. Kolonialismin, imperialismin ja uusliberalismin vastustus, ”bolivianismi”, on saavuttanut kaukaisimmassakin kylässä asuvan bolivialaisen tietoisuuden.

Jotta vallankumoukseksi markkinoitu prosessi vaikuttaisi pysyvästi etenkin alkuperäiskansojen elämään, on hallituksen siirryttävä pikaisesti vastarintaretoriikasta konkreettisiin toimenpiteisiin. Tie kohti voittoa ei jatku, ellei äänestäjien tarpeisiin vastata. Jos kansalaisliikkeillä ja intiaanijärjestöillä onkin ollut kykyä nostaa valtaan presidentti, silmäys epävakaaseen historiaan osoittaa, että pikemminkin ne ovat syrjäyttäneet epäsuosittuja poliitikkoja.

Evo Morales onkin sanonut, ettei hän pelkää oppositiota eikä oikeistoa, vaan on varuillaan juuri omien tukijoidensa – kansalaisliikkeiden ja intiaanijärjestöjen – edessä.

Konkreettisiin ehdotuksiin kuuluu maan enemmistöä edustavien alkuperäiskansojen uskomusten ja tapojen tuominen osaksi valtionhallintoa. Käytännössä on vielä epäselvää, miten moderni oikeusvaltio voidaan sovittaa yhteen perinteiden kanssa. Intiaaniperinteet kuitenkin merkitsevät sitä uutta ja omaa, johon poliitikot ja virkamiehet pohjaavat kehityksen ja yhteiskuntamallinsa.

Eija Ranta-Owusu on tutkija Helsingin yliopiston kehitysmaatutkimuksen laitoksella. Väitöskirjatutkimuksessaan hän tarkastelee bolivialaisten poliittisten toimijoiden ja virkamiesten käsityksiä kehityspolitiikassa tapahtuneista muutoksista Evo Moralesin kaudella.

Tilaa Ydin! Kestotilaus 28€ / Opiskelijatilaus 20€ / neljä numeroa