Onko oikeisto tekemässä vastaiskun Yhdysvaltojen tulevissa vaaleissa marraskuisen hurrikaanin tavoin? Jotain tällaista tarinaa kerrotaan yhä useammin. Tarinaa toistaa niin vähemmistössä oleva ja puolueellinen oikeistomedia kuin sen vastapuolikin, ”liberaali” valtamedia, joka rakastaa vaalikilpailun henkeä ja on viehättynyt teekutsuliikkeestä. Ajatuksesta republikaanien hallitsemalle kongressille se ei silti lämpene.
Mikä marraskuun vaalien tulos sitten onkaan, voidaan jo ennalta arvata, että yli 90 prosenttia median tietoviisaista kommentaattoreista ja lehdistöstä tulee toistamaan väsyneitä ja aikansa eläneitä kliseitä vaalianalyyseissaan: demokraatteja rangaistiin (sillä puolue häviää vääjäämättä ainakin joitakin paikkoja kongressissa), koska he yrittivät tehdä liian paljon, liian nopeasti ja liian vasemmistolaisesti amerikkalaisille kansanjoukoille, jotka ovat perimmiltään konservatiivisia. Tätä roskaa tullaan toistamaan vuosikausia, ja se lisää aivan uuden kerroksen rasvaa siihen laiskaan sohvaperunaan, jonka nimi on amerikkalaisen journalismin ”yleisesti hyväksytty totuus”.
Entäpä jos onkin olemassa jokin toinen tulkinta, joka on samalla paljon järkevämpi?
Lue juttu kokonaisuudessaan Ytimen numerosta 3/2010 tai näköislehdestä!
Tilaa Ydin! Kestotilaus 28€ / Opiskelijatilaus 20€ / neljä numeroa